United States or Romania ? Vote for the TOP Country of the Week !
Itsekin kuningas? Minä kuningatar? Se on selvä. Otamme pojan omaksi, kaunoiseksi kasvatiksi, mieron tyttö tyytynevi muutamiin muruihin. Taikka ellei suostu, suohon poika! Tästähän hyvä tulevi. Yö on pilkkoisen pimeä, ajo aivan mahdotonta. Mitä nyt teen mies poloinen? RUOTUS: Sinäkö Ruoja? Noh, nyt on asiat oikein, ei sinun enempi tarvis kammota kuninkuuttani. RUOJA: Kerro, kuinka on asiat!
Olihan meillä siis ohjelma valmis huomispäivän metsästysretkeä varten. Ajoimme takaisin yölliseen majataloomme, jonne saapuessamme jo oli pilkkoisen pimeä. Tuo suuri, kaunis, täplikäs uros-ilves kannettiin tupaan, kynttilöitä pistettiin pullojen kaulaan ja perunoihin, joihin sitä varten oli reikiä kaivettu ja näitä asetettiin sitten pöydälle ja akkunoillekin.
Ajureja odotti taampana, ja heidän lyhdyillä varustetuilla rattaillaan istui herroja, jotka huiskuttivat junalle lakkejaan. Mutta kohta paikalla rynnättiin taas pilkkoisen pimeän kallion sisään. Ja yht'äkkiä tunkee korvaan veturin pitkä, soikulainen tulovihellys. Siis ollaan tuossa tuokiossa perillä! Antti kiiruhti ulos vaunusta. Juna juoksi hiukan hiljennettyä vauhtia tyynen Töölönlahden poikki.
»No, sama se, Ranald Mac Eagh on nimeni se merkitsee Ranald Sumun poika.» »Sumun poika!» ihmetteli Dalgetty. »Pilkkoisen pimeyden poika, se olisi mielestäni sopivampi. Mutta, Ranald, koska se on nimesi, kuinka sinä oletkaan joutunut pyövelin pääkortteeriin asujaksi? Se tahtoo sanoa: mikä piru on sinut saattanut tänne?» »Kova onneni ja rikokseni», vastasi Ranald. »Tunnetteko Ardenvohrin ritarin?»
Hän vain istui muorin luona ihmettelemässä, miten tasaista nauhaa muori vielä vanhoillaankin sai syntymään, ja sai kuin saikin muorin niin hyvälle tuulelle, että muori lähti viimein Reetaa "kotiin saattamaan." Reetan mökille päästyä löytyi tuo pahankurinen mirri kumpaisenkin ämmän ihmeeksi aitasta, jossa se pilkkoisen pimeässä surkeasti huuteli "miautansa."
Viiden minuutin ajan tulipalo vielä punasi pilvistä iltataivasta... Yht'äkkiä tärisytti silloin maata hirvittävä pamaus ... hevoset vavahtivat ... raskas tuhkanharmaa savu- ja sorapatsas kohosi linnasta ja tukahdutti tuossa tuokiossa hohtavan valkean, niin että äsken kirkkaasti valaistu seutu yht'äkkiä kävi pilkkoisen pimeäksi.
Sitä paitsi olivat ilmat muuttuneet vilpoisemmiksi, niin ettei päivälläkään kulkeminen käynyt rasittavaksi. Mutta kyllä ne olivatkin olleet kamalia öitä, joina olin tuon matkan kulkenut. Vielä säilyy selvänä muistossani eräs yö. Oli pilkkoisen pimeä, niin ettei omaa kättään edessänsä nähnyt. Tuon tuostakin kompastuin epätasaisella rautatiellä ratapölkkyihin.
Elämä on raskasta, tuskallista, pilkkoisen pimeää... Minä olen täällä kuin kala maalla, vedessä olisi helpompi...» Syntyi taas pitkä äänettömyys. Elsa itki ja Mari kiersi mielessään kysymystä, jota hän ei tahtonut roheta tehdä. Vihdoin hän sai sen esille omituisessa muodossa: »Etkö olekin Elsa pitänyt ainoastaan Jorista, etkä kenestäkään muusta?»
Lähettää tottumaton kapuamaan niitä ylös pilkkoisen pimeässä oli sama kuin lähettää hänet varmaan kuolemaan, ja vaikka minä olinkin turvassa, siitä kiitos salamoille ja omalle varovaisuudelleni sai jo paljas ajatuskin siitä perikadosta, johon olin joutumaisillani ja siitä kammottavasta korkeudesta, josta olisin pudonnut alas, minut kauhusta hikoilemaan ja herpasi minun jäseneni.
Yksin sai maisteri kävellä, ja tyytyväisenä, makein hymy kasvoillaan hän palasi sieltä pilkkoisen pimeässä samaa tietä kaupunkiin, mutta poikkesi pormestarin nurkasta oikealle, pistäysi seurahuoneella, jossa hiljakseen nauttien, sanomalehti edessään ryypiskeli lämpöistä totia lasillisen, harvoin kaksi. Niin syksyllä ja talvella.