Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 17. kesäkuuta 2025
Heikot olivat hänen verensä ... sinne nyt menivät molemmat... Eläisi nyt poika toisen naisen... Eihän ollut siinä edes eläjätä ... kuoli kuin kärpänen, vastasi Panu halveksivasti. Kuinka lienee kuollut ... tappoivat ennen vanhain tietäjäin toivotuksetkin, mitä nykyisten tehnevät? Sitä aina puhut! kivahti Panu. Vaan sen sanon, että vaikk' olisi elänytkin, ei olisi ikänä tietäjää tehty!
Se lemmen tunne ilmestyy meihin kuten kiusotteleva, itsepäinen kärpänen ilmestyy häiritsemään sen rauhaa, joka lepoa kaipaa, surahtaa kerran, toisen, istahtaa paljaalle otsalle, tai paljaalle päälaelle. Me emme ensi surahduksella siitä välitä.
Päivä oli lämmin ja tyyni, eikä vuodenaika ollut kalastukseen suotuisa. Mutta näissä kylmissä vesissä kala nousi vielä heinä- ja elokuussakin, ja Mirandan täky tai kotona solmittu kärpänen oli niille aina surman tuottava viettelys. Hän kantoi saalistaan avokitaista kahden naulan taimenta ja puoltakymmentä pienempää uhria veripunaisten kidusten kautta leppähaarukkaan pujotettuina.
Vallesmannin Pudde tapaili käpälällä kärpästä, joka pyrki nipistämään kuonosta. Kärpänen ehti pyrähtää pakoon. Pudde jätti käpälänsä siihen kuonon päälle ja piti nyt visusti silmällä kärpäsen puuhia ja eleitä ja vallesmanni souteli keinutuolissa nyt ihan toisella tavalla kuin äsken.
Ei sinust' ole, näämmä, seuraks mulle. MARCUS. Ah, veli, kärpäsenhän tapoin vain! TITUS. Mut mitä, jos sill' isä ois ja äiti, Sen hennot kultasiivet kuinka lerppais Ja ilmass' uikuis surun surina! Viaton kärpäs-parka, joka tuli Sirolla, sointuvalla surinallaan Meit' ilahuttamaan, ja sen sa tapoit! MARCUS. Se ruma oli kärpänen ja musta Kuin keisarinnan mauri; siks sen tapoin. TITUS. Oo, oo, oo!
Leikillistä laatua on sievä runo Kärpänen; kauniin luonnonkuvauksen sisältää Salomaa. Usein isänmaallinen innostus saattaa häntä runoilemaan, varsinkin jonkun kansallisessa elämässä merkillisen tapauksen johdosta; niin ovat alkunsa saaneet Runo Suomalaisen alkeis-opiston vihkiäisissä ja Juhlaruno Suomalaisen teaatterin muistojuhlassa 1897.
Se ensin vienosti pilkahteli risurykelmässä, mutta leveni ja kohosi pian hirveäksi kaskenpaloksi. Ensin oli se kuin pieni kärpänen, mutta kasvoi ja paisui kuin syötissä härkänen ja peitti synkeällä savullansa taivaan valon.
"Koska kärpänen", sanoo Langstroth, "ei ole luotu saamaan ravintoaan kukista, vaan sellaisista aineista, joihin se helposti voisi hukkua, se asettuu varovaisesti sellaisten astioiden reunoille, joissa on nestemäistä ravintoainetta, ja ammentaa siitä varovaisesti, jotavastoin mehiläisraukka syöksyy siihen suin päin ja saa siinä heti surmansa.
Kaikki oli sinne kannettu ihmisten selässä taakkansa alle nääntyvien, lumessa paarustavien, pehmoisessa, upottavassa, tämmöistä mäkeä...! En ollut tullut sitä eilen ajatelleeksi. No niin, se nyt on niin mitä se minuun kuuluu ja minä taisin heilauttaa keppiäni ajaakseni luotani jotakin epämieluista, joka kuin itsepintainen kärpänen oli alkanut surista ympärilläni. Mutta se surisi siinä sittenkin.
Huoneet ovat kyllä komeat, mutta niin jylhät ja kolkot! ei auringonsädettä eikä valoa nimeksikään, vieraan tullessa kohotetaan hiemasen rullakartiinia. He pelkäävät niin sanomattomasti kärpäsiä, ja kaikki peilit ja taulunpuitteet ovat harson peitossa maaliskuusta joulukuuhun. Kyllä meidän huoneissamme ei ole paikkaa, mihin kärpänen iskisi!"
Päivän Sana
Muut Etsivät