Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 3. kesäkuuta 2025
Hän ei voinut vielä kuvitella, että ne kauniit, vaaleat kiharat, joilla hän ennen niin usein oli leikitellyt, olivat nyt yön kasteen kostuttamat ja riippuivat suorina jääkylmällä ohimolla, tai että niitä sinisiä, kauniita silmiä, joissa hän niin monasti oli kuvastellut omiaan, peitti nyt väkinäisen kuoleman veristävä kalvo.
"Hei!" huusi Olli-poika ja hypähti, mutta samassa hetkessä oli hän vallan muuttunut. Silmät säihkyivät, kasvot olivat uljaan näköiset, hartiat kohosivat hiukan ja koko pelkurimaisuus katosi hänestä kuin kuivettunut kalvo, joka ei ollut rohkeutta kahleihin pannut, vaan ainoastaan suojellut sitä sillä aikaa kuin se kasvoi.
Minä rakastan ja kärsin paljon, kovin paljon voih voih", puheli sairas heikolla äänellä ja samassa vaaleni hän aivan kalpeaksi ja kuollon kalvo peitti hänen himmeät ja riutuneennäköiset silmänsä. Leski näki kälynsä lopun lähestyvän. Sentähden juoksahti hän toisesta huoneesta käskemässä sen piikatytön, joka häntä oli käynyt sairaan tykö käskemässä ja joka oli sairasta jo pitemmän aikaa hoitanut.
Sen luo ma usein kävin terveisille, Näet olen vähän sukua ma sille: Minäkin taivaast' olen alkuani, Vaikk' olen vieraantunut kodistani. Sydänkin mulla kuvasteli taivaan, Vaan sitten samertui sen kalvo aivan; Ma lähteen luona istuin, päivät elin Ja lohdun puutteess' itse lohduttelin.
Ylpeä on Sormun Irja, tulikukka, suolla soihtu, kiehtova kuin noidan kirja, väkevä kuin velhon loihtu; ei hän pyydä, ei hän palvo, patsahaksi häntä luulet, kostea on silmän kalvo, puoli-auki punahuulet. Hurtta katsoo, katsoo.
Nuoren naisen silmästä putosi kyynel toiseen näistä kivettyneistä silmistä. Se kyynel oli raskas, sillä siinä oli kätkettynä kärsivän lapsen sydän. Kuolon kalvo ei voinut vastustaa tätä painoa, vaan se heltyi hetkiseksi, niin että pakeneva elämä pysäytti kulkunsa.
Vaan niinkuin päivän tuulten jäljiltä tykki tyynessä ilta-ilmassakin vielä järven kalvo värehtii, niinpä kuului naisten keskeltä suppeata puheen sipsutusta samalla kuin hyppöset minkä mitäkin puhetyötä nypläsi. Tähän seuraan Aatamikin astui.
Vihdoin hän taas tuli jyrkälle jääseinämälle, jota hänen täytyi kiertää saadaksensa vapaan näköalan vasemmalle. Hän hämmästyi ja seisahtui. Edessänsä oli sula vesi, hopeankirkas kalvo ulottuen kauvaksi pohjaan, jossa sitä rajoitti silmänkantamaton jääkenttä. Hänen silmänsä katselivat vettä ja maata niin kauvaksi kuin hän voi nähdä. Kaikki näytti autiolta ja tyhjältä.
Kun kannusta kattava vaate oli pois otettu, ilmaantui sen alta pyöreä suuren seulan kokoinen kapine, joka oli päällystetty hienolla helähtelevällä kalvolla kuin rumpu. Kalvo oli täynnä kuvia, lepänkuorivedellä maalattuja.
Käyskelee kädet selän takana, henkisesti joutilaana, ja katselee kylmällä, välinpitämättömällä silmällä maata, taivasta, tähtiä ja kuuta. Mieli on kirkas kuin veden kalvo, jonka kuvastinta eivät intohimot hämmennä. Mutta samalla on se tavallista herkempi vähimmillekin vaikutuksille ulkoapäin.
Päivän Sana
Muut Etsivät