United States or Haiti ? Vote for the TOP Country of the Week !
On, niinkuin Anja oli hänet siihen jättänyt... Herätänkö vai annanko nukkua? On siihen uupunut, rakas. Tuli uuvuksissaan metsältä kotiin. Siihen hänet saunoitin, hivelin. Siihen nukahti solakka poika, parta posken ja käsivarren välissä. Annanko Marjan mennä lapsineen? Mutta jos pahastuu kovin? Eikä Anja tiedä, mitä tekisi. Herahtaa kyynel. Oli niin selkeätä äsken kaikki, nyt on niin sekaisin.
Kun ei sinua ollut, minut otti. Menenkö sanomaan heti, vai annanko nukkua? En minä tahdo häntä nähdä. Etkö? Mikset? Lähden heti paikalla. Lähdetkö? Minkä tähden? Kun kerran tulit! Ethän menne minun tähteni? Saat hänet minulta. On hänestä jo ollut iloa minulle enemmän, kuin enää osasin toivoakaan. Anja halasi Marjaa, ja hänen silmänsä pullahtivat kyyneliä täyteen.
Hän sanoo, että minulla ei ole luottamusta häneen, oi, hän viekoittelee minua niin, ja minä tunnen hänen ihmeellisen vaikutusvaltansa! Minähän tiedän kuinka vastustamaton hän on minulle. Annanko siis houkutella itseni tekemään sellaista, jota kenties ajassa ja iankaikkisuudessa katuisin, sillä tiedänhän, että se ei olisi oikein.
Se on tosi ei, sinä voit mennä, sinä Kari, sinä osaat toimittaa tämän asian niin hyvin, sinä. Ja annanko hänelle kaikki rahat? Niin, luulenpa melkein niin, sillä silloin on hänellä myös jotakin, jolla voi liikkua. Kari meni, ja veli sai kaikki mitä Torgerilla oli.
Valtteri kierteli puuta sinne tänne, mutta ei löytänyt sopivata ampumapaikkaa. Yht' äkkiä lasketti orava toiseen puuhun ja katosi. Lienee parasta, jos hiihdän kotia, koska voileipäkin on loppunut, ajatteli Valtteri. Mennessä ammun harakan, jos kohdalle sattuu. Mutta annanko sen kissalle vai naulaanko tallin seinään? Taidanpa naulata.
Myöstytänkö minä ja annanko Egmontin päästä seuralaistensa kanssa, niin monen kanssa, jotka nyt, kukaties ainoastaan tänä päivänä, ovat minun käsissäni? Niin pakottaa siis kohtalo sinuakin, sinä järkähtämätön! Mitenkä kauvan ajateltu! Mitenkä tarkoin valmisteltu! Mitenkä suuri, mitenkä ihana tämä aije! Mitenkä likellä toivo tähteään!
"Siinä tapauksessa voitte odottaa meitä mainitulla ajalla. Annanko noutaa ajurin?" "Minä käyn mieluummin jalan, sillä en voi kieltää pääni olevan hieman kuuman." "Eikä minullakaan ole mitään kävelemistä vastaan", sanoi tohtori Mortimer. "Tapaamme siis toisemme kello kaksi. Näkemiin, hyvät herrat." Kuulimme miesten menevän alas portaita, ja sitten sulkeutui ovi heidän jälkeensä.
»Tahdon siis sinulle puhua lapsuusvuosistamme», Ione virkkoi. »Annanko tuon sokean tytön laulaa sinulle lapsuuden päivistä? Hänen äänensä on kaunis ja sointuva ja hänen laulussaan ei ole mitään, mikä loukkaisi sinun korvaasi.» »Osaatko itse sanat, sisareni?» Apekides kysyi. »Luullakseni, sillä yksinkertaisen sävelen mukana ovat sanatkin muistiini painuneet.» »Laula siis itse!
LIISA. Ei, isä. Minun täytyy huomenna auringon noustessa mennä haltijattarien jumalanpalvelukseen sinisille vuorille. Tuossa kuulette itse, hyvät ihmiset! Kaikki lapseni karkaavat luotani. Mitä minun pitää tehdä? Pitääkö minun pönkittää ovi kiinni ja sanoa heille: lasten tahto on isän housuntaskussa! Tahi annanko heidän mennä nenänsä mukaan?
Vai niin, nauroi jättiläinen, se ei mukamas kelpaa pikku herroille. Silloin täytyy minun antaa heille oikea rankkasade. Rupeanko takomaan pilven, josta sataa kananmunan kokoisia rakeita, tahi annanko palkeen puhaltaa sellaisen myrskyn, joka kaataa kumoon kokonaiset metsät ja lakaisee tieltään suuret kaupungit merenvirran mukana.