Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 26. kesäkuuta 2025
Paikottain oli puro myös niin kapea, etten voinut airojani yhtään käyttää. "Tässä pimeydessä oloni tuntui niin kamalalta, että unohdin sekä nälän että janon. Milloin nukahdin veneeseeni, milloin taas heräsin. Mutta vene kulki lakkaamatta eteenpäin ja yhä eteenpäin. En tiedä kauanko tuota kulkua kesti, sillä en voinut erottaa yötä päivästä, ja lopulta vaivuin tunnottomana veneeni pohjalle.
Läksi poika puolukkahan, Toinen poika mustikkahan, Kolmansi jänön jälille, Koukkupolven polkumille. Tuli poika puolukasta, Poika toinen mustikasta, Ei tullut jänön jäliltä, Koukkupolven polkumilta. Läksi iso etsimähän Olutveellä otraisella, Kakraisella kannikalla, Leivällä rukehisella. Etsi pientä poiuttansa, Kullaista omenuttansa; Eip' on löyä poiuttansa, Kullaista omenuttansa.
Ja ma, ken maannut vuotta viisisataa täss' olen vaivassa, nyt vasta tunsin tyyssijaan parempahan tahdon vapaan. Siks tunsit, että järkkyi maa, ja Herraa ylisti kautta vuoren sielut hurskaat, hän että heidät pian kutsuis kotiin.» Näin hän; ja koska janon mukaan juoman on nautinto, en sanoa ma saata, se mulle minkä teki mielihyvän.
Aatelkaa vertani, jok' eestä Rooman On juossut, valvotuita pakkas-öitä, Karvaita näitä kyyneleitä, joita On poskieni vanhat rypyt täynnä! Oi, poikiani säälikää: ei heillä Niin sielu ole paatunut kuin luullaan. Maan janon kyyneleeni sammuttakoot; Poikaini veri sitä häpein punaa. Oi, maa, sua runsahammin pisaroillaan Nää kaksi vanhaa rauniota kastaa Kuin kuuroillansa nuori toukokuu.
Kerran hän vaihteeksi näki jänön kyykkivän näreen juurella talvipuvussaan ja kerran tai kahdesti hän näki portimon, joka sekin oli tätä nykyä aivan valkoinen, hännänpää vain mustana varotukseksi niille, joilla oli syytä pelätä sen julmuutta. Miranda ei tiennyt portimosta mitään, mutta ei hän juuri siitä pitänyt; välipä tuolla, silla portimokin vihasi sekä Mirandaa että vielä koko maailmaakin.
Ja sitten: »Poika, janon pitkän, armaan, min antoi lukeminen kirjan suuren, sen, joss' ei valkea, ei musta muutu, tulosi viihtänyt on liekin tämän sisällä, josta haastan; kiitos Naisen, ken lentoon korkeaan soi siivet sulle. Sa uskot, että aattees saapuu luoksein Ens-aattehesta niinkuin ykkösestä säteilee viisahalle viis ja kuusi.
Siellä näkyi komeilla tyynyillä ja matoilla makaavia kauniita nuorukaisia, vihriöissä silkkivaatteissa ja komeat koristukset käsivarsilla, jotka herttaisesti katselivat toisiansa ja joivat hopeapikareista taivaallisten lähteiden vettä, vettä, valkoisempaa kuin maito ja suloisempaa kuin hunaja, joka iäksi sammuttaa janon.
Romantiikaks sitä sanon, mi tuskin mahtuu arki-aivoihin. Valtaavan herätätte tiedon janon minussa. NEITI SK
Päivän Sana
Muut Etsivät