United States or Antigua and Barbuda ? Vote for the TOP Country of the Week !
SANANTUOJA. Kantanut on Kainun kansa Lintuja liki tuhatta, Satoja revonrahoja, Karhunpaistia parasta. Saatto sisään. KAINULAINEN. Toivon nuorelle parille Linnun mieltä liikkuvaista, Mutta kestävyyttä karhun! LOUHI. Kainu, Pohjan portin vahti, Kasva karhun kuntoiseksi, Turvaksi kotitupasi, Mut elä torku talven alla! Kansa kertaa viime säkeen, nauraen. ILVO. Suojele kotisi tulta!
Hän oli kuitenkin, niinkuin Vappu sanoi, kantanut yhden hänen lapsistansa jäähaudasta, ja toisen verisistä, häpäisevistä käsistä. Jos ei häntä olisi ollut, istuisi hän nyt viimeisen lapsensa kuolinvuoteen vieressä.
Keskellä koivukkoa oli paikka, johon Anna juuri oli valmistanut kahvipöydän. Päivällislepoa nautittuaan, oli Katrikin luvannut tulla tänne ja Anna oli kantanut hänelle valmiiksi mukavan nojatuolin pöydän ääreen. Nuori vaimo oli jo asetellut kupit pöydälle ja tähysteli nyt polulle päin, josta odotti toisia tulevaksi. Rasahdus hänen takanaan sai hänen äkkiä kääntämään päänsä.
Isäntä on kantanut sinne ruissäkin selässään, emäntä tuonut vihon pellavia, oppilaat ovat talven kuluessa valmistaneet kukin voittonsa, muuan seppä takonut kirveen, eräs vanha mies kutonut verkon, ja valkealle lakanapohjalle on ripustettu kaikenlaista ostokalua. Väki huljuu huoneista pihalle ja pihalta huoneisiin. Myydään arpoja. Ne menevät kuin kuumille kiville.
kun lausuin äsken näät: 'se hyvin höystää, ja taas: 'ei toinen siihen noussut tietoon'; mut täss' on tarpeen tehdä tarkka ero. Kaitselmus, joka hallitsee maailman syvällä neuvollaan, min pohjaan koskaan ei kantanut eik' kanna silmä luotu, sääs kaksi ruhtinasta seuralaisiks sen morsion, min ylkä huutain kovaa itsensä vihki hälle verin pyhin,
Rakki seisoi kuunnellen tarkkaan pienten koiranpenikoiden, joita Pekka uskollisesti oli kantanut avarassa tuohikontissaan, pyöriessä ja leikkiessä kuivilla kuusenkävyillä.
Kummastellen ovat ympärillä asuvat venäläiset katselleet sitä suurta muutosta, joka muutamassa vuodessa on tapahtunut tässä niin pahamaineisessa kylässä, ja minä en voi muuta kuin iloita siitä että olen kuitenkin saanut nähdä sellaisen ilmiön tässä onnettomassa maassa. Vaikka matka Helsingin kylästä Narvan kylään on vaan virsta, niin ei työ siellä ole kantanut sitä hedelmää mitä edellisessä.
Niilo nojasi siihen puuhun, jonka takana hän oli suojaa etsinyt, ja sielusta nousi harmillinen ajatus. Se tyttö, joka tällä tavalla lähti hänen tyköään, ei ollut milloinkaan häntä rakastanut. Hän oli hullu, joka oli hänen tuntoansa sydämmessään kantanut ikäänkuin siunauksen ja toivon ristinmerkkinä! Mutta nuorukainen ei ollut sillä mielellä, että hän voi panna kovaa kovaa vastaan.
Ei mitään parannuksen aikaa, ei mitään armoa, ei mitään toivoa kauheata! Niin, Antin isähän itki. Mitä hän itki? Hän itki sitä, että hänen poikansa oli tapettu. Hän tunsi itsensä nyt niin yksinäiseksi ja turvattomaksi. Hänellä ei ollut nyt enään yhtään, joka hänelle olisi hankkinut ja kantanut viinaa ja varastellut hänelle elintarpeita kurjan henkensä ylläpitämiseksi sitä hän itki.
Junnon katsellessa tuota komeaa kartanoa, joka suurena kekäleläjänä makasi hänen edessänsä, tuli Näpsä huohottaen hänen tykönsä sanoen: »Hoh, hoh, kuinka olen väsynyt!» »Noh, missä olet juossut?» »Minä? En ole missään juossut, mutta kantanut olen, niin että olen varsin väsyksissä.» »Näin mielestäni sinun tulevan kylästä päin.» »En suinkaan. Täällä olen pyörinyt vain.