Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 23. heinäkuuta 2025
Mutta nyt on katumus myöhäistä, ja hänen haamunsa on aina syyttävä minua hänen sydämensä murtamisesta. Miksi en ennen ymmärtänyt noiden minuun niin usein kiintyneiden silmien äänetöntä kieltä. No nyt ymmärrän sen ymmärrän sen liiankin hyvin."
Tosi! väärin olen tehnyt, mutta niin ja ehkä julkeammin vielä on tässä tehty aina kaukaisesta entisyydestä saakka. Kuitenkaan tämä ei rahtuakaan puolusta minua, ei Jumalan, eikä ihmisten edessä. Ainoastaan katumus ja parannus ja tämän, sekä oikein että väärin kootun, kultani uhraus voi saattaa tehdyn tekemättömäksi jälleen ja lahjoittaa sielulleni rauhan.
Sere. Minä itken katumuksen verisiä kyyneleitä. Reetta. Minä tuskan katkeruutta kärsin ja surun sameata vettä silmistäni puserran. Oikeata kalkkivettä puserramme nyt. Vaan missä on poloinen Jaakko-vanhani, joka korpehen jäi? Simo. Niinpä jäi, vaan eipä hänkään tästä ansasta voi pelastua. Myöhäinen on nyt katumus, myöhäiset kyyneleet.
Eivätköhän hornan henget uudestaan saa sitä valtaansa, joka niin kauan on ollut heidän hallussaan?!» «Katumus on jumalatar; hän suojelee sitä, joka on rikkonut! Kun pakana voi lausua niin, kuinka paljon enemmän syytä sitten onkaan kristityn lausua niin! Oi, Saara! tuo musertava katumus minä tiedän sen voi muuttua ihmiselle nousemisen voimaksi, uuden elämän herättäjäksi.
"Ei, minä en kadu mitään!" vastasi Leo. "Minä olen ymmärtääkseni tehnyt oikein, eikä siis mikään katumus taikka takaisin kääntyminen voi tulla puheeksi." "No hyvä, minä käsken sinun vielä kerran olla tervetullut, toivoen, että sinä rehellisesti teet velvollisuutesi, niin kauan kuin me olemme yhdessä. Tule nyt minun kanssani perämies Martin luokse.
Rinnassa häll' ei katumus Poskilla kevät-tuoreus Toist', aivan toista todistaa, Ja silmiensä palon Sä luulet luovan, loitsivan Tähdille uuden valon. Hän harteva ja varteva, Häll' otsa kirkas hohtaa; Tuo otsa kirkas, kaareva Pelvotta vaarat kohtaa. Syys-yölle vastakohtana On tukka liinan valkea. Mut huolta kantaa rinnassaan Ja rauhatonna kulkee, Kun laulut äidin lauhkean Tiet, ovet häitä sulkee.
Ilma oli vilponen, hän käveli tuntikausia omissa mietteissään, eikä tuntenut itseään oikein tyytyväiseksi. Oikeastaan se asema, johon hän oli itsensä asettanut, oli hirveän naurettava; vanha mies kulkee täällä ja koettaa kasvattaa itseään ja määrää itselleen katumus-, parannus- ja paastoaikoja, hyi, höpsistä! Ja minkä vuoksi? Tytönkö?
Tultuansa käsi kädessä isänsä kanssa huoneesen, istui isä penkille ja veti häntä viereensä istumaan niinkuin katkennutta ruokoa sidotaan tukeen kiinni, ja vähitellen hänen mielensä lauhtui ja hän kertoi kaikki; sillä vaikka katumus häntä vaivasi, ei hän mielellään vikaansa tahtonut tunnustaa.
Se sana oli vihuri, joka äärettömät laineet nosti kapteenin sydämessä, mutta samalla sai hänet jälle mieheksi, joka pelotta ohjaa alustansa. Ovi sydämeen, joka oli ravolla jo ollut, sulkeusi jälle, kun tunnustus oli tästä ovesta juuri astumaisillaan ulos ja katumus astumaisillaan sisään.
Ulos tultua kylmä talvinen viima koko joukon selvitti Pehkosen päätä. Ensimäinen tunne hänellä oli ilkeä, rintaa jumottava katumus, että oli ollenkaan mennyt tuonne herrojen käymäpaikkaan, kun kerran ei osannut olla siivosti. Ei ollut juonut muuta kuin pullon olutta, mutta tupakan katku, väen sorina ja ytimiä vihleksivä torvisoitto, ne olivat huumanneet hänet ja saattaneet niin kiihkoihinsa.
Päivän Sana
Muut Etsivät