Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 20. kesäkuuta 2025
Elli ja hän tervehtivät toisiaan tavattoman hellästi ja herttaisesti, mutta nähtävästi kuitenkin vähän teeskennellen iloaan kumpainenkin. Olkaa hyvä ja käykää vain sisään kaikki ... vai menisimmekö ulos verannalle? Mennään verannalle! Kun oli asetuttu istumaan, kääntyi neiti Liina Olavin puoleen ja kysyi: Tekö täällä nyt olette isäntänä?
Siellä ylinnä istui Jumala itse ja katseli heidän iloaan. Eevin teki mieli lähemmäksi, sillä hän oli niin rakkaan näköinen, ja samalla hän kohosikin korkeammalle. Jumala avasi sylinsä ja hän oli juuri pääsemässä sinne, kun heräsi. Niin, se oli ihmeellinen uni. Tai jos se ei unta ollutkaan...? Jos olikin totta...? Eihän mitään vaivoja enää tuntunut?
Magnan silmät loistivat, hän ei löytänyt sanoja ilmaistakseen iloaan ja kiitollisuuttaan, hän ainoastaan tarttui professorin molempiin käsiin, kuten tapansa oli, ja puristi niitä kiihkeästi. Professori hymyili: Kunhan minä saisin vain äidistä selvän. Minä menen häntä hakemaan! ja tuulena riensi hän pois, mutta tuli kohta takaisin, hengästynyt kapteeninrouva mukanaan.
Hän levitti kallionlohkareelle tulen ääreen oivallisen maton ja nosti Genoveevan sille. Kaikki ritarit tulivat toinen toisensa jälkeen hänen luokseen, tervehtivät häntä mitä kunnioittavimmin ja osoittivat hänelle syvästi liikutettuina sääliään ja iloaan. Kaikkien palvelijoitten etunenässä uskollinen Wolf tunkeutui kreivittären luo.
Ensin kun yhteen sattui ja jos sattui hyvästi, niin toinen sille nauramaan, mutta kun heti kohta sattui naurajaan ja sitten sen naurajaan, niin eipä enää ketäkään naurattanut. »Se on humalassa, sika» syyttivät minua nyt ne samat, jotka olivat vast'ikään iloaan pitäneet. »Selkäänsä sietäisi, räähkä» niin uhkailivat toiset, mutta siitä en minä enää muuta kuin kiihdyin.
Erittäinkin juuri viimeisenä iltana, kun he istuivat kuistilla, tuli tämä muiden ja hänen mielialojen eroavaisuus esille, ja Henrikin täytyi suorastaan hillitä itseään pysyäkseen toisten mielialassa ja ollakseen osoittamatta tavatonta iloaan melkein juuri eronhetkenä.
En väkisin vie ... mutta jos mielelläsi tulet. Mielellänihän minä äskenkin tulin vai luulitko väkisin vieneesi? Sinä! Sano! Silloin Shemeikka veti hänet vierelleen. Marja purskahti itkuun sitä iloaan, ettei tarvinnut koskeen hypätä jonka olisi tehnyt, jos Shemeikka olisi hänet siihen hylännyt.
Katselin vähän aikaa kelloani, laskin, että siitä oli lähemmä neljä tuntia kuin järvelle läksimme. Olisi heidän pitänyt jo malttaa tulla.... Mutta heillä varmaankin oli siellä hauska, ja miksi en sitä heille soisi? Kernaasti saivat viipyä minun puolestani, vaikka huomisaamuun saakka, en suinkaan heidän iloaan kadehtisi. Kuluisihan minun aikani täällä hyvin lasten kanssa ja kaikenmoisissa toimissa.
Mutta ihmetteleminen lisääntyi vielä, kun seuraavana aamuna kaunis satuloitu hevonen seisoi räätälin pihalla. Kenenkähän se kaunis varsa oli? Olikohan se herrastalon patruunan? Se on sinun hevosesi, isä, sanoi Syyne, joka ei voinut olla ilmoittamatta iloaan. Nyt sinä saat ratsastaa joka päivä. Pitääkö minun ratsastaa? nauroi räätäli. Sepä näyttäisi somalta! Mutta koetteleppas, sanoi Syyne.
»Istu. Minun täytyy taas mennä kyökkiin.» Hän alkoi taas puuhata illallista. Ruokalista kerrassaan muutettiin. Nyt täytyi olla paljon juhlallisempaa. Jollain tavalla hänen piti saada osoittaa syvää, syvää iloaan. Hän meni sisään ja kattoi pöydän uudestaan. Miehet puhelivat illan tapahtumista. Tuon tuostakin Hanna jollain leikkipuheella sekaantui heidän keskusteluunsa.
Päivän Sana
Muut Etsivät