United States or Réunion ? Vote for the TOP Country of the Week !
Susia vastaan on meillä aseet, mutta ei hyydepartaista kuningas Pakkasta vastaan. TUOMAS. Tässä pyssyt ja kontit. Nyt kivääri olkaan ja kontti selkään joka mies, ja kaksi käyköön ratsastamaan, me muut potkimme jäljestä mitä voimme. Mutta rientäkäämme, rientäkäämme kuolemattomien sielujemme tähden! JUHANI. Pohja kirkastuu ja tähdet kiiltää! Hii, haa! Mutta rientäkäämme!
Tähystelevää katsetta ei voi seurata kukaan, mutta tarkemmin katsottaessa osottaa kasvojen ilme jotakin sisällisen taistelun tapaista, joskin hillittyä. Viimeinkin poistuvat kasvoilta hämärät pilvet ja koko muoto juurikuin kirkastuu.
Jälestäpäin lauloivat Eva ja Fritz, äitimme erityisestä pyynnöstä vanhan-aikaisen latinaisen ylösnousemus-virren. Uus' on luonto uudestaan, Uus on taasen ilo maan, Luoja noussut haudastaan, Siitä kaikki riemastuu: Kilvan luodut ylistäin Katselevat, kuinka näin Luojan voitto kirkastuu.
»Vihdoinkin päivä sarastaa, Jo poistuu synkkä, pitkä yö!» Maria lausuu, kiiruhtaa »Nyt tehtävä on kallis työ Kallis ja raskas voidella Kun täytyy Herran ruumista.» Suruinen katse kirkastuu, Toivo hymyy huulillansa »Jo haudan seutu heijastuu, Vaikk' aamu vielä usvillansa Peittävi puut ja pensahat, Jotk' oven haudan verhovat.»
Hänen filosofiansa ja kertomatapansa riitelevät keskenään: edellinen pyrkii yleispätevään, tyypilliseen, jälkimäinen äärimäiseen oikulliseen yksilöistymiseen. Kun hänen elämänhurmansa kirkastuu ja syvenee, on vaahdon alta varmaan tuleva jalo viini näkyviin. Esitelty kirjailija on tämän lehden lukijoille ennestään tuttu.
Kuinka koko maailma kirkastuu ja kaunistuu ja ihminen itse muuttuu niin sanomattoman kauniiksi.» »Juuri niin kuinka kaunis sinä nytkin olet, Olavi! Niin että tämä kaikki on kuin kaunista unta.» »Ja muistatko juuri sen ajan, kun sinä rupesit minusta pitämään?» »Sen minä aina muistan, aina!»
Miss' oli lintuin laulut vaienneet, Siell' oksat puun sai lehdet kielikseen, Ja, kuin ois tuulet sormin soitelleet, Mä luulin suvilintuin laulelleen. Ja öillä soudellessa, vaikka kuu Ja tähdet piili pilven peitossa, Venheessä taivas mulle kirkastuu Näin aurinkoni immen kasvoissa.
Mutta hiljaa vaikeroiden vaipui Martinus Olai pöytäänsä vastaan ja purskahti hillittömään itkuun. Kaksi miestä hiihtää ja hiihtää suurta ääretöntä aappaa valjun tähtiyön valossa. Väliin vetäytyy taivas hienoon pilveen, väliin kirkastuu pohjola, revontulet liekehtivät ja loimottavat, himmeitä varjoja lumelle luoden.
Haavoittunut soturi, kiemurrellessaan huonolla sairashuonevuoteellaan, kirkastuu sitä paikkaa muistaessaan, se on kuin pisara raikasta vettä erämaassa, kuin viileän käden kosketus palavalla otsalla.
Mikä lämmin tunne koko ruumiissa! Kuinka herttaisesti se leviää joka jäseneen! Hohoi sinuas, hauska matkanteko ja nuoren miehen huoleton elämä! Takana humiseva Helsinki ja matkan määränä ? Kuka estäisi meitä ajamasta yhtä menoa vaikka Aasian avaroille aroille! Ilma on selvennyt. Taivas kirkastuu ja kylmenee. Mutta päivän kuljettava kaari on pieni, ja vinosti valuu valo maahan.