Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 3. lokakuuta 2025
Mikään ei olisi enää häntä sen käsistä pelastanut, ellei hän hädissään olisi muistanut Johannesta, joka silloin oli jo naimisissa ja joka heti olikin ottanut hänet vastasyntyneen lapsensa hoitajattareksi. Ilman vastustusta Irenen puolelta se ei ollut käynyt.
Hän oli jo järjestänyt tukkansa, pistänyt siihen granaattikukan ja kysyi Klealta, oliko hän hänen mielestään kaunis. "Sinä olet niin kaunis kuin itse Aphrodite," tämä vastasi ja suuteli häntä otsaan. Sitten hän asetti Irenen puvun poimuihin, kiinnitti hänen koristuksensa ja alkoi sitten itse pukeutua.
"Mutta tule nyt, Publius; Euleus on jo kyllin kauvan odottanut." "No mene sitten hänen luoksensa," Roomalainen vastasi. "Minä tulen heti perästä, mutta ensin on minulla vähän puhuttavaa Serapionille." Viimemainittu oli, Irenen mentyä, kokonaan kääntänyt huomionsa akaasialehtoon, missä eunukki yhä vain syödä ahmasi.
Siellä hän tapasi ensimmäiseksi oman vaimonsa, joka näytti unohtaneen kaikki, mitä heidän välillään joku tunti aikaisemmin oli tapahtunut. Irene oli päinvastoin iloinen kuin leivonen, riensi häntä vastaan, syleili ja suuteli häntä. Se oli juuri niin Irenen tapaista. Hän ei mitenkään voinut ymmärtää, että tuollaiset perhekohtaukset lopulta merkitsivät mitään.
Kuinka oli moinen taka-askel ollut mahdollinen? Ja kuinka oli tämä kaikki, mutta varsinkin tuo viimeinen, suuri loppuromahdus voinut tapahtua? Johannes koetti järjestellä ajatuksiaan. He olivat saattaneet Irenen hotelliin.
Hän luki uudelleen ja uudelleen nuo rivit. Salamoina kulkivat kuvat hänen sielussaan. Ehkä oli Signe sittenkin oikeassa? Ehkä olikin Irenen hempeä hahmo tuona kohtalokkaana iltana tuonut lemmen ja tunnustuksen sanat hänen huulilleen? Johannes koetti muistella, mitä kaikkea tuona iltana oli tapahtunut. Eikö hän ollutkin istunut ja vertaillut toisiinsa näitä serkuksia?
Häät ovat kahden viikon kuluttua. Voitko tulla kotiin?" Vastaus ei heti tullut, sillä isä oli ollut jossakin sisämaassa, mutta sitte saapui sanoma: "Koetan joutua. En tahdo Irenen onnen päivää viivyttää." Mutta muutama päivä sen jälkeen oli hän Irenen enolle, mr. Haveclelle sähköttänyt, että jos asianhaarat estäisivät hänen tuloansa määrälleen, olisi hän, eno, isän asemassa.
Koska nyt oli vielä jotenkin varhainen, ajoimme kumminkin ensiksi kotiin, minä kutsun Irenen kotia omakseni. Ja sinne vierellehän se olikin varustettu se meidän uusi kotimme, jonka piti tulla onnen pesäksi. Vaunujen hiljaa liikkuessa ja usein pysähtyessä vilkasliikkeisillä kaduilla me sisällä elimme omassa maailmassamme emmekä huolineet edes ulos katsoa. Irene oli hyvin puhelias ja iloinen.
Minä todella rakastin häntä, rakastin äärettömästi ja kuta kauvemman aikaa me seurustelimme, sitä valtavammaksi tuo rakkaus paisui. Minä näin, että Irenen laita omalta kohdaltaan oli sama. Arvasin aivan hänen tunteensa, arvasin niin, minulla oli paljon todisteita päätökselleni. Usein ajattelin kosimista, miten tuo tapahtuisi.
Johannes kulki jälleen myrskymielin kotiinsa Potsdamin sillan yli. Hän oli jälleen ollut koko iltapäivän Signen ja Irenen seurassa. Vapaaherra Carp oli nimittäin hetken perästä tullut ilmoittamaan, ettei hänen artikkelinsa valmistuisikaan niin nopeasti kuin hän oli luullut ja pyytänyt Johannesta uhrautumaan hänen sijastaan nuorten neitosien ritariksi.
Päivän Sana
Muut Etsivät