Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 10. heinäkuuta 2025
Kuolleiks teitä en kutsua voi, oi vainajat, veljet, hiljaiset asujat, peitetyt helmahan maan. Ah, eläviks yli muiden, vainajat, teitä ma kutsun, en välillämme ma nää kuilua kuoleman yön, nään teon suuren vain, joka päitänne kalpeita kruunaa valkeuteen elämän, kirkkauteen elämän. Varjoja oomme me vain, tosi on vain siellä miss' ootte, kaukana meistä ja, ah, niin liki, niin liki myös.
Hän tarkasteli noita kalpeita kasvoja, joista kuolema oli poistanut sen hurjuuden ja teeskennellyn raakuuden leiman, joka eläessä niitä oli rumentanut, ja tunsi piirteistä sen nuorukaisen, joka oli häntä puhutellut, kun hän ensikerran kävi Scyllassa. Samalla lähestyivät miehet, jotka olivat kantta puhdistamassa, ja aikoivat nostaa ruumiin heittääkseen sen mereen.
Poika säikähti ja pysähtyi huomatessaan kreivin upeassa ritaripuvussaan pitkä, häilyvä höyhentöyhtö kypärissä. Hän katsahti äitiinsä, näki kyyneleet, jotka vuolaina vierivät tämän kalpeita poskia ja huudahti äänekkäästi: »
Aadolf näki kalpeita kasvoja, joilla kaikki surun ja epätoivon, julmuuden ja paatumuksen vivahdukset kuvastuivat; mutta niitä raukkoja, joiden tähden hän oli tullut sinne, ei näkynyt, vaikka hän koko aamupuolen uskollisesti odotti, toivoen heitä näkevänsä.
Sellaisia vaimo-raukkoja, kalpeita ja kuihtuneita olemme nähneet monta, vaimoja, jotka ovat ihan kuin ansarikasvia, jotka arkihuoneen kuivassa, pölyisessä ilmassa nuutuvat, kuoleutuvat ja menettävät toisen toisensa perästä kerran niin kauniista lehdistään.
Enni painoi poskensa isoäidin tuolin selkään ja katsoi rakkaita, kalpeita kasvoja, joissa nyt oli heikko punastus seitsentoista vuotias, siitä on, mummo, kauan kun sinä olit niin nuori? On lapseni, viisikymmentä yhdeksän vuotta, se on pitkä aika. Ja sinulla on ollut niin pienet jalat? Niin sanottiin silloin hymyili vanhus veitikkamaisesti vaan tuskinpa sinullakaan on suuremmat, koetahan.
Hän katseli hänen kalpeita taudinkuihduttamia kasvojaan, joiden ympärillä musta parta riippui, ja tunsi olevansa kadottamaisillaan ainoan ystävänsä tässä maailmassa! ja suru valtasi hänet, niin että hänen sydäntänsä kirveli... Hänen kaltaistaan ei ollut millään norjalaisella laivalla!...
Norrlanti kärsi paljon, Viron- ja Liivinmaa vielä enemmän, Suomi luultavasti kaikista eniten. Nämä olivat ne haamut, joihin pukeutuen hätä yleisimmin näytti kalpeita kasvojaan kalpeampia ja hirvittävämpiä, kuta enemmän kevät läheni vuonna 1697.
Päivän Sana
Muut Etsivät