Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 5. marraskuuta 2025
Kari, kuule, syy onkin minussa, tämä kaikki on minun tähteni. Tämäkö sinun tähtesi? Minun. Olen suuresti rikkonut jumalata vastaan ja siksipä hänen tuomionsa lepää päälläni. Jumala tahtoo nyt näyttää minulle selvään, kuinka vähäinen minä todellakin olen. Minä kun luulin omalla voimallani voivani poistaa jumalan vitsauksen. Siksipä täytyy hänen minua näin rangaista.
No, se se vasta kirja on, minkä minulle lahjoititte! puhui Kari tulta tehdessään. Vielä pitää kiittää maisteria. Jos tarjositte hevosen ja tuon kirjan, niin hevosen jätin ja kirjan otin. Mikä teistä siinä on paras paikka? kysyi Antero. Mikäkö paras paikka ... kysy, mikä paras paikka raamatussa!
Mutta samassa tuikahti kaukaa järven päästä tuli, jonka molemmat yht'aikaa näkivät. Annikki hyppäsi suksilleen ja katosi siitä kuin maata pitkin lentävä yölintu mäen alle. Kari sytytti soihtunsa ja pystytti sen hankeen heilautettuaan sitä kolme kertaa päänsä päällä. Sitten riensi hän alas taloon ilmoittamaan, että kauan odotetut markkinamiehet olivat saapumassa.
Luulin kaikki olevan siinä, jos minä uskon että jumala löytyy ja teen mitä kirkkolaki papilta vaatii. Mutta, vaikka senkin tekisin, en olisi vielä alussakaan. Kyllä minun nyt täytyy myöntää että sinä Kari olit oikeassa: olen luullut itsestäni liika paljon. Minä olen taas ollut harhatiellä. Semmoiset miehet kuin sinä eivät koskaan pääse selvyyteen, ne harhailevat aina.
Saadakseen kaloja yksiin paikkoihin kokoontumaan ei oltu mitään tehty; tosin oli keskellä järveä eräs kari, vaan sekin oli liian laaja ollakseen minään erityisenä veden asukasten kokouspaikkana. Seuraavana talvena upotutin eri syvyyksille järveä risumurrokkoja ja keväällä lisättiin niihin vasta lehdelle puhenneita koivuja ja haapoja.
Silloin tuli vihdoin se vaikea hetki, jolloin viimeinen matka riippui hänen ylitsensä kuin riippuva kiertokasvi, joka kiertelee puusta puuhun; mutta kuitenkin tavoitti hän sitä ja kokoili kaiken heikkoutensa pontevaan itkuun. "Kari!" huudahti hän äkisti ja kääntyi häneen. Hän olisi tahtonut sanoa enempää, mutta raskas hengittäminen teki sen mahdottomaksi.
Sinipiiat, Tapion tyttäret, liikkuvat kesäilloin, kun käki vielä kukkuu ja lahorastas laulaa, virkkoi Kari ... vetten vaiheilla ne näkee tai luhtain ranteilla metsän rinnassa ... sumuhameisiin pukeutuvat, ja jos kaukaa laulat toiselta rannalta tai hiljaa kannelta järvellä soittelet, niin karkeloon käyvät... Muttei niitä joka mies näe, ei näe nykykansa. Mikä lienee siihen syynä, etteivät näe?
Ei ole soitostani enää, ei iloistani, vastasi Kari. Ilokanteleesi entisen hautaan laskenet, soitto suurempi surustasi viriää, lisäsi Jorma. Toi Kari tuohia, valkeita ja sileäpintaisia, jotka oli kosken rannalta koivuista kiskonut ja kattoi niillä haudan.
Se on tosi ei, sinä voit mennä, sinä Kari, sinä osaat toimittaa tämän asian niin hyvin, sinä. Ja annanko hänelle kaikki rahat? Niin, luulenpa melkein niin, sillä silloin on hänellä myös jotakin, jolla voi liikkua. Kari meni, ja veli sai kaikki mitä Torgerilla oli.
Kari ei ollut mukana; hänelle tuli este juuri kun he olivat lähtemäisillään, hän ei siis voinut päästä mukaan, mutta jos kävisi laatuun, tulisi hän myöhemmin. Pappi oli kutsunut kansaa raamatunselitykseen muutamaan naapuritaloon. Sen hääväki tiesi, vaan ei siitä paljon lukua pitänyt.
Päivän Sana
Muut Etsivät