Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 30. kesäkuuta 2025
Nyt pitää minun erota, sanoi hän vesissä silmin Viijalle hyvästiä heittäessään. Veisittekö sanan tädille, kuiskasi Viija erotessa. Voi, jo toki minä vien, vakuutti Tiina. Vene irtautui maasta. Jonkun aikaa seisoi Tiina rannalla, lähti sitten metsätietä astua kunttuuttamaan ja seisahtui vielä kerran metsän aukeamasta katsomaan veneen menoa. Viijan sairaus ei ollutkaan pian ohitse.
Tuskin oli äiti näkyvistä, ennenkun Synnöve rupesi tuumailemaan, miten hän kiireimmiten saisi tietoja Kuuselasta. Hän kutsui Thorbjörn'in veljeä ja aikoi pyytää häntä siellä käymään; mutta koska poika lähestyi, arvelutti häntä uskoutua hänelle ja sanoi sentähden: "ei minulla olekaan mitään sanomista." Hän aikoi itse sinne. Varmuutta hän tahtoi, maksoi mitä maksoi; ja tuo Ingrid, kovin oli häijy, kun ei hänelle tietoa laittanut. Yö oli valoisa, eikä matkakaan niin pitkä, ett'ei sitä jalan saattanut kulkea, tällainen kohta kun oli käsissä. Sitä tuumaillen juohtui hänen mieleensä äidin puheet, ja itku alkoi uudelleen; nyt hän ei enää viivytellyt, vaan sitoi huivin päähänsä ja lähti, tehden pitkän kiertomatkan, jott'ei pojat hänen aikomustaan äkkäisi. Jota kauemmaksi hän joutui, sitä kiireemmäksi kävi kulku, ja viimein hän riensi alas polkua sellaisella vauhdilla, että pienet kivet irtautuivat ja pyörivät alas häntä säikähyttäen. Ehkä hän tiesi äänen syntyneen kivien pyörinnästä, oli hänestä kumminkin kuin joku olisi piileskellyt hänen läheisyydessään, hän pysähtyi kuuntelemaan. Ei siellä toki ketään ollut ja joutua hän teki eteenpäin; sattuipa hän siten hyppäämään suurenlaiselle kivelle, joka irtautui ja pyörähti alas. Siitä syntyi kova jyrinä, pensaat rasahtivat. Synnöve säikähti, mutta hämmästyksensä yhä kiihtyi, koska etäämmällä luuli näkevänsä elävän olennon, joka nousi mättäältä ja suoriutui kulkuun. Ensin luuli hän sen petoeläimeksi, hän pysähtyi henkeänsä vetämättä; olento myöskin pysähtyi. "Ohoi!" sanottiin.
"Oh, näyttelijätärhän minussa vain pilkisti esiin minä voin näytellä, mitä osaa tahdon", vastasi Ester ja irtautui hänen syleilystään, kylmästi nauraen. Bengtin kasvot synkkenivät. Häntä inhotti kuulla sanaa "näyttelijätär" Esterin nimen yhteydessä; sen tiesi Ester, mutta nyt oli hän sillä mielellä, että häntä huvitti käyttää sitä.
Keskustelu kävi yhä vilkkaammaksi, Björnholt oli melkein päässyt surumielisestä mielentilastaan ja oli tarttunut toisenkin tytön kainalokynkkään, kuin he tienkäänteessä seisoivat aivan vastatusten miehen kanssa, jolla oli sarvisankaiset silmälasit ja sotilaan kaulahuivi. Björnholt irtautui naisista, mutta oli jo huomattu.
Hän suuteli tätä korutonta kirjaa, otti sen ja sanoi kyynelsilmin: "Olkoon minulle suotu sangen usein lukea tästä raamatullisesta aarteesta ja virvoittaa sieluani Herran kalliilla sanoilla, joita se sisältää." Vielä kerran vaipuivat äiti ja poika toistensa syliin, sitte jälkimmäinen irtautui ja riensi, vähäistä pussiansa kantaen kepissänsä, majasta pois.
Minun käteni irtautui hänen kädestään, ikäänkuin hän olisi minua ampunut. Hän samassa nielasi viinan kädestänsä niinkuin nälkäinen peto saalistaan ja katsoi sitten minuun saadaksensa enemmän. Minä mahdoin näyttää hyvin julmalta, sillä hän säikähtyi kauheasti. Ennenkuin ehdin sanaakaan puhua tahi paikalta liikahtaa, oli hän jo langennut polvilleen ja voivotteli surkeasti.
Toisella puolen katua olevan kauppapuodin edustalla seisoi pieni, laiha hevonen, pää alhaalla aivan kuin olisi hävennyt suurta, uutta, komeaa työrekeä, joka sillä oli perässään. Kauppapuodista tuli jauhosäkki kulkien kahdella jalalla. Jauhosäkki pani maata rekeen ja silloin irtautui siltä jalat ja jalkojen päällä oli hyvin leveä ihmisen ruumis kuin monta pystössä olevaa jauhosäkkiä.
Vavisten irtautui Glyceria Manlion käsistä, joka hempeästi veti häntä rintaansa vasten; sykkivin sydämin ja leimuavin kasvoin riensi hän sieltä pois, voimatta sanaakaan vastata Manlion hurmaavaiseen puheesen. Manlius katseli hänen jälkeensä ja lausui katkerasti itsekseen poistuvan naisen jäljestä: "Vai niin, enkö jo osaa teeskennellä?"
"Lörpötteletkö sinäkin synnistä", kähisi poika ja raasteli pappia niin että vene kiikkui. "Muista herraamme, muista herraamme!" uikutti pappi. "Muistitko sinä häntä silloin kun alttarilla seisoit ja vihit Bergljot Hankastadin Pål Bråteen?" Pappi kavahti semmoisella voimalla ylös, että irtautui toisen käsistä. "Sinäkö ? Sinuako hän ?" "Minua".
Kirveen terä ei uponnut syvään, joten hän löi vielä lujemmin, ja nyt irtautui kappale, ja samalla vierähti möhkäleestä hopearaha. Pekka oli ihmeissään. Sitten hän vielä kerran löi kirveellä. Möhkäleestä tuli vieläkin hopearahoja, ja kun hän otti ne pois, tuli yhä vain uusia. Mitähän tämä merkitsi? Kutsuisiko hän Antin? Ei! hän ryhtyi laskemaan aarrettaan.
Päivän Sana
Muut Etsivät