United States or Western Sahara ? Vote for the TOP Country of the Week !
"Mutta sinä toimitit aina hyvin asiasi, Jakob", sammalsi Scrooge, joka nyt alkoi sovittaa haamun puhetta itseensä. "Asiasi!" huudahti haamu, väännellen taas käsiänsä. "Ihmiskunta oli minun asiani. Yhteinen hyvä oli minun asiani; armeliaisuus, sääliväisyys, pitkämielisyys ja hyvänsuonti olivat kaikki minun asiani. Kauppani toimet olivat vaan veden pisara asiaini aavassa valtameressä!"
Metsänomistajilla itsellään ei ollut mitään käsitystä siitä, mitä rikkauksia heidän metsissään piili, sanottiin. Ja Jakobin konttorissa ja hänen välityksellään päätettiin monen monta tuollaista kauppaa, joista kaikista hän nosti tuntuvat palkkiot. Jakob Mörkistä oli tulemassa varakas mies.
»Kerro hänelle, Letta», huusi Jakob, joka oli kulkenut edestakaisin ripustamassa päällysvaatteita naulakkoon, »että meillä on savustettua lohta ja munakokkelia ja sitäpaitsi vielä muutakin hyvää, niin saat nähdä, miten leppeäksi hän tulee.»
Hän tervehti vain kutsuvalla kädenliikkeellä. »Yksinkö konttorissa, Jakob?» huusi Berven. »Teit hyvin, kun tulit, Jörgen», virkkoi Jakob hiljaa, tullen Berveniä vastaan ja puristaen hänen kättään pitkään ja hartaasti. »Muuten on laitani huono», sanoi hän ja katsoi ystäväänsä suoraan silmiin. »No niin näetkö olen tullut tuomaan sinulle kirjallista tarjousta Tostie & Kumppanilta.
Jakob tuli häntä vastaan jo käytävässä ja näytti aikovan viedä hänet saliin. »
Vain rouva Krabbe kurotti uteliaasti päänsä ja tukevat hartiansa kasvien välistä yläkerran avoimesta ikkunasta. Hän ei löytänyt Alettea eteisestä ja kiiruhti saliin. Ei sielläkään... »Alette!» hän huusi. Makuukamarin lukkoa kierrettiin hiljaa. »Jakob, oletko vihdoinkin kotona», hän tuli alakuloisena ulos huoneesta. »Alette mutta mikä nyt?»
Kun hän nyt kaikkea tätä katseli ja näki sen muuttumattomaksi, niin epäilyksen varjo ja pelon väristys hetkeksi valtasi hänen, mutta ainoastaan kohta kadotaksensa. Jakob Bonnel meni ensin sisään ja viipyi siellä vähän aikaa, valmistaaksensa tietä kumppanillensa.
Jakob ojensi hänelle luottavaisesti oksan, ja samassa se hävisi kaivoon. Sitten hän katsoi miestään suoraan silmiin ylpeän voitokkaana ja lähti hymyillen kulkemaan eteenpäin sellaisella tavalla, joka sai Jakobin kokonaan unohtamaan pajunoksan. »Miten suloista tietää, että olemme taas kahden, sinä ja minä» puheli Letta, »ettei tässä enää kukaan muu ole määräämässä kuin me kaksi!»
Jakob painoi hänen lämpimän vavahtelevan ruumiinsa rintaansa vasten... »Onko minulla sitten ketään muuta kuin sinä, Letta?» »Entä minulla, entä minulla, Jakob?» Alette painautui intohimoisesti lähemmä häntä. »Meidän täytyy pysyä yhdessä.»
»Luulet ehkä minun ottaneen sen ylleni vieraiden tähden?» »Kenenkäs sitten?» »Saattaisipa jonkin muunkin tähden sehän se oli minulla sinä päivänä, kun menimme kihloihin. Etkö enää muista sitä, Jakob?» »Erinomaisen kauniisti se käy vyötäisillesi, ei tiukasti ja kireästi, vaan niin joustavan pehmeästi... »Anna olla, Jakob, ei minulla nyt ole aikaa.»