Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 20. kesäkuuta 2025
Hän tiesi että hänen omaa iloaan d'Angleterressä olisi tärvellyt ajatus Liisasta, joka sillä aikaa istui yksin kotona ja odotti häntä. Siksi oli hänelle kovin tärkeätä koettaa hommata jotakin hauskaa Liisallekin. Hän oli parantumaton egoisti. Minä olen viettänyt niin monta ikävää iltaa elämässäni, vastasi Liisa.
Olet oikeassa, hän sanoi. Mutta ehkä Seidi myös tahtoo kotiin? Olisi sääli häiritä hänen iloaan, selitti Signe. Etkö näe, kuinka hyvin hän viihtyy isän sylissä? Irene ilmoitti Liisalle, että tämä myös olisi vapaa lähtemään. Liisa nousi epävarmana. Johannes ymmärsi silmänräpäyksessä ivan. Hänen verensä kiehahtivat. Tule! hän sanoi lyhyesti Liisalle. Me menemme. Liisa seurasi häntä.
He eivät voineet salata riemuaan siitä, että pelättävän patukan täytyi pysyä toimetonna; mutta heidän iloaan karvastutti kuitenkin pelko siitä, että välskärin kertomukset nyt keskeytyisivät ja ettei aurinko enää nousisikaan Pultavan verisiä tantereita valaisemaan.
Itsestä se kyllä hauskalta tuntuu, mutta syrjäinen ei siitä iloaan löydä. Mutta eikö teillä sitten enää koskaan iloisia päiviä ollutkaan? Olihan niitäkin. Hän hymyili katkerasti ja viittasi tuolin alle, jonne oli pullonsa pannut. Mutta en minä vielä heti juomaan ruvennut, kun talostani lähdin.
"Ei", vastasi nuori erämies iloaan salaten, kun hän paistille kohtuullisesti sirotteli tarjottua suolaa ja pippuria, "en minä itse kaipaa, en minä kaipaa lihaa kuin joskus, kun alan tuntea heikkoutta.
Loistoon ja komeaan elämään hänen rakasta lempilastaan hänen lohdutustaan ja iloaan oli houkuteltu häpeässä häviämään! Hänen täytyi pitää kiinni sen tuolin selkälaudasta, jonka hän oli hyljännyt, ett'ei hän kaatuisi lattiaan.
Nämä osoittivat innokkaasti iloaan hänen tulonsa johdosta. Kauanpa viivyit, lausui Oikarinen, pieni, vilkas karjalainen, joka häikäilemättä puhui omaa murrettaan. Mie jo pelkäsin, ettet tulisikaan. Johannes oli pysähtynyt hiukan taemma. Topi tahtoi esittää hänet Oikariselle. Me kyllä tunnemme toisemme, hymyili Johannes.
Samana päivänä oli Runeberg julkaissut uuden teoksen, jonka hän halusi lahjoittaa Emilielle. Teos oli Vänrikki Stoolin tarinat. Missä ja miten tämä tapahtui, sitä ei Emilie kerro, mutta että hänen ei ollut onnistunut salata iloaan, on ilmeistä, sillä terävät soimaukset, »epähienot» sanat satavat jälleen hänen ylitseen. Hän ei enää peitä katkeruuttaan.
Ehtoolla kotiin tultuaan Hän horjui, hak' vaimoaan, Vaan kun ei tuota löytänyt, Hän laattialle laski nyt. Hän siinä suri surujaan Ja itkeskeli iloaan, Kun tauti kovin kolotti, Vaan viina mielen iloitti. Ah! kova oli ottelu, Viinan ja taudin taistelu, Hermoja tauti heikonsi, Vaan viina voimat enensi.
Jos poikkeaisi sielläkin puhumassa iloaan, vanhalle uskonystävälle, paljoa viisaammalle, kaikkien harhaantuneiden sielujen hartaalle neuvojalle, jolta oli saanut monta lohdutuksen sanaa tämänkin murheensa aikana ... tokihan sille piti ... kun vain ei vallesmanni sillä välin ennättäisi mihinkään mennä kotoaan. Paavo istui tupansa seinämällä viikatteita hiomassa.
Päivän Sana
Muut Etsivät