Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 10. heinäkuuta 2025
"Tämä on hirveätä", valitti S:t Claire ja puristi Tuomon kättä tuskin tietäen, mitä teki. "Tämä kerrassaan tappaa minut." Kyyneleet kiersivät Tuomon silmissä, kun hän siinä piti isäntänsä kättä ja katseli vuoteella lepääviä kalpeita kasvoja. "Jumalan kiitos, nyt se on ohitse", sanoi hän viimein. "Katsokaa häntä!" Kaikki tuska oli loppunut.
Herttua Bernhard, joka synkkänä ja miettiväisenä oli katsellut kuninkaan kalpeita kasvoja, katsahti nuo sanat kuultuaan taakseen, pisti terveen kätensä poveensa ja kysyi suomalaiselta: Toveri, tunnetko sen Stålhandsken upseereista, jonka nimi on Bertel? Tunnen, teidän ylhäisyytenne. Elääkö hän? Ei, teidän ylhäisyytenne.
Sikarisavun pilviä, kalpeita, unisia tahi kovin viinistä hohtavia kasvoja, särkyneitä laseja, apelsiininkuoria ja juustonmurusia pöydällä, tupakantuhkaa huonekalujen sametilla ja sammuneita tulitikkuja pitkin mattoa siltä jotenkin näytti täysi-ikäiseksi päässeen huoneessa.
Paul ei nukkunut, hän oli hetken aikaa katsellut naista ääneti ja kummastellen, sitten hän oli hiljaa siirtänyt mustaa huivia hiukan syrjään hänen otsaltaan nähdäkseen kerrankin, kuka oli tuo salaperäinen nainen, jolle hän oli kiitollisuudenvelassa hengestään ja kuta kauemmin hän katseli noita kalpeita, mutta kauniita kasvonpiirteitä ja suljetuita silmäkulmia mustine silkkiripsineen, sitä korkeammalle oli tunteitten lämmin vuo kohonnut hänen sydämessään, hänen kyynelensä olivat alkaneet virrata kuin tulvehtimallaan oleva lähde, joka kumpuilee salatusta syvyydestään ja hän oli laskenut käsivartensa tuntemattoman, nyt tunnetun nukkuvan naisen kaulan ympärille.
Siinä tekisin väärin omaisiasi kohtaan, jotka ovat surreet sinua niin suuresti. Huomaisitko äitisi kalpeita kasvoja ... kuinka hän on vanhentunut! Kuinka murhe on painanut häneen leimansa. Riennä vain heidän luoksensa ... minä olen onnellinen, nähtyäni sinut hengissä palanneena sieltä kuoleman ottelukentältä.
Tummat unet heräsivät Parsifalissakin, ja useasti jätti hän äitinsä ja lähti yksin käyskelemään hiljaisia metsiä. Niinkuin surullisia ja kalpeita ulpukukkasia puhkeili mielessä. Hän ikävöitsi nimittäin, ikävöitsi maailmalle, josta hänen äitinsä joskus väräjävinä iltoina oli puhunut niin hivelevät sanat.
Ja minä kun en ole sitä aavistanutkaan, en tiennyt siitä mitään kaikkina noina pitkinä vuosina. Mutta enköhän sentään ole? Ja hän kysyi itseltään, eikö hänestä välistä ollut tuntunut, niinkuin joku aavemainen olento olisi häntä seurannut, kulkenut mykkänä ja kuulumattomana hänen edellään, ja eikö hän ollut silloin tällöin nähnyt noita kalpeita, itkettyneitä kasvoja ikkunan ruudun takana.
Tuon pettävän verhon takana, jossa niin monta ihanan välkkyvää tähteä näkyi houkuttelevan luoksensa, ja joka oli täyttänyt tulevaisuuteni valollaan ja loistollaan, sen takana oli nyt vaan harmaata, kylmää, koditonta silmiensä edessä näkyi vaan sakea, liikkumaton usva, josta silloin tällöin vilahteli koko joukko kalpeita haamuja, jotka heräsivät tuntoihin vaan aavistamaan sitä elämää, jota ei ollut, kuin heidän kaipauksensa synnyttämä, ja jotka kohta tulisivat huomaamaan itseänsä petetyiksi, tulisivat edelleenkin hapuilemaan usvassa ja vihdoin häviämään ilman jäljittä, jäännöksittä.
'Minä tiedän, että sinulla on jalo ja wilpitön sydän, ja uskon wahwasti mitä sanonut olet; toiwoni on myös, että Jumalakin on minulle anteeksi antanut', sanoi hän sitten ja kyyneleet wieriwät hänen kalpeita kaswojansa myöten. Siinä sitten itkimme molemmin ja sydän tunsi sanomatonta iloa ja lohdutusta; se oli elämäni ihanimpia hetkiä, sillä se oli katumuksen ja anteeksi antamisen hetki.
Hiki valui alas kalpeita poskia pitkin ja kostea kevät-tuuli hiveli viileästi hänen otsaansa. Viimein kuu nousi ja taivas selkeni. Nyt oli valoisata, mutta kylmää ja kalpeata.
Päivän Sana
Muut Etsivät