Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 4. marraskuuta 2025
Hän oli nähnyt Marian huulten liikkuvan, ikäänkuin olisivat sanoneet jotakin. Hän laski suunsa Marian korvalle, ja matkien Johanneksen ääntä kuiskutti hän: «Maria!« Tämä ääni, tämä sana juoksi niinkuin sähkövirta läpi Marian jäseniä.
Ja kerran, kun rovastin luona oltaessa oli pyydetty illalliselle ja he jäivät muiden mentyä viimeisiksi verannalle, kahdenkesken, niin Henrik oli tuntenut olonsa sangen tukalaksi, ei ollut voinut katsoa Alinaa silmiin eikä keksiä mitään puhuttavaa. Johanneksen tähden hän kuitenkin tahtoi tehdä ankaran yrityksen ja pakoittaa itsensä puhumaan, niin vaikealta kuin se näyttikin.
Mitä ukot puhuivat, se on yön kätkössä; mekään emme paljon pidä siitä lukua, kun kohta saamme nähdä, mitä tästä keskustelusta seurasi. Majuri oli näet suostunut erääsen paroonin ehdotukseen; suostunut, koska Johannes, majurin kysyessä, mikä heidän riitansa sai matkaan, oli vastannut: «Maria«. Vaan käykäämme maisteri Johanneksen kamariin. Hän istuu silmäillen uuden päivän koittoa.
Miehet jäivät yöksi erään merimiehen luo, jonka hyvä ystävä Mikko oli. Heillä oli ollut aikomus mennä Jonstonille, jonka leski oli Johanneksen ja Sakarin täti, mutta ehtoo oli jo kulunut ja ukkonen jyrisi uhaten kovalla sateella. «Huomenaamuna, kun kapteeni tulee laivaan, olemme me siellä. Ollaan täällä tulevan toverimme luona tämä yö!« oli Mikko sanonut.
Eeva riensi kiireesti sinne. Vaan hän tapasi jo tiellä kaivatun. Kyösti-suutari oli tullut kotiin ja herättänyt lukian hänen innostaan. Mutta Johanneksen tullessa kinkeritupaan oli jo toisen perheen lapset esillä. «Odota!« sanoi kirkkoherra Eevalle, joka puoliväkisin tahtoi saada Johanneksen luetettavaksi.
Mutta Maria, tuo entinen riehakas, vallaton Maria nojausi Johanneksen rintaa vastaan, ja suuret, kirkkaat kyyneleet välkkyivät hänen silmissään. Hänenkin muistiinsa nousi tapauksia, joita hän lapsuudestansa saakka oli elänyt. Ei imartelua, vaan sydämen vakaumus ilmaantui niissä sanoissa, jotka hän lausui hiljaa puristaen Johanneksen kättä: «Sinä olet taistellut ja olet voittanut«.
Hän olisi voinut tulla hovikelpoiseksi, jos Johannes olisi mennyt hänen kanssaan naimisiin, antanut oman nimensä ja arvonimensä hänelle. Mutta samallahan olisi hänen, Johanneksen, täytynyt luopua kaikesta yhteiskunnallisesta vastustuksestaan ja myöntää, että hän siis sittenkin oli perinpohjin erehtynyt kaikki ulkopuoliset siteensä niin täydellisesti katkoessaan. Palata takaisin tuhlaajapoikana?
Nyt voin minä sinua hyvällä omallatunnolla onnitella. Soittaa parhaiten, joka viimeksi soittaa, mutisi Topi. Muuten hän ei ollut tullut väittelemään Johanneksen kanssa, sanoi hän. Hän oli tullut hakemaan Johannesta ulos. Sillä oli Johanneksella kuinka kiire tahansa olevinaan, tämä ilta hänen kuitenkin täytyi uhrata ystävälleen. Minä tahdon istua ja iloita, selitti Topi. Ja minä tahdon maksaa!
Hän ei tehnyt mitään käden liikkeitä, vaan hänen kaikki kasvonsa olivat hymyssä ja punersivat niinkuin hämillä ollessa. Henrikin ja Uunon oli tilaisuus pitkän aikaa tarkastaa Johanneksen ulkonäköä, ennenkuin he ehtivät ryytimaan yli. Johannes oli aika lailla laihtunut ja näytti sentähden pitemmältä entistä.
Eikä hänen vaalinsa ole hulluimpaan mieheen osunutkaan, lisäsi Oikarinen, nyykäyttäen hänelle päätään rohkaisevasti. Kippis! Mie olen aina tykännyt paljon siusta. Johanneksen korvat olivat kuumenneet. Mikä lemmon juttu tämä oli, joka hänelle näin äkki-arvaamatta ja näin oudossa paikassa syötettiin? Tiesivätkö muut siitä? Kuka oli sen pannut liikkeelle? Mitä tuon jutun takana piili?
Päivän Sana
Muut Etsivät