Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 5. marraskuuta 2025
"Kiitos, kiitos", vastasi ylioppilas, istuutuen penkille. Aino istahti hänen viereensä. Mathilda katseli ympärilleen etsien tuolia; mutta kun hän ei sellaista nähnyt missään, levitti hän nenäliinansa ja istuutui sen päälle. Kari otti hyllyltä maitoastian ja kaatoi siitä vähän puukuppiin.
"Niin, suokoon Jumala että niin olisi!" huokasi nainen ja pyyhki silmiänsä. "Mutta sinussa on kaksi tahtoa, se on onnettomuus. Vähät hyödyttää että valjastat kaksi hevosta auran eteen, kun toinen pyrkii sinne toinen tänne." "Minä olen nyt sanonut sen, ja tällä kertaa pysyn sanoissani," vakuutti mies rohkeammin ja nousi lähteäksensä. "Menetkö mökille?" kysyi Kari.
Vanha voima leimahtikin vähän väliä uudestaan esiin hänessä, mutta se oli vaan leimu, jonka kautta rappeutunut tulen pesä näkyviin tuli, ja se sammui kohdakkoin jälleen. Kari oli sillä välin omaa tietänsä kulkenut, ja se oli yksinäinen; mutta se oli hänen mieleensä.
Siitä astuttiin venheisiin, soudettiin se päivä pitkää Korpijärveä ja laskettiin illalla maihin Reitalan ahon alle. Saarien lomitse hiljaa soudellen oli päästy kenenkään huomaamatta aivan vastapäätä Uhrivuorta. Venheet vedettiin maihin, kätkettiin rantametsän suojaan ja yö vietettiin niiden alla. Mutta Kari oli lähtenyt yöksi tiedustelemaan ja vakoilemaan.
Ei, hänen kyllä vaan täytyi jatkaa viulun soittelemista, ja jos oli totta mitä Kari sanoi, että viulunsoitto oli hänen elämänkutsumuksensa, niin ei siitä voinut tulla synti. Siten hän istui mietiskellen itseksensä; ajatukset juoksivat samaa kiertokulkua. Sitte hän huokasi, nosti taas viululaatikon selkäänsä ja kävellä letusteli eteenpäin.
Ei osaa Annikki hätäyksissään muuta kuin huudahtaa hiukan, mutta Kari, joka on eillimmäisen reen seville hypännyt metsän suuria vieraita pihaan ajaakseen, heläyttää hevosta selkään, ja vouti retkahtaa selälleen rekeen jalkapohjat edellä pihaan tullen. Kiroo vouti ja toraa mielessään, mutta kun ei tahdo riitaa rakentaa, yhtyy muiden nauruun.
Koko talven on Kari metsiä harhaillut rauhaansa löytämättä. Ennen keikkuivat metsät iloisina hänen ohitsensa, kun hän loivia rinteitä hiihti, seisoivat lehdot lempeinä ja ystävällisinä hänen edessään, ja onnellisina ja levollisina siintivät lumiaukot hänen jalkainsa alla, kun hän vaarojen huipuilta niitä silmäili hiihdännästään huoahtaen.
Niin, sinusta, Torger, olisi tullut hirmuisen vankka pappi, vastasi Kari. Torgerin täytyi hymyillä. Kuulepas, mitä sanon, sanoi Kari. Nyt voit vielä maata jonkun aikaa päivästä, sillä sitä sinä tarvitset, ja aamulla aikaseen lähdet karjan hakuun. Karjan hakuun? Niin. Gudbrand kävi täällä eilen sinun lähdettyäsi ja tahtoi sinua karjan hakuun, ja minä lupasin puhua siitä sinulle.
"En tiedä muuta kuin että sinä saat koettaa vielä kerran, sinä Arne", sanoi Kari, katsoen mieheensä. "Minäkö? Ethän voine uskoa että kykenen siihen kaiken tämän vaivan jälkeen; mutta eikö ole läheisyydessä muita ihmisiä?" "Kenties siellä olisi" sanoi Kari epäillen. "Minä näin pappilan Per'in tiellä hetken aikaa sitten", sanoi Bergit hiljaa ja punastui samassa. "Onko se totta?
Mutta Kari oli ottanut pitääkseen vartiota vuorella, kun luultavaa oli, etteivät markkinamiehet enää metsään yöpyisi, vaan painaisivat pimeänkin tultua kotia kohti. Miehet laskivat, että he jo iltayöstä ja ennen kuun nousua saapuisivat.
Päivän Sana
Muut Etsivät