Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 20. heinäkuuta 2025
Mutta silloin sai Matti marssia tapulista ulos, sillä kellonsoittaja tempasi jalkapuun kupeelta touvivyhden ja uhkasi sillä Mattia. Haukuntanimeänsä eli "kölliänsä" ei hänen ollut paremmiltakaan tarvinnut kuulla, saati sitten Muikkulan Matilta, tuolta "kirpun-nylkijältä", joka rengillensäkään ei ruokaa soisi.
Tuossa oli nyt hönni, jossa ukko Kaikunen oli asunut, mutta nähtävästi oli se nyt autiona. Aavistaen pahinta, kysäsi Jeriko kyytimieheltä: "onko Kaikunen, se entinen kellonsoittaja, kuollut?" "Ei, kyllä se elää, vaan akkansa kuoltua kuului muuttaneen Lampelaan", selitti kyytimies ja lisäsi: "älkää pahaksi panko, mutta mistä herra sen Kaikusenkin tuntee?"
Onnea vaan, käyköön hyvin!" sanoi kolmas ja niin edespäin, kunnes vanha Jerry Smith, kylän kellonsoittaja ja puunsahaaja sekä monen naapurin lesken puutarhuri, onnitteli minua, lisäten: "kylläpä minustakin olisi tullut tuollainen kuin te, jos olisin saanut oppini tuossa ijässä". Jaakko-enon sanat vaikuttivat toki enin kaikista.
Jo oli kellonsoittaja ja joku toinen mies noussut tapuliin ja he panivat kellot moukumaan; juhlapäivän kunniaksi. Ensin alkusoitto, sitten papille tulokellot ja viimeiseksi pienimmällä kellolla pimputettiin rippimiehille. Kirkonmenot alkoivat. Suntio avasi sakastista kirkkoon tulevat ovet ja kappalainen astui juhlallisesti alttarille pitämään rippisaarnaa.
Ja kuinkas kaupat vielä saattoivatkaan luonnistua, sillä varsinainen "toimitusmies" tuo niin sanottu Topra-Hono oli toiseen virkansa toimeen kiinteästi sidottu. Hän, näet, oli kellonsoittaja. Tuolla hän seisoi korkeudessa, katsellen kellotapulin luukusta elämää, joka vanhan, juhlallisen kivikirkon ympärillä vilisi.
Niemen kainalossa oli rytö, mahdottoman suuri veteen juuriltaan kaatunut kuusi, jossa kellonsoittaja pyhäaamuinakin onki eikä ahneissaan malttanut lähteä pois, ennenkuin näki papin veneen tulevan. Vuolas virta on alkanut viedä venettäni ja topakasti meloen minä lisään sen vauhtia. Valkopäinen virstapatsas sillan korvassa kuin kurkottaa kaulaansa paremmin nähdäkseen, kuka sieltä tulee.
Liisa oli näet kotonaan kertonut kaikki ihmeet, mitä hönnissä oli tapahtunut ja kun nyt lauantai-iltana viikon työt olivat lopussa, niin riensivät ihmiset saunasta tultuaan vaihdokasta katsomaan ja kyynelillään papin sanoille suurempaa merkitystä antamaan. Saapuipa viimein kellonsoittaja itsekin kotiin.
Haudalle pystytettiin pienoinen puuristi, johon painokirjaimilla oli piirretty sanat: "tässä lepää kellonsoittaja Taavetti Kaikusen Marjetta, joka kuoli viime torstai-iltana."
Taavetin kävi sääliksi tuo hento tyttöparka, joka nähtävästi oli niin kaino, ett'ei rohennut kirkkoonkaan sisälle mennä; istui vain siinä portailla, tyytyen siihen vähään, mitä sinne kuuli. Ikäänkuin vastaukseksi äskeiseen kysymykseensä, kuka hänelle olisi sopiva avuksi, huudahti kellonsoittaja ääneen "Puna-Marjetta!" Tyttö säpsähti ja katseli kummastellen ympärilleen.
Hän vastusteli ensin, mutta kun Olavi vaati, niin täytyi hänen nauraen suostua. Mutta ei hänkään jaksanut painaa perille saakka. Silloin lisäsi Olavi kädellään painoa vielä vähän ja kaikkien säikähdykseksi ja nauruksi nykäisi kieli kelloa ja sai aikaan heikon kalahduksen. Elkää, elkää! sanoi kellonsoittaja, joka koko ajan oli seisonut vieressä ja hymyillen katsellut pappilan herrasväen leikkiä.
Päivän Sana
Muut Etsivät