Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 10. heinäkuuta 2025
Kaikki kannettu näkevi, Syntynyt sylin pitävi, Emontuoma tunnustavi, Kuoleva koettelevi; Mi se nyt meiätki lähetti, Kuletteli kuulut miehet, Mi meiät ko'olle saattoi, Ku on tuonunna tukulle, Juomahan yhen pikarin, Yhen kannun kaatamahan, Yhet laulut laulamahan, Sanat kielin kertomahan. Mist' on viina synnytetty.
Pane jauhoja pahoja Tervatynnörin lisäksi; Ne heitä tulen sekahan, Että paremmin palaisi." "Oh mun vähä Elinani! Ohoh lapsi parkaseni! Mahoit olla mielin kielin, Mielin kielin porton kanssa." "Ohoh äiti kultaseni!
Oli kerran tyttö ja poika. Ja ne rakastivat toisiaan, varsinkin se tyttö rakasti niin, ettei sitä voi kielin kertoa.» Hän katsahti Olavin silmiin, nähdäkseen minkä vaikutuksen kertomuksen alku teki. »Kauniisti alkaa», virkkoi Olavi. Mutta hänen mielessään alkoi itää salainen ajatus. »Ja he istuivat lehtojen rinteillä ja vanhojen koivujen alla ja kertoivat toisilleen onnestaan.
En voi kielin kertoa, kuinka kummalliselta ja surulliselta tämä tieto tuntui, varsinkin sinä hetkenä, kuinka muisto ensimäisestä Köpenhaminan matkastani, jolloin tutustuin tri Mathilde Wergelandiin, sen kautta tulvimalla tulvi mieleeni. Se tapahtui kesällä 1890, jolloin Köpenhaminassa oli pohjoismaalainen opettaja-kokous.
He olivat juuri kääntyneet rattailla oikein päin istumaan, kauan katsottuaan taakseen jäävää kappalaispuustellia, joka jo alkoi muuttua taas punaseksi täpläksi metsän reunaan. O-ja, o-ja, sanoi Uuno, erittäinkin se käynti tappelukentällä. Siitä on vaan joku 80 vuotta ajatteles! 80 vuotta vaan, kuin siinä taisteltiin. "Jos kielin voisi kertoa näkönsä vanhat puut!"
Pelastettu Rakastettu Kohta onpi kotimaa! Jos ruikutella voisin Ma kielin sataisin, Tai kiurusena öisin Kohoova pilvihin, Ma aina kiitteleisin Suloista Suomea, Ja Jumalalle veisin Ma huokauksensa. Hän silmäns' ehkä loisi Myös meihin raukkoihin, Ja päivän paistaa soisi Saloihin synkkihin. Vaan mull' ei ääni suotu Oo satakielisen, Heikoksi siipi luotu Ei kanna taivaasen.
Kieltä pieksin pienempänä, Vaan en nyt sanoa saata, Enkä kielin kerskaella; Kieleni minun kipiä, Säveleni sangen sairas.
Armaansa Hänt' itkein kaipasi kauan. Minister' ohjat rauhaisat Sai hovissa hallitakseen, Sai käskyt kovin ankarat Kuningatart' totellakseen. Unhottain käskyt, himonsa Hän iski irstahin mielin Armaasen uljaan herransa, Vietellen viekkahin kielin. Pois kuningatar inhoten Luotansa työntävi häijyn, Vaan kostoa tää vannoen Näin miettii: henkeäs väijyn!
Kesken Stråhlmanin, neiti Seligin ja koko muun seuran kovaäänistä seurustelupalpatusta, kumartui neiti Hanna rivin ulkopuolelle ja katsahti kauniilla silmillään Henrikiin sekä sitten ulapalle, vaatien näin häntä huomaamaan kuinka tyyni ja suurenmoinen meri oli. Henrik teki niin ja sitten pudisti Hannalle päätä, merkiksi ettei sen näön ihanuutta voi kielin kertoa.
"Hän on yksi sinun uskolaisistasi", kuiskasi Helena "hän on kristitty; hän on saanut rauhan hän uskoo sinun jumalaasi hän on luvannut, että minä saan oppia häneltä." Pomponia pusersi Helenan kättä ja näki kielin kertomattomia asioita; sillä välin kuin Cineas, joka oli liiaksi omiin ajatuksiinsa vaipunut, ettei hän havainnut heidän puhettansa, jatkoi kertomustaan.
Päivän Sana
Muut Etsivät