Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 3. lokakuuta 2025
Seuraavana päivänä matkusti Irene äitinsä kanssa New Yorkiin valmistamaan häitä. Irenen äiti tahtoi niin, enkä minä siihen mitään sanonut vastaan. Ei morsiamenikaan mitään puhunut.
Morsiameni saattoi minua vaunuissa sinne ja meni sitte ostoksille sekä tunnin kuluttua lupasi tulla hakemaan. Painoin suudelman Irenen otsalle ja laskeuduin alas. Havecle & C:on liikehuoneusto on New Yorkin liikekeskustassa. Vanha näytti rakennus olevan ulkoapäinkin katsoen.
Kun Klea vaan tietäisi, mitä hän oli Irenen ja hänen vanhempiensa hyväksi tehnyt, silloin hän varmaankin osoittaisi, että hänenkin silmänsä saattoi ystävällisesti katsella, silloin hänen täytyi jäähyväisiksi ojentaa hänelle oikea kätensä, johon hän ajatteli molemmin käsin tarttuvansa ja painavansa sitä rintaansa vastaan.
Irenen äiti oli väsymätön seuralainen, ja minun täytyy sanoa, minä tunsin olevani niin turvassa noiden kahden naisen seurassa, aivan kuin pelastettuna suuren, viekoittelevan maailman käsistä. Minä tunsin päivä päivältä tulevani paremmaksi, jalommaksi ihmiseksi, niin oli ylentävää tämä seurustelu. En oikein voinut tuntea itseäni. Sen minä tunsin, että jokin tavaton vetovoima veti minua Ireneen.
"Minä näin murhaajat," Klea vastasi, "ja rupesin heti inhoamaan heitä ja heidän tehtävätään ja kaikkea sen tapaista; minä en tahtonut hävittää Irenen onnea ja minä rakastin sinua kuitenkin paljoa lämpöisemmin, kuin minä sinua vihasin; ja sitten mutta jättäkäämme se sikseen!" "Ei, sano vaan kaikki!" "Sitten oli aika..." "No Klea?"
He kärsivät, ellei heidän henkensä saanut kohota aina korkeammalle vapauteen, valoon ja aurinkoon. Ja kuitenkin olivat niin monet ihmiset vielä vailla ensimmäisiä, alkuperäisiä elin-ehtojaan. Näin kauas oli Johanneksen ajatus ehtinyt lennähtää, kun hän kuuli Irenen lausuvan serkulleen: Signe! Etkö näe, että tohtori hymyilee ivallisesti? Nyt minä olen mahtanut sanoa varmaan jotakin oikein typerää.
Näihin sanoihin hän lopetti mietiskelemisensä, sillä hän oli kuullut Irenen äänen, ja sen sointu vaikutti varmaankin ystävällisesti hänen mieleensä, sillä se tuskallisen tuima muoto, joka vielä äsken rumensi hänen kasvojansa, katosi ja hengittäen huokeammin hän mumisi: "En kuitenkaan ole varsin kurja raukka, niin kauvan kuin Irene on luonani ja minä kuulen hänen äänensä."
Kun Korintholainen viimein halusi tietää, olivatko hänen, Publiuksen, mielestä Irenen silmät ruskeat vai siniset, silloin hän oli närkästyneenä hypähtänyt pystyyn ja kiivaasti huudahtanut: "Olkoot vaikka punaiset, vihreät: mitä se minuun kuuluu!"
Irenen ylhäisten sukulaisten tuli huomata, että tällä oli mies, joka kykeni sekä elättämään että pukemaan puolisonsa. Vaan sentähden, että häntä harmitti ja hävetti nähdä Irenen käyttävän tuollaisia keinoja tahtonsa toteuttamiseksi. Se oli hänen mielestään niin tuiki poroporvarillista! Hän tunsi ikäänkuin itsekin sen kautta alentuvansa.
Irene punastui häpeissään ja ujona istuutui taakseni. Vaihdoimme vielä muutamia sanoja. Eno laski leikkiä Irenen ujoudesta ja toivoi, että se vähitellen häviäisi. Minä en osannut juuri mitään sanoa. Hyvästellessä sanoi vielä kahvikuningas: Mr. Tavast, kun olette eurooppalainen, olen sentähden teille kertonut morsiamenne suvusta. Meillä Amerikassa se ei ole tavallista. Toivotan parasta onnea!
Päivän Sana
Muut Etsivät