Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 22. heinäkuuta 2025
Joulukuun 28 p:nä kirjoitin: »Se on täällä... Taaskin jymeä laukaus ... hiljaisuus, ja jälleen yksi... Istuimme aamiaispöydässä, se tahtoo sanoa, söimme leipää ja juustoa. Ruokatarpeista oli jo puute. Silloin jymisi ensimäinen laukaus. Me katselimme toisiamme kauhistunein, kysyvin katsein. Olisiko se ehkä?...
Kerrottiin meille että kun Aleksanteri I oli vieraana linnassa, antoi sen omistaja illalliset 300 hengelle ja että koko pöytäkalusto oli puhdasta hopeaa. Nuorempi meidän matkatovereista, jonka kanssa me katselimme linnaa, oli hieno herrasmies. Hän oli vielä tieteellisessä tarkoituksessa kerran käynyt Suomessakin erään ruotsalaisen tiedemiehen seurassa.
Me kävelimme esimerkiksi Aleksanterinkatua ja katselimme ohimennen puotien lasi-ikkunoista sisälle. Silloin minä niinkuin sivumennen mainitsen: Johan niillä on täälläkin noita suuria laseja. Mutta olivat ne kaksi kertaa suurempia, joita näin Tukholman puotiloissa, siellä käydessäni. Silloin hän hieman naurahtaa, hymyilee pilkan ja säälin sekaisesti ja alkaa: Mitä lie ollut sielläkin.
Mutta kesken neuvotteluamme saapui jättiläinenkin ulos, ja ennenkuin ennätimme mitään tehdä valitsi hän joukostamme lihavimman ja paistettuaan hänet söi hänetkin suuhunsa. "Me katselimme kauhun vallassa tätä teurastusta, emmekä uskaltaneet liikkua paikaltamme sittenkään, kun jättiläinen oli taas vaipunut sikeään uneen.
Me itseksemme iloitsimme, että meidän ei tarvinnut joutua noiden ihmisten tunkeilevaisuuden tielle, joka varmaan ei olisi ollut vähääkään miellyttävää; me vain syrjästä katselimme heidän elämäänsä ja viitteitänsä. Läheiselle rannalle oli kokoutunut suuri ihmisjoukko, varsinkin naisia ja lapsia, jotka näyttivät suuresti nauttivan olemassa olon suloa ja iloitsevan edessään olevasta näytelmästä.
Istuessamme kalliolla samettipuun siimeksessä katselimme hirmuisia aaltoja, jotka vyöryivät kaukaa mereltä ja pirstautuivat huumaavalla pauhulla aivan jalkojemme juureen.
En, äiti. Tuossa on puuroa! Ota lusikka kaapista ja syö. Me olemme väsyneet ja menisimme maata. Minun ei ole nälkä, äiti! Oletko syönyt jo? Olen. Missä? Me söimme siellä! Oli niin kaunista, ettemme malttaneet sieltä lähteä. Istuimme sillä kukkulalla, joka on Viaporiin päin ja katselimme kuinka aurinko laski. Se oli niin ihanaa. Kun tulimme alas, niin menimme verannalle.
Ensimäisen matkani jälkeen, niinkuin jo eilen mainitsin", alkoi Sindbad kertoa, "alotin jälleen entisen elämäntapani ja vietin päiväni huolettomasti ystävieni parissa. Tätä elämää kesti jonkun aikaa. Mutta eräänä päivänä heräsi minussa jälleen matkustushalu. Minä ostin tavaroita ja läksin kauppalaivaan. "Me matkustimme paikasta paikkaan, katselimme eri seutuja ja teimme hyviä kauppoja.
Kala sätkäytti voimakkaasti purstollaan, niin että vesi pärskyi ympärillä, ja koukkukin irtausi leu'astaan. Muutaman osan sekuntia lepäsi se ihan suorana veden pinnalla ja ui sitten hiljalleen pois; juova vedessä osoitti vaan sen tien. Vahingostamme mykkinä katselimme, Vihtori ja minä, hyvän aikaa toinen toistamme.
Joku saarna pidettiin Dorasta tietysti ja minä pelkään, että siinä on kaikki, mitä minä jumalanpalveluksesta tiedän. Päivä kului hiljaisuudessa. Ei mitään vieraita, yksi kävely-retki, neljän hengen perhe-päivälliset ja iltakausi, jona katselimme kirjoja ja kuvia, samalla kuin Miss Murdstone, saarna edessään ja silmät meihin kääntyneinä, piti valpasta vahtia. Voi! varsin vähän arvasi Mr.
Päivän Sana
Muut Etsivät