United States or Ukraine ? Vote for the TOP Country of the Week !
Hän istui atrialla, Jalot urhot sivuillaan, Sukusalissa korkealla, Meri hyrskivä alla vaan. Nyt nousi juoja vanha, Joi viime virvokkeen Ja heitti pyhän maljan Pauhaavaan syvyyteen. Se syöksyi, aaltoon suupui Ja painui Ahtolaan. Kuninkaan silmä uupui, Ei juonut hän milloinkaan. Kas! kuinka kaunis lipas tänne tullut on? Ja sentään suljin kaapin lukkohon, Voi ihmeellistä! mitä siin' olleekaan?
Ypö yksin seisoi hän sateisen tuulen pieksäessä, musta synkkyys yllään ja sivuillaan, edessään kirkas häätalo. Hän ei huomannut itseään aivan kuin ei olisi ollut häntä olemassakaan. Ajatukseton katseensa asui kauniissa salissa, jonka hekkumallisessa valossa hienopukuiset naiset liitelivät kuin satujen keijukaiset. Hän säpsähti niin että äänsi, kun joku kosketti häneen mainiten hänen nimeään.
Mutta nyt hänen täytyi kauhulla heittää mela kädestään. Sivuillaan näki hän kauheita epätoivon kivilouhoksia, ja edessään kadotuksen hirvittävän kuilun, johon hän joka silmänräpäys luuli tulevansa viskatuksi. Koko elämä oli ikäänkuin kauhistava unennäkö. Poispääsy-väylää ei näyttänyt mistään löytyvän.
Kun olimme maljojen juonnin lopettaneet, niinkuin maassa on tapana, asettauimme kantotuoleihimme ja niin jatkoimme matkaamme kabufirein ja sotamiesten jälessä palatsiin. Muurilla riippui pääkalloja. Kuningas istui eräässä porttiholvissa parhaimpine vaimoineen; hänen molemmilla sivuillaan istuivat hänen amatsoninsa eli naissotilaansa aseineen ja niiden ympärille olivat miehet asettauneet.
Tappelussa jäällä lähellä Edan linnoitusta olivat suomalaiset ja ratsuväki itäisellä sivustalla. Heillä oli sivuillaan korkeat vuoret, niin ettei vihollinen voinut päästä eteenpäin, ampuipa kuinka tuimasti tahansa.