Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 21. kesäkuuta 2025
On sydän niin laaja ja pohjaton kuin merten aavikko tyynellä on, kuin hetken huoleni haipuis! On määrätön katseeni kantama ja rinnassa soi niin kummalta kuin kaikkeus-kannel se oisi. Kuin pientä on kaikki mun ympärilläin! ja tuossako ennen ma elämän näin sitä tuskinpa uskoa voisi? Niin heikot ja alhaiset aatteiltaan, niin köyhät on kaikki he sielultaan, mitä suurta on nuorisolla?
Ja muistaa voin, ett' tuosta uljastuin ma enemmän kestämään niin että liittyi katseeni kera Voiman äärettömän. Oi, armon runsaus, mi mulle antoi rohkeuden nähdä Ikivalkeutta, niin että siihen valo silmäin haihtui! Sen syvyydessä näin ma yhdistyvän yhdeksi kirjaks' rakkaudella kaiken, sen, mikä kaikkeudessa näkyy hajan.
Nyt olivat siis statistit tulleet kaikki sisään, ja yleisön odotus oli hyvin kiihkeä. Katseeni irtausivat sentään alituisesti tästä näytelmästä hiipiäksensä Tillingin luo. Nyt oli hänkin huomannut minut ja tervehti. Rosa pani jälleen kätensä käsivarrelleni. Martha, voitko pahoin, koska olet niin kalpea? Katsos nyt, katsos. Ja todellakin.
Molemmin puolin kuilunpohjaa synkkää pirujen pieksävän ma sarvekkaiden näin heitä takaa vinhoin raippavitsoin. Ah, kuinka heiltä sääret nopsaan nousi jo ensi iskulla! Ei toista eikä kolmatta kukaan jäänyt vartomahan. Näin käydessäni yhteen syntisistä katseeni kiintyi, ja ma virkoin heti: »En tuota varmaan näe ensi kertaa.»
Ei ääntä päässyt hänen huuliltaan; sanaa sanomatta hän istui, käsivarsi oikaistuna siihen suuntaan, mistä myrskyilma peloittavalla vauhdilla läheni. Minäkin käänsin silmäni sinnepäin. Ja siellä tapasi katseeni tytön, jonka olimme luulleet istuvan vankina Tsulujen käsissä, mutta joka nyt ikäänkuin aaltoillen liikkui meitä kohden, lähenevän rankkasateen suojassa.
Waikkei taiwaalta tullut lunta, meni tie kuitenkin umpeen, jonka wuoksi kulkeminen käwi hankalaksi. Tultuani sen mökin kohdalle, jonka akkunassa olin tottunut nuo lapsen kaswot näkemään, oitis loin katseeni akkunaan, katsoakseni, olisiko hän taaskin siinä, mutta häntä ei näkynyt. Ajatuksiini waipuneena ajelin minä eteenpäin minkä pääsin, katsellen lumen iloista tanssia.
jo siellä olin, missä seikat kummat kiinnitti katseeni; ja siks hän, jolle mun huoleni ei outo olla voinut, kauniina, lempeänä kääntyi minuun: »Luo Luojan nosta mielen kiitos», lausui, »hän ensi tähteen saattanut on meidät.» Minusta tuntui, meitä pilvi kattoi sees, sankka, luja, kiilto-kirkas niinkuin timantti, johon silmä Päivän sattuu.
Silloin kiintyi katseeni erääseen suureen, hämärään kuvaan alttarin toisella puolella olevassa seinässä, minkä kuvan usein olin nähnyt, ilman että se minuun oli tehnyt erityistä vaikutusta.
Sydämmen tyvenyyttä ja tyytyväisyyttä ilmaisevalla hymyllä otti hän minua vastaan. Minä istuin työtä tekemään, kuten hänkin, ja tunsin itseni olevan erinomaisen iloisella tuulella ja hyvillä mielin. Me ompelimme Emilian morsius-hametta. "Sinä katselet huonettani?" sanoi minulle Helena hymyillen, samassa kuin hän silmillään seurasi katseeni suuntaa.
Kuulinko oikeen, vai teetkö pilkkaa?... "Lammin Anna," häntäkö rakastat? Oletko täydellä järjellä, poika, vai ollaanko satujen maailmassa? mutisi isäni ja seisahtui eteeni. Mutta nyt sain minäkin rohkeuteni. Loin katseeni häneen ja kysyin: Miksi en saisi Annaa rakastaa? No, hiisikö sinua on riivannut, kun et sitä tiedä ... "miksi et saisi Annaa rakastaa."
Päivän Sana
Muut Etsivät