United States or Slovenia ? Vote for the TOP Country of the Week !
Ei kestänytkään kauan, ennenkuin hän muutaman viheriän niemen takaa kuuli heleän ja kirkkaan äänen laulavan tuollaista puoleksi iloista, puoleksi surunvoittoista laulua, jommoisia syntyy kuin vesililjoja meren rannalla ja joita aalto ja yksinäisyys sepittävät, kenenkään voimatta sanoa missä ja kuinka. Jo voitiin erottaa laulun sanatkin. Odotellut olen minä ystävää Niinkuin aamua lintunen.
Mieli kävi niin lämpimäksi sitä muistellessa, mutta miten toisenlaista se oli kuin tämä voimakas, elämän iloa uhkuva iltatunnelma! Täällä täytyi koota voimia, jotta jaksaisi siellä kantaa sitä kaihokasta, surunvoittoista. Toinilla oli kädet täynnä kukkasia, kun hän kävelyltään palasi. Tepä tulette kuin kutsusta! huudahti vanha wieniläinen hänen astuessaan huoneeseen.
Muuten ilmeni hänen luonteessaan aina jotain surunvoittoista ja hillittyä. Yhtenä syynä lienee ollut jo lapsesta saakka heikko terveys. Itse hän kertoi noin 9 vuoden ikäisenä joutuneensa rajun hevosen jalkoihin ja silloin saaneensa jonkun sisällisen vamman, mikä häntä sitten myöhemmin, varsinkin vanhemmalla iällä, vaivasi. Toisena syynä saattoi olla se yksinäisyys, johon hän oli itsensä tuominnut.
Huonetta valaisi lamppu. Sisällä istui mustapukuinen nainen otsa painettuna ikkunaruutuun, kuunnellen sateen surunvoittoista rapinaa. Hän säpsähti oven jysähtäessä kiinni, nousi ja kiinnitti tumman, säteilevän katseensa edessään seisovaan olentoon. Samassa tuokiossa kuului linnanpihalta säännöllisin väliajoin uudistuvaa rämähtelyä. Tornikello ilmaisi lyönnillään puoliyön ajan.
Ja niin tuli eräänä kauniina kesäkuun päivänä nuori ylioppilas taloon. Hän oli kasvoiltaan kalpea, mutta tukka, silmäkulmat ja hienot viiksien alut olivat sysimustat. Hänen katseessaan oli jotakin surunvoittoista, hän näytti mietiskelevältä ja käyttäytyi vaatimattomasti.
Sitten O. Manninen, joka suppeiden, täsmällisten säkeittensä taakse kätkee niin paljon syvää, surunvoittoista mielialaa ja resigneeratun järjen hiuksenhienoa sielunerittelyä. Sitten Ilmari Kianto, joka alkutuotantonsa yksinäisyystunnelmasta vähitellen, nähtävästi nuoren venäläisen kirjallisuuden ja Arvid Järnefeltin vaikutuksesta, kirkollisvastaiseen individualismiin kehittyy.
Olen ollut täällä ainoastaan pari päivää, jatkoi Toini, mutta minäkin olen ajatellut tai ehkä paremmin tuntenut jotain samantapaista, verratessani Sveitsin ja Suomen luontoa toisiinsa. Meilläkin on luonto niin surunvoittoista, ainakin tämän iloisen, voimaa antavan ja voimaa uhkuvan alppiluonnon rinnalla. Se on surunvoittoista, on köyhää, mutta samalla henkevämpää.
Vuorelassa sitävastoin oli ainukainen, sinisilmä lapsi. Se oli Heikki. Se oli Vuorelan emännän silmäterä. Useinpa hän istuen kuistin alimmalla portaalla tuuditteli tätä lastaan illansuussa, kun päivä oli mailleen menossa ja surullisesti paistaen punasi navetan valkoista seinustaa. Lauloi tuutulauluansa, surunvoittoista laulua, maailman avaruutta, kovan onnen kolkkoutta, hyvän onnen lyhyyttä.