Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 5. kesäkuuta 2025
Inhotti panna omenamyttyä sinne. Hän penkoi laatikon sisustan ylösalaisin, jotta sai mytylle erityisen sijansa, niin että se oli aivan erillään muista. Mutta se vaivasi niin kauan kun se siellä oli, aivan kuin olisi hänellä ollut jotakin varastettua takanaan. Tapaus valtasi kerrassaan kaikki hänen ajatuksensa ja sitä pahemmalle se tuntui, kuta enemmän sitä ajatteli.
Inhotti kaikki mitä näki, inhotti muistella kulunutta iltaa. Kuinka minä sentään saatoin sillä tavalla käyttäytyä, ja kaikkien nähden? Täytyisi oikeastaan pyytää Selmalta anteeksi. Mutta se olisi liikaa sekin. Kaikki voisi muuttua jälleen entiselleen. On kuitenkin parasta kuin on. Ja tulihan siten ilmoitettua muuttonikin. Lienee viisainta olla jo kokonaan sekaantumatta. Ja niin minä olinkin.
»Noo, kyllähän minä itsekin... Anta-kaa va-vain lu-luuta...» »Luuta!» marmatti Marketa. Toiset miehet käänsivät kasvonsa toisaalle, kun niin kovin nauratti ja inhotti. »No, voi juutas, sinäpä nyt riivattu!...» Ukko hyppeli Margareetan käsissä tasapainoa etsien.
Tuossa toisessa, ehdottoman rakkauden ja sopusoinnun mielialassa, hän ihaili, kunnioitti ja jumaloitsi Liisaa, ei nähnyt yhtään vikaa hänessä ja oli valmis hänet maailman ihanimmaksi, puhtaimmaksi, jaloimmaksi ja älykkäimmäksi naiseksi vannomaan. Tuon toisen, sisäisen kauna-tunnelman yösilmillä katsottuna oli Liisassa vain vikoja. Silloin hän suorastaan inhotti Johannesta.
He rakastivat ja Heikki kadehti sielunsa koko mustuudella. Oh, kuinka häntä joskus inhotti se piiri, jossa hän oli kuuluisa ja rakastettu! Mutta liian myöhäistä oli hänen vaihtaa yleisöä. Hänen sormensa eivät enää olisi voineet viulunsoittoon taipua! Keväällä oli Heikki vihdoin saavuttanut kaikki tarkoituksensa yliopistossa. Hänen väitöskirjallaan oli ollut loistava menestys.
Se oli Heikin aikaisimpia ylioppilastovereita, Pekka, niitä entisiä innostuksen miehiä, joita vielä näki siellä täällä niinkuin ränsistyneitä ristejä vanhalla hautausmaalla. Heikkiä inhotti ja melkein hävetti hänen seuransa. Ei mies edes ymmärtänyt käydä vähän siistimmässä päällystakissa!
Hänen kävi Esteriä sääliksi, mutta joskus melkein inhotti. Sitten kerran, ollessaan lukemassa Esterin kanssa, hän lopetti opetuksen kesken tunnin. Hänelle tuli, niinkuin usein tapahtui, vastustamaton halu itkeä, että ainoastaan mitä suurimmilla ponnistuksilla jaksoi pidättää, kunnes pääsi muitten näkyvistä.
Ja Elsaa inhotti, kun se sitten alkoi puhella mairitella sävyisästi sanoen vähä väliä: »rakkaat sanankuulijani!» Välinpitämättömänä kuunteli hän rukouksia, joissa ei tuntunut olevan mitään elähyttävää, mitään sydämeen menevää, vaan ainoastaan tyhjää ääntä. Kun Aappo rupesi lukemaan kuulutuksia, muisti Elsa taas oman asiansa, jonka hän oli unohtanut kerrassaan.
Jonka sanottuaan hän varpaillansa meni oven luo, jonka minä olin jättänyt auki, ja sulki sen tarkasti. Hän palasi sitten takaisin ja rupesi entiseen asemaansa. Hänen äänessään ja käytöksessään ilmestyi jonkunlainen sääliväinen into, jota hän oli kiihkeä osoittamaan ja joka ainakin minun silmissäni inhotti enemmän, kuin mikään muu hänen menetyksensä.
Kovin inhotti vaatimus, jonka Klitsi oli tehnyt, mutta hän tunsi myöskin, että tässä täytyi johonkin myöntyä, jollei mielinyt saada ikävyyksiä takausmiehille. »Koska pitäis lähteä?» kysyi hän alakuloisena. Klitsi sanoi, että kyllä hän siitä ilmoittaisi, ja jatkoi perään: »Vai on sulla Siikalahden Mikollekin tekemistä... Onko paljonki?» Valkolaista muutenkin jo veti tuskan hikeen.
Päivän Sana
Muut Etsivät