United States or Cook Islands ? Vote for the TOP Country of the Week !
Kuten kukkaset penkeissään istuvat useimmat heistä huoneen seinämiä pitkin olevilla penkeillä, siveinä ja ujoina; toiset jotka tietävät olevansa keveät kuin keijukaiset, liitelevät perhosten tavoin edes takaisin huoneessa.
Keijukaiset verhoutuvat huntuihinsa ja lähenevät vapisevaa nuorukaista, jonka oikea käsivarsi on puun ympärille vyöttynyt, ikään kuin tuo vakainen ystävä, joka jo tässä suojelee hänen rakkaita vanhempiansa ja niiden vanhempia, voisi häntäkin varjella mahtavalta tenhomailmalta.
Heti alkoikin nyt lasisileällä parkettilattialla valssi, »Kesäilta», jonka haavemaisten sävelmien tuudittamina ja hurmaamina sadat nuoret parit kierivät kun keijukaiset, ajatus kokonaan siinä elämässä, johon nyt saivat antautua. Suuret ovet johtivat salista kapakan puolelle, josta kuului äänekästä puhetta, hillitöntä naurua, lasien kilinää ja toisinaan laulun yrityksiä.
Kumartaen ja tehden kädellään keikailevan liikkeen sieltä alas vanha, kohtelias kapteeni vastaa: "Teille täytyy aina olla tilaa minun laivassani, keijukaiset. Seis! Takaisin! Lankonki alas." Teitä on retkikunta nuoria neitoja, kaikki samanvärisissä ja -kuosisissa urheilupuvuissa, kukkia rinnassa, matkasauvat kädessä, selässä pienet reput. Teissä on jotain, joka ei ole täkäläistä.
Ypö yksin seisoi hän sateisen tuulen pieksäessä, musta synkkyys yllään ja sivuillaan, edessään kirkas häätalo. Hän ei huomannut itseään aivan kuin ei olisi ollut häntä olemassakaan. Ajatukseton katseensa asui kauniissa salissa, jonka hekkumallisessa valossa hienopukuiset naiset liitelivät kuin satujen keijukaiset. Hän säpsähti niin että äänsi, kun joku kosketti häneen mainiten hänen nimeään.
Keijukaiset mennä suhisivat hänen ohitsensa; kaikki heittivät leikiten jonkin muiston hurmoksissa olevan sydämelle, mikä pienen neulan kuun säteestä, mikä kummallisen sammalkukkasen tahi kainon kielokukan, mikä taas vaippasen, iltaruskosta kudotun, ja niin tehdessään ne laulaen huokuivat: "hyvää yötä, hyvää yötä!"
Tuskin peipon ääntä kuuli, Kevät vast' on tulossa, Joskin kuuli, niin hän luuli Peipposeksi varpua; Vietettynä tunteiltansa Todeks' otti unelmansa. Luonnon taulun tuskin näki, Lumessahan luonto on, Keijukaiset, luonnon väki, Ann' ei loistaa kukaston, Kun ei poiss' oo kirsi maasta Nurmen juurta raatamasta. Mistä ilo suurenlainen?
Laskeva aurinko purpuroitsee taivaan kantta. Se luopi hohteensa kylään menevälle tielle, missä Liv uupuen kuljeskelee. Se hohtavi Haugenin ikkunan ohitse, vaan ei pääse sisään, ja Gunnar ei sitä huomaa. Gunnar katsoo ulos muistojen maailmaan, ja muistot hyppivät hänen ympärillänsä kuin keijukaiset. Hän ei näe tietä, mutta on tuntevinansa suota jalkojensa alla.