Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 4. heinäkuuta 2025
»Minun mielestäni ne ovat liian pyhiä ja kunnioitettavia. En ikinä saattaisi rakastua pappiin, enkä papin rouvaksi rupeisi. Pitäisi aina olla niin ankaran totinen. Uh, kuka sitä jaksaisi, herra varjele.» »Voi sinua, kuinka puhut. Minä kaikkian ennemmin menisin juuri papille. Häneen kun aina voisi katsoa ylös, saada turvaa ja neuvoa joka hetki. Ajatteles, että elämä on sentään niin totista.»
Enpä usko sen tuntuvan kovinkaan raskaalta, vastasi Kari rohkeasti, sillä muutoin et suinkaan jaksaisi katsella kaikkea sitä onnettomuutta, minkä olet aikaansaattanut. Pappi joutui yhä enemmän hämilleen. Niin ei vielä kukaan ollut hänelle puhunut. Hän tekeytyi niin tyyneksi kuin voi ja sanoi: istu puulle, vaimoseni, ja lausu vapaasti mitä tarkoitat.
»Kyllä sinua jaksaisi odottaa vaikka niinkuin Jakob Raakkeliansa.» Erkki puristi hänen kättään lämpimästi. »Mutta katso, miten on kaunista tuolla ulkona! Mennään kävelemään!» Ja he menivät. Jota lähemmäksi syksy läheni ja sen muassa eronaika, sitä tärkeämmäksi kävivät Erkille ja Aunelle yhdessäolo-hetket. Heillä oli paljon puheltavaa menneisyydestä, paljon tuumattavaa tulevaisuuden varaksi.
Ei sitä yksin selviä, vaikka koettaa sanaakin seurata.» »Kyllä kai minusta nyt tuntuu siltä, kuin osaisi ja jaksaisi taas kuinka kauan tahansa.» »Elähän vain herkeä huolettomuuteen.» »Eihän toki.» »Jo se oli paikallaan se Paavon sana niin oli kuin olisi ihan minulle puhunut.» Joku kolmas taas aloitti virren, ja sen loputtua he lähtivät.
Heti paikalla hän ajatteli mennä sanomaan, ettei tarvitse muita laittaa karjan mukaan, kyllä hän menee. Mutta kun yritti mennä sanomaan, tuntui mieli niin kiihtyneeltä, ettei hän jaksaisi rauhallisesti, itkemättä tai kiukkuamatta sanoa yhtään sanaa. Ne olisivat heti huomanneet hänen olleen kuuntelemassa.
Mieli kävi niin lämpimäksi sitä muistellessa, mutta miten toisenlaista se oli kuin tämä voimakas, elämän iloa uhkuva iltatunnelma! Täällä täytyi koota voimia, jotta jaksaisi siellä kantaa sitä kaihokasta, surunvoittoista. Toinilla oli kädet täynnä kukkasia, kun hän kävelyltään palasi. Tepä tulette kuin kutsusta! huudahti vanha wieniläinen hänen astuessaan huoneeseen.
Nousi taas ja alkoi uudelleen. Kello oli kuusi, kyllä hän vielä pari tuntia jaksaisi. Mutta samalla tuli Jussi suurella touhinalla kyökin kautta sisään. »Hanna, mene ottamaan vieraita vastaan. Joudu!» »Keitä vieraita?» »Woldemar ja Tirri siellä tulevat.» »Valehtelet.» Hanna lensi punaiseksi ja pudotti neulan. »No, kies' avita.» »Hyi, sinua.» »Mitäs sinä et usko. Kuule, soittavat jo.»
Hän oli polvillaan sohvan vieressä ja painoi päätään sohvaan. Kuinka hän jaksaisi elää enää ja kantaa tuota häpeätä, tuota ääretöntä häpeätä Hän ymmärsi kaikki niin selvään nyt. Koko kesän hän oli ollut kaikkien narrina, kaikkien pilkkana ja käyttäytynyt kuin hullu. Itse hän oli syynä kaikkeen. Kuinka hän inhosi itseään.
"Kuningas, jos sen saisi kuulla, ei jaksaisi olla läsnä taistelussa; ja jos ei hän itse ole läsnä, nuot miehet kenties peräytyvät pois taistelusta, ja koko asia sitten jääpi kesken. Mutta käykää, olkaa niin hyvä, istumaan, niin kauan kuin tuota surullista kertomusta Rothsay-paran kohtalosta luen".
ROUVA TALLQVIST. Kuinka teidän on, herra Orell? HERRA ORELL. Huonosti. Tämä vei minulta kauheasti voimia. ROUVA TALLQVIST. Mutta jatkammehan vielä? Jahka olette hiukan levänneet? HERRA ORELL. En jaksaisi enää. NEITI T
Päivän Sana
Muut Etsivät