Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 11. lokakuuta 2025
Rouva Bonacieux söi aivan koneenomaisesti muutaman suupalan ja maisteli hiukan viiniä. Kas näin, kas näin, sanoi mylady, nostaen lasin huulilleen, tehkää tällä tavoin kuin minä. Mutta juuri kuin hän oli ryyppäämäisillään, jäi hänen kätensä liikkumattomasti ojennuksiinsa; hän oli kuullut tieltä päin kaukaista kavioiden kopinaa, joka läheni ja pian oli hän kuulevinansa hevoisten hirnuntaa.
"Odottakaahan!" huusin minä, "tästä menee tienhaara oikealle, ja on luultavaa, että hän on sen valinnut." "Ratsastakaa siis te sitä, minä ratsastan toista." "Odottakaahan ... minä kuulen kavioiden kopsetta!" "Oikein, tuolla on hänen hevosensa". Suuri musta hevonen, joka oli Savaryn, oli yhtäkkiä tullut laukkaa muutamasta karhunmarjapensaasta edessämme. Satula oli tyhjä.
Siellä täällä näkyi vaan joitakin ihmisiä nopeasti kulkevan kadulla tai vilkkuvan kulmauksissa. Askelien kopina kuului selvästi, mutta ei missään ajoa. Samassa kuitenkin alkoi kuulua huimaavaa vauhtia lähestyvä kavioiden kopse, ja ennenkuin Kerttu ehti ympärilleen katsahtaa, lensi kolme kasakkaa pitkin katua hänen ohitsensa, että oikein hänen kätensä ja kasvonsa kauhusta kylmenivät.
"Vihollisia, vihollisia", huusi toinen mies, heitti turmiota tuottavan tulisoihdun kädestään kauas mereen, pyöräytti nopeasti hevosensa ja ajoi tiehensä. Kaatuneen hevonen seisoi levollisena isäntänsä ruumiin ääressä. Yön hiljaisuudessa kuului vain poispäin kiitävän ratsun kavioiden kopse ja solan oikealla puolen aaltojen hiljainen loiske kallioseinää vastaan.
Kuulen rattaiden rytinän ja hevosten kavioiden kalkkeen. Erään puodin eteen laskeutuu romahtaen rautainen esirippu. Erään talon koko päädyn yli kulkee suurin messinkikirjaimin sanat: »Hôtel du Louvre». Iso rakennus vasemmalla, pilkko pimeä, musta, synkkä möhkäle. Valaistu kellotaulu jonkin pylvään päässä. Sen osoittimet ovat yhtenä.
Hän käänsi päänsä syrjään, ja painoi poskensa tyynyyn. Minä poistuin. Salin ikkunassa sitten istuin ja odottelin ratsastajia. Eikä siinä kauvan tarvinnut odottaakaan ennenkuin kavioiden kopse alkoi kuulua ja he ilmestyivät kohdalle. Heitä oli kymmenkunta herraa, Agnes oli ainoa nainen joukossa. Vaan sitä hän ei näyttänyt haikailevan, siellä missä hän suorana ja ryhdikkäänä istui ratsunsa seljässä.
Taas katosivat rannat ja jäät hänen nopean hevosensa kavioiden alla, kevätaamu valkeni hänen ympärillään, ja kello 6 aikaan hän oli Kokkolassa. Tämä kaupunki ei ollut juuri paremmassa tilassa kuin edellinenkään. Se oli rakennettu uudestaan v. 1664 tapahtuneen palon jälkeen, mutta oli sota-aikana ryöstetty; alukset ja rantapuodit oli poltettu.
Olihan kerran ennenkin murhaajan teräs kääntynyt sen vuoksi Totilasta häneen. Hän teki nopeasti päätöksensä. Heitä tietysti ajettaisiin takaa. Hän oli kuulevinaan kavioiden kapsetta. Aligern oli mennyt metsän reunaan tähystelemään, ja Adalgot piti kuninkaan päätä sylissään. "Niin, siellä he ovat", huusi Aligern palattuaan toisten luo.
Silmänräpäyksen kuluttua ne olivat poissa, ja hevosten kavioiden kapse kuoli etäisyyteen. Pieni nuuskanruskea puoltajani meni ovelle ja katsoi heidän jälkeensä pimeään. Sitten hän tuli takaisin ja katseli minua kiireestä kantapäähän tavallisella kuivalla hymyllään.
Jo jymisee rautioin kavioiden alla, kun ajetaan sillan yli, metsä harvenee, tasanko leviää, pikku mäkiä on siellä täällä koivikkoineen, välkähtääpä jostakin tuvan ikkunasta tulikin ja tuolla kiitää soihtu eteenpäin.
Päivän Sana
Muut Etsivät