Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 20. heinäkuuta 2025
Nyt oli Marjettan vuoro ryäistä ja sepä olikin ainoa vastaus, minkä hän suustaan sai seistessään siinä Taavetin edessä. Mielihyvällä katseli kellonsoittaja hetkisen tuota hiusmartoansa myöten punastuvaa tyttöä, joka yhä vaieten näpelöi huivinsa nurkia. Viimein katkasi hän vaitiolon kysyen: "mitäs arvelet siitä? Eikös se sinustakin kävisi laatuun?"
Senpätähden onkin nyt kirkon ja sen kellojen väliä puolentoista virstan paikoille, eikä Jumalan palvelus, varsinkaan länsituulella, tulisi vähääkään häirityksi, vaikka kellonsoittaja kesken saarnan läppäämään rupeaisi. Siihen aikaan, kuin vanha kirkko vielä oli virassa, oli kellotapuli Kaikuis-Taavetin virkahuoneena.
Sitten seurasi hetkisen kestävä kiusallinen äänettömyys, sillä niinkuin sanottu, ei Taavetti ennättänyt puhettansa valmiiksi harkita, ennenkuin tytön tulo keskeytti hänen ajatustensa juoksun. Viimein hän kuitenkin rohkasi mielensä ja ilman esipuheitta ryhtyi asiaansa käsiksi. "Minä olen aivan yksin," sanoi kellonsoittaja ryäistyänsä. "Niinpä näyt olevan," tiesi tyttö vastaukseksi.
Jo löi kellonsoittaja kolmasti ison kellon laitaan, ja silloin tiesivät kirkon ulkopuolella olijatkin, että toimitus on loppunut. Kirkon kolmesta ovesta alkoi purkautua joukko ulos. Kahdesta syrjäovesta tuli vanha väki; kolmannesta yhteisestä ovesta nuoret, tytöt ja pojat, jotka sitten vielä kirkon edessä vähän aikaa seisoksivat ja heittelivät erojaissilmäyksiä toisiinsa.
Oli siinä vielä toinenkin syy, kun hyväntahtoinen rovasti antoi piippuun "vaappenia", joita oli niin hauska vedellä, toisten hengelliseen säätyyn kuuluvain läsnä ollessa. Kello lähestyi neljää. Avaimineen tuli kellonsoittaja pappilasta ja romautti oppineella tavallaan tapulin alaoven auki ja vähän päästä yläluukutkin.
"Vainpa muulloinkin," selitti Taavetti. "Pyydä sitten joku avuksesi toiseen kelloon," neuvoi Marjetta häntä ystävällisesti. "Enhän minä nyt sitä tarkoita, vaan minä olen e e eukotta ihan yksin," sammalsi toinen pitkäveteisesti ja pyyhki tuskan hikeä otsaltansa. "Eukotta elämä ikävä, kuollutta on kultaisetta," vastasi tyttö veitikkamaisesti. "Ja sinäkin olet yksin," arveli kellonsoittaja.
Mutta rovasti oli ikkunansa kahteen hakaan vetänyt ja vetänyt peitteen paremmin korvilleen. Sillä minkäpä hän maailmalle mahtoi, joka meni omaa menoaan eikä kysynyt häneltä lupaa. Kun vielä kellonsoittaja ja haudankaivajakin olivat yhdessä joukossa. Ja sitten arveli hän toisekseen niin, että jos ne lauvantaina huutavat, niin ovat ne sitten sitä siivommalla sunnuntaina kirkossa.
Pitkien aprikoimisien perästä valitsi kellonsoittaja kontinsijakseen Lampelan vanhan nauriskuopan, joka oli mäen syrjässä lähellä maantietä.
Punertavan tukkansa ja kesakoisen ihonsa takia olisi tyttöä melkein voinut sanoa rumaksikin, jollei hänen ystävälliset, syvät sinisilmänsä olisi senlaista arvostelua vääräksi tehneet ja jollei hänen vartalonsa olisi ollut viehättävän solakka. Kellonsoittaja tunsi tytön. Se oli Suosilmän ontuvan Matin ainoa perillinen.
Että itken sitä näkyä, kun ulkomailta tullut tieto samasta hyödyllisestä keksinnöstä oli kerralla raukaissut mies raukan äärimmäisyyksiin pinnistetyt voimat, niin että makasi sairasvuoteessaan luhistuneena ja kutistuneena, vaan silmät kirkkaina ja verettömät huulet hymyssä kuiskasi: »Nyt näkevät, että minä sittenkin oli oikeassa!» Mutta pappi hymyillen veti ristin kirkonkirjaan, kellonsoittaja pilkkalaulua loilottaen soitti kuolonkelloja ja haudankaivaja sääliessään siunattua maata siihen kiroillen kuopan kaivoi.
Päivän Sana
Muut Etsivät