United States or Bangladesh ? Vote for the TOP Country of the Week !
»Vaikka vain, kyllähän se hyvin sopii», vastasi Kaisu. He menivät nyt kaikin. Kuuselasta tuli miehiä lisää, ja heidän seurassansa oli myös viulunsoittaja. Useita tyhjiä tervatynnyreitä otettiin mukaan, ja tytöillä oli kaikilla jotain kädessään; mikä kantoi kahvipannua, mikä vehnäleipiä, mikä sokuria ja kahvia. Näin he menivät rannalle, jossa Lyylin koti oli.
Hän nousi istualle, mutta nyt kuului Niemen ukon ääni sekä muita ääniä, sillä ukko oli Kuuselasta saanut väkeä kokoon. Lyyli pyysi tuskaantuneella äänellä: »Oi auttakaa minut kotiin! Viekää minut toista polkua, en tahdo nähdä noita.» Hän nousi ylös ja pääsi äitinsä ja Mikin avulla kotiin; vaan silloin hänen voimansa olivat loppuneet.
TYKO. Olettepa vauhdissa. NIILO. Vihoissani juon. TYKO. Miksi vihoissa? NIILO. Kirous! Tulenpa Kuuselasta, ja parastani olen koettanut saattaakseni näitä naapureita sovintoon, mutta mahdotonta. TYKO. Sammumattomaksi tuntuu heidän vihansa. NIILO. Ijankaikkisesti. TYKO (erikseen). Katsokaamme kuinka, hän itsensä tässä asiassa kuvaa. (
Hän oli kyllä useasti kuullut puhuttavan Kuuselasta, että se oli varakas talo, ja päätti akan puheesta, että Lyyli oli Kuuselan tytär, ja ettei Kuusela Mikille antaisi tytärtään. Nyt hän meni mielihyvillään kortteeriinsa, katseli pöydällä olevaan peiliin olivatpa hänen vaaleankeltaiset hiuksensa kauniit, kähäräiset, ja hän itse noh kylläpä hän varsin hyvin sopisi Kuuselan Kukalle.
Samassa kiintyi huomionsa erääsen matkustajaan, joka kulki maantietä pitkin. "Katsopa, tuolla joku ajaa Kuuselasta kyläänpäin!" Synnövekin sen näki, ja kysäsi: "Hänkö se on?" "Thorbjörn näkyy olevan, hän on matkalla kaupunkiin..."
Mikki jätti nyt hyvästi, lausuen: »Minä menen kraataritädin luo ja samalla kyllä Lyylille vien sanan, että hänen on tuleminen kanssamme nuotalle.» »Hyvä, hyvä», vastasi Kuusela, ja Mikki läksi. Hän meni Kuuselasta meren rannalle päin. Iloisena hän kulki, sillä tämä polku oli hänelle rakas ja vanha tuttu aina hänen lapsuutensa ajoista.
Niitä lapsia oikein ikäväni tulee, sillä aina he ympärilläni pyörivät.» Näin puhuttuansa täti meni taas tupansa oven lukkoa vääntämään, ja ovi aukeni. Hän kutsui nyt ukkoakin sisälle, mutta tämä pudisti päätään, sanoen, että hänen täytyi kotiin lähteä. Ukko aikoi mennä, mutta kraataritäti huusi häntä vielä takaisin, kysyen: »Mitäs Kuuselasta kuuluu? Onko siellä vielä kaikki entisellään?»
Raskaina, täysinäisinä seisoivat tähkäpäät Niemen pellolla. Valmiina sirpillä olivat ne olleet jo pari päivää, mutta kaikella työväellä oli kiire, ei saatu leikkaajia; tänä päivänä oli kumminkin Niemellä talkoo, nyt oli leikkuu tehtävä. Väkeä kokoontui Kuuselasta sekä likikylistä. Niemen ukko meni leikkuuväkensä etupäässä pellolle.
Kuusela oli kauniilla paikalla, siitä näki yli koko tienoon, Päiväkummun lähinnä, monivärinen metsän ympäröimänä, ja etäämmällä muut talot, nekin metsään suljettuina. Neljätoista taloa näkyi Kuuselan paimenmajalle, ainoastaan katot olivat Kuuselasta näkyvissä, ja nämätkin näkyivät vaan laitumen äärimmäiseltä rinteeltä.
Mikki kiiruhti askeleitansa. Jo näkyi se paikka, jossa polku haaroaa kolmelle suunnalle: Niemelle, Kuuselaan ja kraataritädille. Tässä hänen täytyi odottaa Lyyliä. Hän piilotteli pensaan takana ja näki hetken kuluttua joukon nuoria tyttöjä tulevan Kuuselasta päin. Näistä hän pian erotti sorean Lyylin.