Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 15. kesäkuuta 2025
Väkijoukko vei hänet mukanaan ja hän pyörähti istumaan ovensuupenkkiin alttaria vastassa. Hän ei uskaltanut kumartua tavanmukaiseen rukoukseen peläten, että itku työntyy väkistenkin. Vaan hän oli sitten kumartunut, niin ettei itse tiennytkään. Kaikuva kirkko jymähteli ovien käydessä, ja hän kuuli sen, vaan ei muistanut kirkkoa ei ihmisiä.
HILMA. Ethän herran tähden aikonekaan lähteä? ROOPE. Minun täytyy. Minä en voi katsella teidän sortumistanne. Te olette minulle liian rakkaat. Jää hyvästi, Hilma. Hyvä Jumala, hyvä Jumala! ROOPE. Itke vaan itke! Itku tuo viisautta sanoi isävainaajasi.
Tässä astui ikääskuin valon enkeli ensi askeleitaan lankeemuksen tiellä. Lähellä mökkiä istui kahdeksan vuotias poika ja viisivuotias tyttö, leikitellen kävyillä. Kumpiki olivat niin toimeensa kiintyneet kuin ainoastaan lapset voivat olla, unhottaen kaikki ympärillään. Mökistä kuului lapsen itku.
Ingrid joutui pian kotiin ja rupesi äitinsä sijaan sairaan ääreen; mutta silloin tämä makasi. Ingrid itki hillimättömästi; itku oli paimenmajalla päässyt alkuun; sillä hän muisteli Synnöveä, joka ei koko asiasta tiennyt mitään. Lääkäri saapui paikalle ja tutkisteli sairaan tilaa.
Minusta näkyy herra olevan entisellään levollisena. Sehän paras olis, vastasi kreivi Albin. Mitä itku ja valitus auttaa? Pois on pois! Ja suoraan sanottu, eihän Feliks mitään muuta ollut kuin pieni, rohkea, kelvoton poika. Hänen isänsä olisi elämässään monta surua hänestä saanut. Tähän pilkalta kuuluvaan kreivin muistutukseen ei Stein vastannut mitään, vaan kulki äänettömänä hänen takanansa.
Itku ja surkea valitus ei meitä pahasta päästä. Tarvitaan rohkeutta ja miehenvoimaa. Ken teille on sanonut, ettei minulla ole rohkeutta ja voimaa, jos sitä vaaditaan. Vaiti, lapsi; minä voisin ehkä sanaasi vedota. Kuinka, äitini? Minä ehkä vaatisin sinulta niitä molempia; minä ehkä ; mutta anna minun puhua ensin loppuun.
Säikähdin, että lysähdin polvilleni, värisin, että joka luun solmu lotisi. Vallaton itku purskahti, eikä ollut tointa paeta. Tiesin kyllä mikä oli tulossa.
Oi sanokaa, äiti, mikä teillä on kipeä? Me hieromme. Oi, sanokaa, äiti kulta, mikä teillä on?" Siitä ei Kaisa näkynyt tajuavan mitään, hän eli vaan omaa elämätään. Lasten pyytäminen näytti vaan lisäävän tuskia. Mutta viimein häneltä purskahti voitamatoin itku, mikä pani tärisemään koko ruumiin.
Pelastaja oli tullut, tuossa seisoi hajasäärin ja selkäkenossa pitäen ojennetussa kädessään Kirstiä, jota hymyillen katseli, ja joka hymyili vapauttajasankarilleen. Leenalta pyrki yhtä aikaa nauru ja itku. »Siinä on sinun lapsesi», sanoi poika leikillisesti ja asetti Kirstin Lauran syliin istumaan.
Hetken päästä tointuu kuitenkin jänis sen verran, että lähtee hiljalleen kuukkimaan pois ja katoo katajapensaiden taa. Pekalta pääsee itku, ja kun hän on aikansa itkenyt, kahlaa hän toisen suksensa avulla alas niitylle toisen suksensa luo ja pääsee viimein, yhä vetistellen, kotiinsa.
Päivän Sana
Muut Etsivät