Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 8. heinäkuuta 2025
Hän tarttuu Marjaa käteen, puristaa sitä niin, että veitsi putoaa siivuulaudalle. Elä, Shemeikka päästä Tuletko? Marja koettaa irtautua, mutta ei pääse. Vasta kun hän herkeää riuhtomasta, hellittää Shemeikka. Marja on noussut, mutta vaipuu taas takaisin niinkuin hänen päätänsä huimaisi. Minähän olen toisen, hän melkein kuiskaa, silmissä avuton, säikähtynyt, kuin armoa anova ilme. Kenen toisen?
"Sanokaa ... sanokaa, että annatte anteeksi..." Hän hiipi Eugenin luo, lempeä, lapsellinen ilme hänen kasvoiltaan hävisi, hän oli taas yhtä intohimoisen näköinen kuin ennenkin ja käsi, joka oli Eugenin kädessä, oli polttavan kuuma ja värisi. "Lapsi parka", kuiskasi Eugen, "minulla ei ole mitään anteeksi annettavaa ... mutta jos niin olisi, niin annan mielelläni anteeksi."
Kaikkien kasvoissa kuvastui tuo jännitetty ilme, joka todistaa jokaisen ajatuksen, kaiken sielunhuomion olevan kahlittuna siihen, mitä sanotaan. Tuo puhe oli pidetty melkein yksin omaan työväelle työmiehestä ja sen asemasta kristillisyyden valossa.
Hänen kasvoissaan ei liikkunut ainoakaan ilme, mutta silmät vaihtelivat kimallustaan, menivät puoleksi umpeen, aukenivat jälleen ja imivät auringon katoavaa hehkua sisäänsä. Minä olen Maria! toisti hän, ikäänkuin Adelsvärd olisi uudestaan kysynyt. Ja hän tuli ihan likelle ja jäi seisomaan pöydän viereen. Mutta huomattuaan, ettei siellä ollut auringonpaistetta, siirtyi hän hiukan edemmäs.
Minusta tuntuu kuin sinulla olisi selvä taipumus fonetiikkaan". Niin puheli ylimääräinen professori pikku-veljelle. "Ei, ei", vastasi pikku-veli, "en luule että minusta on kielimieheksi. Pelkään ettei minusta ole mihinkään". Pikku-veljen silmissä oli kovin surumielinen ilme. Hän ei kehdannut tunnustaa, kuinka kipeästi hän kaipasi metsiään, joissa sinipiiat karkeloivat.
MERTSI Kalpeana, jännittynyt ilme kasvoillaan. Katsahtaa tarkastellen ympärilleen, hämmästyneenä: Näinkö köyhää ja autiota Urmaan kotona...? Peittämätön olki seinänä...? Missä ovat sarvet, taljat, uutimet ja peitot? Missä Orpa-äidin kirjoverhot, joista jo lapsena kuulin puhuttavan?
Hän ei ottanut sitä, vaan nousi ja meni huoneeseensa. Ovella hän vielä kääntyi ja virkkoi: »Mitä se sinua liikuttaa, olenko minä heikko, kunhan sinä olet luja.» Hänen kasvoillaan oli ilme, joka kyllä minua vähän vavahdutti. Mutta kun hän joskus ennenkin oli sillä tavalla ... ja kun ajattelin, että hän ehkä rauhoittuisi paremmin, jos poistuisin, niin pistäysin kaupungille.
Niin, ol' ammoin Lapualla, Salmella hän sankari, silloin kapteeni, vaan nytpä korkea on kenraali. Muuttuneen myös näytti paljon, eikä vanhuuttansa vain, muodon muutti ylväs sävy, anti arvon kukkulain. Ylpeyttäkö? Ehk'eipä; ryhti, ilme katsannon kaikki tyyntä, vaan myös jäykkää, kylmää, suurekasta on.
Hän oli entisensä näköinen, paitse että hänen kasvojensa ilme oli entistään tyynempi ja ystävällisempi. Tunnetun valssin säveliin, jotka tänäkin iltana hivelevinä ja houkuttelevina kaikuivat, yhtyi hänen uskollinen sydämensä, riemuiten: »voi! kuinka sinua rakastan.»
Kas, suloinen Juliako siinä! virkkoi kreivi; luulenpa, että sinä opetat nukkea ratsastamaan ... hyi, tuollainen hevonenko sinulla on! Tyttö katsoi häneen suurilla mustilla silmillään, joissa tällä hetkellä ei ollut lainkaan suopea ilme. Myöskin kissa tuijotti kreiviin, eikä senkään katse ollut lempeä, niinkuin sekin olisi ymmärtänyt loukkauksen.
Päivän Sana
Muut Etsivät