Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 11. heinäkuuta 2025
Mikko antoi viisitoista penniä, pisti nahkapalan taskuunsa ja valittaen ruikuttavalla äänellä, kuinka se Kastori taitaa ihmisiltä nylkeä viimeisenkin pennin, meni hän kamariin. Klitsi nukkui, oli jo kauan nukkunut soututuolissaan, lauluviisu kädessä ja pitkävartinen piippu hampaissa. Mikko kävi tyrkkimään ja retuuttamaan, kunnes kauppamies heräsi. »Nukuttaako?» Mikko kyseli ja kävi istumaan.
Kun ei sellaisetkaan kuin sinä jaksa maksaa, niin... Perhana, ilmaiseksiko mun pitäis hyvää tehdä?» Klitsi kävellä lynttysi lattialla, katsellen ikäänkuin ainakin vääryyttä kärsivä. Valkolainen mietti. Häntä nyt peloitti enemmän Siikalahden Mikko kuin tämä.
»Kuka se on?» kysyi hän. »Kastori. Sen teki niin mieli leikkaamaan, sanoi tulevansa puodissa aivan kipeäksi, jollei pääse mukaan. Siellä on Klitsi itsekin.» »Vai niin. Mikäpä ihme se onkaan, että ruisvainio nyt ihmisiä puoleensa vetää. Mutta tuosta »laitoksesta», sanoi Grönberg viitaten oluttehtaalle, »me saamme vielä monta harmia.» »Onkohan niin?» »Varmasti.
»Ei kannata muiden niin kuin porvarien.» »Jaa, kunpa tässä saiskin myydä viinaa niin kuin kestikievarit, niin...» Siikalahden silmät pienenivät, kun hän katsoi Klitsiin. »Mitä se puhe on?» »Sitä...» nauroi Klitsi viisastelevan näköisenä, tietysti tarkoittaen Siikalahden salakapakoimista, joka oli yleisenä puheenaineena.
Tämän miehen sai Klitsi puotimiehekseen. Kylläpä Kastorilla olikin siihen oivat ominaisuudet, jahka laskee vaan pois hänen synnillisen makeisten halunsa. Klitsin puodille oli Siikalahden kylästä noin kaksi kilometriä. Kauppapuoti oli pieni putka, varustettu ainoastaan välttämättömillä kaupantekotamineilla. Tänään oli ollut oiva liike.
Valkolainen ikäänkuin innostuneena lausui: »Niin tuota, voihan sitä nyt vielä tulla, jos syksy tulee kaunis. Siksi toiseksi, minä olen ryhtynyt hommiin saada sitä hypoteekkilainaa ja aion sillä maksaa velkani.» »Soo!» huudahti Klitsi. »Se on hyvää lainaa, se», kuului Siikalahden Mikon nurkasta. Myrkyllisen ivallisesti katsoi Hautalainen taas sinne päin. Mutta Mikko ei mitään huomannut.
Se onkin sellaista kangasta, ettei sitä maanakkain kynsistä lähde.» Hautalainen kuitenkin meni jo puotiin, ja Varpulainenkin nousi lähteäkseen. Sanoihan kuitenkin vielä: »No pidä nyt se Juhon velka syksyyn asti, kyllähän sitten lunastetaan.» »En minä pidä.» Klitsi näytti yhtäkkiä joutuneen pahalle tuulelle. »Meinaatko panna hakemukseen?» »Mikäs siinä auttaa, jollei... Ota ja maksa sinä se.»
Kauppias Mikkel Klitsi oli omituinen mies, sukkela mies tahi naurettava mies, aina sen mukaan, miten kukin erilaisia luonnon ominaisuuksia arvostelee. Hän oli omassa pitäjässä syntynyt, saanut kirjoituksen ja laskennon opetusta eräältä papin apulaiselta. Oli ollut erään vaasalaisen kirkolla olevassa puodissa puotimiehenä parisen vuotta.
Kovin inhotti vaatimus, jonka Klitsi oli tehnyt, mutta hän tunsi myöskin, että tässä täytyi johonkin myöntyä, jollei mielinyt saada ikävyyksiä takausmiehille. »Koska pitäis lähteä?» kysyi hän alakuloisena. Klitsi sanoi, että kyllä hän siitä ilmoittaisi, ja jatkoi perään: »Vai on sulla Siikalahden Mikollekin tekemistä... Onko paljonki?» Valkolaista muutenkin jo veti tuskan hikeen.
»Näkyy nukuttavan», homisi Klitsi tyytymättömän näköisenä. Selvisi kuitenkin vihdoin täydelle tolkulleen. Viinat näyttivät jo haihtuneen päästä. »Tässä aamulla tuli tuon Ahlströmin kanssa vähän ryypättyä», rupesi Klitsi kohmeloisena ja haukotellen selittämään. »Se vaan ryyppää ja rikastuu, silloin kun muut köyhtyvät», pisteli Siikalahti. »Itse rikastut. Et malta edes ryypätä.»
Päivän Sana
Muut Etsivät