United States or Libya ? Vote for the TOP Country of the Week !
Jo kaula paljaana ma polvistuin ja varroin iskua, niin katseen tähtää Saladin minuun, syöksee luo ja viittaa. Pois putoo kahleeni, ma nousta saan; ma tahdon kiittää: hän on kyynelissä; hän lähtee, minä jään: vait kumpikin. Tään seikan patriarkka itselleen saa syineen selvitellä. MUNKKI. Siitä päättää hän, että suuriin töihin Jumala on teitä varjellut. RITARI. Niin, suuriin töihin!
Se on pienen, harmaan hevosen kokoinen, vaikk'ei muutoin hevosen näköinen; sillä on suuret, monihaaraiset sarvet ja matalampi kaula ja pieni kaunis pää, jossa kiiluvat suuret, kirkkaat silmät; se juoksee kuni pyry-ilma yli vuorten ja mäkien, ja silloin sen kaviot kalisevat.
Eläin oli harmahtavan ruosteen ruskea väriltään, mahanalusta ja kaula sangen vaaleat, ja se oli melkein yhtä suuri kuin Mikkokin; mutta ruumis oli kumman lyhyt verrattuna pitkiin voimakkaisiin sääriin.
Kyttyrä tavattoman korkea ja äkkijyrkkä, jäsenet paljaita teräsjäntereitä. Pitkä kaula kohollaan etusojossa ja pieni, ylen hienopiirteinen pää ikäänkuin hiukan takaheitossa. Alentamatta silmiään, leuka ylhäällä ja alahuuli pitkällä lerpallaan se siinä pysyi liikkumattomana, hievahtamattakaan. Elukassa oli ilmeisesti ylimyksellistä verta, ja se tunsi arvonsa.
Kallistratos saapui paikalle kasvot ja kaula verisinä. "Cethegus", huusi hän, "kaikki on hukassa! "Barbaarit ovat Roomassa! "He ovat nousseet muurin yli." "Missä", kysyi prefekti soinnuttomalla äänellä. "Hadrianuksen haudalla!" "Oi, päällikkö", huudahti Lucius Licinius. "Varoitinhan sinua!" "Siellä on Vitiges", sanoi Cethegus sulkien silmänsä. "Mistä sen tiedät", kysyi Kallistratos ihmeissään.
Ovet olivat kaikkialla avoinna, kun tulin sisään; ei elollista olentoa näkynyt missään, minä olisin voinut varastaa sekä kellot että hopeat. Vihdoin löysin rouvan makaamassa sohvalla eräässä pienessä kulmahuoneessa; hänellä oli kaula kääreessä ja hän näytti hyvin kurjalta; nuorin lapsi makasi hänen käsivarrellaan. "'Kaikki on niin hullusti kuin suinkin saattaa, sanoi hän, ja se oli totta.
Mutta vainaja vietiin ovesta sisälle ja ylös rappusia myöten. Nehljudof meni perässä. Pienenlaisessa likasessa pöterössä, mihin kuollut tuotiin, oli neljä vuodetta. Kahdella niistä istui pitkissä kauhtanoissa kaksi sairasta, joista toisella oli suu vinossa ja kaula sidottuna ja toinen oli keuhkotaudissa. Kaksi vuodetta oli vapaana. Ja toiseen näistä pantiin vanki.
Oliko tämä pitkään, mustaan hameesen puettu tyttö, jolla oli niin valkoinen kaula, kalpeat, totiset kasvot, hieno, värähtelevä suu ja syvät, kosteat silmät, sama, joka niin iloisena juoksenteli karjapiian Marin perästä läävään ja joka kerran tanssiessa oli nojautunut hänen käsivarttansa vasten? Hän oli sama, vaan hän oli nyt paljoa solakampi ja kauniimpi kuin silloin.
Eikö emäntäkään tunne tätä paperia? sanoi konttoristi ja katsoi terävästi Aunon silmiin. En, Jumalan tähden, minä tunne tätä enkä minä ole tuota nimeäni kirjoittanut, sen sanon, vaikka kaula pölkylle vietäköön. Sen minäkin sanon, että minä en ole tuota paperia ennen nähnyt kuin tuossa. Sen sanon, vaikka puukkoja niskaan satakoon.
Mikä jumalallinen kaula! jupisi hän hiljaa hampaittensa välistä. Niin valkea, niin pitkä, ja kuitenkin niin täyteläinen!... Se olisi makupala tuolla sisällä oleville ystäville. Samalla käänsi hän katseensa koivusta tehtyyn kiintopintaiseen kaappiin, joka näkyi eräässä huoneen nurkassa, mutta pian hän kuitenkin siirsi sen takaisin kaulaan.