United States or Brunei ? Vote for the TOP Country of the Week !
Vastauksestani on vain seurauksena, että hän lennättää minulle joukon turhanpäiväisiä ja tunkeilevia kysymyksiä, virkkaen lopuksi käsiään leväyttäen: Tjah, se on sotilasviranomaisten asia. Heitettyään vielä koppiini yleissilmäyksen ja määrättyään poistettavaksi kelloni, jonka hän on huomannut pöydällä, poistuu hän vihdoinkin ja kolisten putoavat salvat oven takana paikoilleen.
Henrikson. Emma. Ukko raukkani! Minä vedän oman kelloni. Se seisahtui eilen illalla. Lainaa minulle kellonavaintasi. Sehän on aina kukkarossasi. Henrikson. Aivan kernaasti... Kas tässä! Emma. Eikö sinulla ole sitäkään? Henrikson. Mikähän tässä vielä lopuksi tullee? Loviisa. Sinähän aina olet ollut sellainen järjestyksen mies. Henrikson. Nyt minä muistankin... Se on kirjoituspöydälläni. Emma.
Mutta vähitellen tulin lohdutetuksi, asetin kelloni arviolta ja ajoin enteet ja aavistukset pakoon. Seuraavana päivänä menin etevimmän kellosepän luoksi, saadakseni kelloni asetetuksi tarkkaan ajallensa ja puodin esimies otti sen kädestäni siirtääksensä sitä. Hän sanoi silloin: "Se käy neljä minuuttia jäljessä; sitä täytyy rukata hieman."
Olisin halunnut antaa sinulle muiston viimeisiltä hetkiltäni, mutta kaikki kallisarvoisemmat esineet ovat he minulta riistäneet pois, kelloni, vihkisormukseni ja rintaneulani. Muuta ei minulla siis ole jäljellä kuin pari valkeita hansikkaita, jotka otin mukaani käyttääkseni niitä Ragusaan marssiessamme.
Katsotaan onko minun kelloni kanssa yhdessä. Vakavana poika astui luokse ja veti kellon esiin taskusta. Hyvä kello ja aivan yhdessä. Ei ole kuin viisi tuntia väliä. Mikä tämä on nimeltä? Leever, sanoi poika kallistaen puheensa vahvistukseksi päätään ja painoi sitten huulensa niin tarkasti yhteen, kuin olisi siellä ollut jotain säilytettävää. Niin, selitti isä.
»Tuossa se on se horisontti», viittasi Kusti tornia. »Sen jälkeen se minun kelloni käypi.» Kusti katsoi kelloaan. Sitten siinä törmällä istuttiin ja ryypättiin ja Kusti kehui kelloaan. Ruvettiin hankaamaan vaihtokauppaa ja tulikin vihdoin kaupat. Kusti lupasi pitää harjakaiset ja siinä aikeessa lähdettiin narikkaan, missä sai kahvia.
Katsokaa kirjaanne: eikö siinä olisi vähän tilaa, vähän, vähän ainoastaan minulle? Minä tulin myöhään, liiaksi, mutta siihen oli kelloni syypää; minä etsin huomenna kostoa kellosepälle. Minä rukoilen hänen puolestansa. Se ei auta, armaani ... hän on syösnyt minun vereen ... niin, tuskan okeaniin; sanalla sanoen, hän on vihani uhri, jonkun tulee tuntea Nolandin epätoivon.
»Varastettu! ... varastettu! ... minun kelloni! ... rosvo!...» Ja hän tarttui ensimmäiseen nutun helmaan, jonka tapasi käsillään ... ja sitten toiseen ... ja kolmanteen ja viimein poliisiin, joka tuli häntä asettamaan, ja huusi häntäkin rosvoksi ... ja huutonsa välissä itki. Mutta poliisi otti hänet niskasta kiinni ja vei syrjään joukon keskestä.
Herra de Busigny, sanoi Athos, suvaitsetteko asettaa kellonne minun kelloni mukaan, vai sallitteko minun asettaa omani teidän kellonne mukaan? Aivan mielelläni, sanoi ratsumies, vetäen taskustaan erittäin kauniin timanteilla koristetun kellon; kello on nyt puoli kahdeksan. Kolmekymmentä viisi minuuttia yli seitsemän, sanoi Athos; muistakaamme siis että minun kelloni käy viisi minuuttia edellä.
Kelloni rupesi edistämään, se edisti enempi ja enempi päivä päivältä. Viikossa oli se sairastunut riehuvaan kuumeesen, valtimo nousi sataan viiteenkymmeneen lyöntiin varjossa. Kahden kuukauden kuluttua oli se jättänyt kaikki kaupungin ajantiedot jälkeensä kauvaksi ja oli murto-osan kolmattatoista vuorokautta almanakan edellä.