United States or Brazil ? Vote for the TOP Country of the Week !
Minä en tiedä, onko hän kuollut vai elääkö hän, mutta että te hänen minulta riistitte, sen tiedän... Minä! huudahti Drake. Oletteko järjiltänne, nainen? Ja todellakin paloi Inkerin silmissä eriskummainen hehku. Tahdotteko kuulla minua? kysyi Inkeri.
Hän muisti illan, jolloin hänen äitinsä kummallisessa puolihorrostilassaan oli luullut pojakseen Aarnoksi tuota vierasta, joka silloin kuutamossa ratsasti heidän yksinäisen mökkinsä ohi. Ratsastaja oli ihan varmaan metsästysmajan omistaja Vanloo, ja samainen Vanloo kuulutti nyt etsittäväksi kahta henkilöä, jotka olivat äiti ja tytär, nimeltään Inkeri ja Elli.
Menneiden aikojen muisto valtasi Inkerin mielen... Näin ihana kevät oli silloinkin, kun hän Tuomaan kanssa käveli tuota polkua. Tuolla kivellä he olivat istuneet. Tuosta oli Tuomas löytänyt ensimäisen kevätkukkasen. Sen he olivat vieneet Sikelle... Siitä oli nyt kymmenen vuotta... Inkeri ei huomannut, että laulu äkkiä lakkasi ja Sanna ilohuudolla juoksi heitä vastaan.
Inkeri nousi ja ojensi nuorukaiselle kätensä. Te ette hylkää meitä, sanoi hän. En voi lausua, mitä sydämeni tuntee, nähdessäni suloiset kasvonne. Te olette tähti, jonka Herra on sytyttänyt sielujemme yöhön. Te näytätte sairaalta, Inkeri ... ja vanhenette silminnähtävästi joka erältä, kuin teitä näen. Ja sinä, Elli, mitenkä olet kalpea ja riutunut, lapsi parka.
Joskus hän mainitsi äitiänsäkin. Tuskin hän siitä paraneekaan, kun on noin vainajien kanssa tekemisissä, arveli Leena. Mutta Inkeri parani. Kun hän ensi kerran toinnuttuaan astui ulos pirtistä, oli täysi kesä. Tuomet kukkivat parhaillaan. Pääskyset lentelivät ahkerassa toimessa pirtin ympärillä, ja käki kukahteli läheisyydessä. Inkeri istuutui nurmikolle.
Yö oli pilkkopimeä, ukkonen kävi harvemmin, mutta vettä tuli tulvanaan. Ensi kerran kun tavataan, on minun vuoroni pelastaa sinut, sanoi Tuomas lähtiessään. Elä pelkää, jos kahakka syntyisi... Ei sitä kauan kestä. Hyvästi, Inkeri. Hyvästi. Pimeässä hapuillen oli Inkeri löytänyt tuolin majurin vuoteen vieressä.
Minä heikko, joka epäilin, vaikka näin Jumalan sormen viittauksen! Ulkona vihellettiin uudestaan ja yhtä kimeästi kuin ensikerrallakin, mutta kukaan sisällä-olijoista ei sitä kuullut. Merkki kutsui Draken miehiä niiden eri porttien kautta, joiden eteen heidät oli sijoitettu, ryntäämään linnaan. Minun täytyy nähdä hänet, jatkoi Inkeri.
Svenonius oli puhunut tavattoman tyynesti, mutta yhtä kammottavat kuin hänen sanansa oli Aadolfista hänen silmissänsä palava synkkä hehku, joka todisti, ettei mikään, ei järkisyyt, rukoukset eikä uhkaukset voisi järkähyttää hänen vakaumustaan ja aikeitaan. Oletteko mielestänne vakuutettu, että Mäntysuon Inkeri on yksi noita peljättäviä ihmisiä? kysyi hän, voimatta voittaa pelkoaan.
Inkeri makasi kurjalla vuoteellaan; hän oli hetken uinahtanut, ja Elli istui hänen päänaluksensa vieressä nojaten otsaansa samaan tyynyyn, jolla äidinkin pää lepäsi. Oven rasahtaessa Inkeri heräsi. Vieno ilo välähti naisten kalpeille kasvoille, kun he näkivät ystävänsä ja sielunpaimenensa.
Salamoita singahteli, ja jyrinää kuului yhtä mittaa. Majuri ja hänen renkinsä vaan nukkuivat ja kuorsasivat kilpaa. Jo oli Inkeri ehtinyt sisähuoneeseen, jossa majuri makasi. Salaman valossa oli hän nähnyt avaimet, jotka riippuivat vuoteen yläpuolella. Voi kauheata, jos majuri heräisi... Inkeri nousi varpailleen ja ojentihe nukkujan yli.