Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 8. kesäkuuta 2025
Elämä on raskasta, tuskallista, pilkkoisen pimeää... Minä olen täällä kuin kala maalla, vedessä olisi helpompi...» Syntyi taas pitkä äänettömyys. Elsa itki ja Mari kiersi mielessään kysymystä, jota hän ei tahtonut roheta tehdä. Vihdoin hän sai sen esille omituisessa muodossa: »Etkö olekin Elsa pitänyt ainoastaan Jorista, etkä kenestäkään muusta?»
Minä elän ja puuhaan vaan heidän tähtensä, antaakseni heille horjumattoman taloudellisen pohjan... ROUVA VALTANEN: Ah, en tarkoittanut sillä tavalla... VALTANEN: Tehdäkseni heidät riippumattomiksi kenestäkään niin, kenestäkään! ROUVA VALTANEN: Ihminen on aina riippuvainen toisista, ja on hyvä että hän on riippuvainen, se on juuri onni, saa sekä auttaa että toisinaan pyytääkin apua...
Elsa päätti, että hän ei kenestäkään pitäisi muusta kuin Jorista, ei vaikka tulisi kuin kaunis ja kuin rikas ja kuin ylhäinen ja vaikka Jori olisi mikä hyvänsä. Vaikka Jori olisi rumakin, niin hän pitäisi, rakastaisi sittenkin vielä Joria, sillä Jori oli niin hyvä, että ei kukaan koko maailmassa. Nyt vasta Elsa tunsi, kuinka paljon hän rakastaa Joria, että hän rakastaa äärettömästi.
Aikoi sanoa sitä, mitä veri sykähteli, mutta sai esiin ainoastaan uuden, kysyvän, tukehtuneen: »Annikki...?» Tytön poskille oli kohonnut vieno punerrus, mutta hän katsoi nuorukaiseen tyynesti ja avonaisesti. Lämmin kädenpuristus oli vastaus. »Enemmän kuin kenestäkään muusta...?» jatkoi nuorukainen kiihkeästi. Uusi puristus, ensimäistä kiinteämpi.
Niin, no kyllä minä ehkä hiukan... No, sanopas, mitä se on! Eikö se ole sama kuin se, jos alkaa jostakin tykätä... Niin, niin, mutta onko se tytöstä vai pojasta? Eikö se ole kummastakin ... vaan en minä sitä niin tiedä... Etkö ole milloinkaan tykännyt kenestäkään pojasta? En minä ... oletkos sinä?... Nyt tuli se suuri salaisuus...
Noita tarjoutui silloin opettamaan häntä itseäänkin tekemään niitä, ja sen sijaan että he olisivat soittaneet, he istuivat nyt kaiken aikaa ja tekivät noitakonsteja. Puolisoni tuli yhä epäystävällisemmäksi minua kohtaan, ja minä huomasin pian, ettei hän välittänyt enää kenestäkään muusta kuin vanhasta, rumasta noitaukosta. Siihen määrään hän oli jo noiduttu.
Se oli elämäni onnellisin aika. Ja sinä, köyhä tyttö, kieltäydyit... Minä sanoin teille: Bernhard on unhottava minut, ja minä olen häntä ajatteleva niinkuin lintu talvella ajattelee kadonnutta kesää. Mutta te vakuutitte, ettette ilmoisna ikänä pitäisi kenestäkään muusta kuin minusta. Siitä löimme veikan.
Milloinkas on kenestäkään kuolevaisesta, esimerkiksi Lipattaja-lehdessä, niin paljoa puhuttu kuin juuri kapteenista ja hänen rouvastaan? Oletteko ikänänne kuullut, että sanomalehdet olisivat maininneet sanaakaan muista, jotka jouluna ja juhannuksena ovat väelleen antaneet rusinasoppaa ja vehnäkorppuja?
Siitä ajasta ei ollut Ullalla kuin yksi maallinen toivo: hän halusi takaisin majurinrouvan luo, ja herrojen piti nyt puhua hänen puolestaan. Ensi kevännä aikoi hän, mytty kainalossa, vaeltaa Ruotsin Suomeen, sillä siellä tahtoi hän kuolla. Täällä ei hänestä tietänyt kukaan eikä hän kenestäkään. Ne perheet, joissa hän pesi vaatteita ja lattioita, huolivat hänestä yhtä vähän kuin hän niistä.
Ylipäätään en minä huoli kenestäkään jos ei oikea tule ja mitä töihin tulee, niin voimmehan me ottaa renginkin, mutt' jos ette siihen suostu, osaan sitä hätätilassa kyntää minäkin." "Tuosta oikeasta sinä vaan yhä puhut, mutta eihän sitä mitään oikeaa tule, kun ei poikamiehiä ole näkevinäänkään", sanoi äiti. "Ei se todellakaan siltä näytä", vastasi Miina ja syvä huokaus puhkesi hänen rinnastaan.
Päivän Sana
Muut Etsivät