Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 7. heinäkuuta 2025
Jumala olkoon kiitetty, kun Hän on vaimon niin korkeilla lahjoilla varustanut ja kun Hän on sinun minulle antanut", sanoi Jaakko, ja suuret vesikarpaleet valahtelivat hänen silmistään, mutta Mari riepsahti Jaakon tykö ja kuivasi ne pienellä, pehmeällä kätösellään. "Niin.
Metsälammen rämeellä oli savea useassa paikassa näkösällä, pitkin syvien ojien reunoja. Siellä oli Jaakko kesänsä viettänyt, erään toisen, palkkamiehen kanssa. Syksy tuli ja yöt ja illat pimenivät. Yhä raskaana oli Jaakon mielessä appivaarinsa kohtalo, sillä olivathan nuot vaaralliset rosvot uhanneet vasta ryövätä hänen, jos eivät silloin onnistuisi.
Kipeästi koski Jaakon sydämmelle, kun vanha isäntänsä kuoli ja jätti kivulloisen lesken ja seitsemän turvatonta lasta jälkeensä. Täytyikö hänen nyt lähteä pois vanhasta, rakkaasta työtuvasta! "Tuhmasti tosin teen, kun niin ajattelen", arveli Jaakko, "mutta, milloinkas minä viisaasti olen tehnyt?" Näihin mietteisin oli hän vaipununna, kun Risto kerran illalla tuli hänen luokseen työtupaan.
Kun ilta alkoi jo hämärtää, tuli Mari. Hän oli niin iloisen näköinen jo tullessaan ja sanoi: "terveisiä kylästä!" Jaakon henkeä oikein ahdisti, eikä hän tohtinut kysyä kuinka siellä kävi. Kun Mari sai vaatteita päältään vähemmäksi, alkoi hän kaivaa poveaan, tuota vaimojen niin pyhää ja turvattua kätkyä, ja hänkin veti sieltä esille paperin, mutta ei niin pitkäveteisesti kuin Matti.
"Mikä sinulle tuli?" utasi hän Jaakolta, joka vielä kalpeana seisoi entisessä paikassaan. "Polisimies herra", änkytti Jaakko. "Sinun kyydittäväsi?" "Niin. Voi kummaa!" "Minunkin mieleeni muistuu jotain", sanoi nimismies ja rupesi kaivamaan lakkareitaan; sieltä hän veti esiin erään valokuvan ja silmäili vuoroon sitä, vuoroon tuota noin kummasti vaihettelevaa Jaakon polisia.
En minä siihen luotakkaan, arveli Jaakko, että minä hulluudellani aina läpi pääsen; mutta nyt minun täytyy koettaa viimeiseen asti hulluilla. Minä koetan, enkö pääsisi merelle, sillä minun on tehnyt mieleni sinne kauan aikaa. Vai niin, sanoi Vierimän ukko ja näytti pitkään miettivän Jaakon sanoja. Ukon miettiessä ja hiljaisuuden huoneessa vallitessa, astui Helmikankaan isäntä pirttiin.
Vaikka Korpelan isäntä hyvin kyllä tiesi, minkälaisen vastuun hän saa Mäkelän isännältä, katsoi hän kuitenkin kohtuulliseksi, sekä omasta että Jaakon ja Marin puolesta, käydä Mäkelänkin vanhemmilta kysymässä, mitä he asiasta ajattelivat, ja samassa toivoi hän saavansa ehkä taivutetuksi Mäkelän jäykän isännän leppymään ja ottamaan tyttärensä ja tulevan vävynsä kotiansa.
Sitten näin minä Helmikankaan pojan Jaakon ratsastavan niitylle pienellä, punaisella varsahevosella, ja hän astui alas varsan selästä erään vanhan heinäsuovan luona, otti siitä heiniä ja suovan pohjarisuja, sitoi ne taakaksi ja kantoi sen Marin mökille, keskelle pihaa. Vähä niitä vielä on, sanoi hän sitten, ja uudisti niityllä-käymisen kolme kertaa, tuoden aina taakallisen risuja ja heiniä.
Kun tupaan tulivat, oli väki jo kaikki liikkeellä, ja Manta puki paraikaa pikku Jaakon ylle uutta nuttua, jonka hän oli pojalle tuonut. Sitte poikaa vietiin sylistä syliin ja kiitettiin uusia vaatteita niin, että pieni Jaakko jo itsekin rupesi tarkastelemaan mekkoansa, arvellen siinä olevan jotakin katsottavaa.
Silloin lähestyi Anna sairasvuodetta, pani kätensä hänen kuumalle päällensä ja koki sanoin saada häntä vaikenemaan. Ja kuinka hän puhui ja lohdutti, väistyivät mustat kuvat Ojamyllärin silmistä, hän tuli aikaa voittain hiljaisemmaksi. Silmät kiini, lankesi hän henkihieverinä asemallensa takaisin, ja kalveat huulet lausuivat hiljaa Jaakon ja Annan nimet!
Päivän Sana
Muut Etsivät