Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 11. kesäkuuta 2025
Kaupungin humina lakkaa kuulumasta, ja koneen syvämielinen, pehmoisen voimakas jyskytys sattuu ensi kerran korvaani. Täyttä vauhtia mennen sivuutetaan Viaporin vallit, joista tuijottavat ontot, mustat ampumareiät. Ollaan aavalla ulapalla. Kävelen kannella edestakaisin lempeässä tuulessa. Helsinki katoaa katoamistaan. Kotimaa kyyristyy mereen.
Jumala teitä siunatkoon, pienet kukkaset elämän suuressa metsässä, ja antakoon teidän kasvaa viisaudessa ja armossa ijankaikkisesti!" Kevätlaulu. Jo kinos sulaa, katoaa Pois noron ouruvesiin, Ja roudatonna taasen maa Käy hangen alta esiin, Jo päivän silmä keväinen Taas paistaa meille myhäillen Jo kevät tullut on!
Minun mieleni muuttuu välistä niin kummaksi... Minä näen välistä näköjä, niin hirmuista että järkeni katoaa ... niin oli nytkin... Aato! huomena saat kuulla koko elämäni. Huomen tuli vai mimmoinen! Sillä aikaa kuin Emma ja Aato näin haastelivat, istui ukko Anströmi tyttärensä sivulla kamarissaan.
Parhaidenkin ja hiljaisimpainkin ihmisten elämässä on hetkiä, jolloin heidän tavallinen malttinsa katoaa ja he saattavat kuohahtaa kiivauteen, joka muuten on kokonaan heidän luontoansa vastaan.
Laivanhylky siinä näkyy myrskyisten laineiden heittelemänä; kuu katoaa mustien pilvien taakse; rannalla temppelin raunioiden keskellä istuu mahomettilainen kaunis synkännäköinen olento katsellen, ulapalle. Minä katselen sinne myöskin; miellyttävä väristys valtaa minut. Parempi, ihanampi on suurenmoinen raunio, kuin pieni, tyhjä onni! Minä pidän siitä kirjasta.
Sitte rivi alkaa vähitellen muuttua kaaren muotoiseksi ja katoaa viimein kentällä olevain huoneiden taakse. Nämä silmänräpäykset ovat ijankaikkisuuden pituisia ja tuskallisen epävarmuuden höystämiä niille, jotka ovat vetoja lyöneet.
»Jos tarkoituksesi nyt tajullani lävistän oikein», haastajista virkkoi nyt ensimmäinen, »Arnosta sa puhut.» Ja toinen hälle: »Miksi meiltä salas tuon virran nimen hän kuin tehdä tapa on seikkain suhteen pöyristyttävien?» Ja varjo, jolta tätä tiedusteltiin, selitti näin: »En tiedä, mutta oikein on, että katoaa tuon laakson nimi.
Tuuliaispää ensikseen kuuluu uhkailevana kohinana, sitten se lähetessään kiljuu kuin ulvovat, nälkäset pedot ja syöksee kohta yli koko seudun, ikäänkuin se olisi pudonnut alas vuorelta, tanssii hirvittävällä tavalla yli mäkien ja laaksojen ja ylettyy aina taivaaseen saakka, kunnes vihdoin jyrinällä katoaa ylälaaksoille päin.
Jeanne ei vastannut mitään, katsoi vain maahan pitkin suoraa, melkein jo näkymätöntä jälkeä, johon oli kasvanut ruohoa. Se oli paronittaren jalan jälki, joka oli kadonnut kuten muisto katoaa. Ja Jeannen sydäntä kouristi kirpeä suru. Hän tunsi olevansa yksin elämässä, kaukana poissa koko maailmasta. Julien jatkoi: En toivo sen parempaa. Pelkäsin sen olevan sinulle vastenmielistä.
Suomen laulun iästä eli vanhuudesta emme taida muuta sanoa, kun että sen juuret katoaa menneisiin ylimuistoisiin aikoihin, latva näihin nykyisiin aikoihin koskeva. Niin näistäki tässä kokouksessa löytyvistä monella kyllä on suuriki ikä, ehkä vuosituhansia seljässä, vaan toiset taas eivät ole kovin vanhoja.
Päivän Sana
Muut Etsivät