Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 15. lokakuuta 2025
Hyvä kuningas Aadolf Fredrik oli kuollut viime helmikuun 12. p:nä Tukholmassa, syötyään tuona päivänä vehnäsmaitoa, hapankaalia ja ostereita päivälliseksi, jonka tehtyään hän sitten pyörtyi pelipöytänsä ääreen illalla ja muutamien minuuttien kuluttua sanoi ikuiset jäähyvästit niin hatuille kuin myssyillekin.
Luonnon lait ovat, minun täytyy se toistaa, ikuiset ja sen hiljaista, sydämemme syvyydessä kuiskivaa ääntä ei peloittavan rangaistuksen uhalla saa olla kuulematta. Kukaan yksityinen ihminen ei itseään vahingoittamatta voi poiketa totuudesta; yhtävähän on täten miljoonan tahi 27 miljoonan ihmisen laita.
Pysähtämättäpä vaan teit' ikuiset tunnit Taivahan aloja halki lennättävät. Mitä matkaa ootte jo kulkeneetkaan, Kunnes, viipyen povella armahaisen, Teit' ma ja sydänyötä oon unhotellut! Laulusirkalle. Autuas oot sa, pienokainen, Joka puitten lehvähillä, Vienon juoman viehättämä, Kuninkaana lauleskelet!
"'Viimein kuulin syntymäpaikkani ja koko suloisen Suomen joutuneen Venäjän kuninkaan vallan alle. Ikuiset metelit olivat siis kerran tauonneet. Nyt uskalsin sotaa pelkäämättä lähteä syntymäsijaani etsimään. Luuletko kanervain muualla näin mettä tuoksuavan, niin suuresti erehdyt! Luuletko muualla maailmassa löytyvän noin kirkasta raitista vettä, kuin täällä Höytiäisessä? Ei, armahani!
Jokaisen ihmisen elämässä on päivä, jona taivas itsestään avautuu, ja melkein aina on ihmisen todellinen aineeton persoonallisuus alkuisin semmoisesta hetkestä. Semmoisena hetkenä me varmaan saamme ne näkymättömät ja ikuiset kasvonpiirteet, jotka me tietämättämme käännämme enkeleitä ja sieluja kohden. Mutta useimmille ihmisille avautuu taivas sillä tavoin vain sattumalta.
Sillä kun luotasi poiss' olen, on mulle elämän kiivain, meluisin liike vain harso, jonka läpi sun olentos edelleen, niinkuin pilvissä, näen: välkkyen vastaani lempeänä, uskollisna, niinkuin revontulten vaihtuvain valojen halki ikuiset tähdet loistaa. Jalo olkoon ihminen, avulias ja hyvä, sillä se yksin erottaa hänet kaikista olennoista, joita me tunnemme.
»Himo, hiili Ruijan rannan, tuli jäämeren takainen, kuolema kuluttavainen, elon-antava elämä, aatos, tehty ainehesta, aine, saatu aatoksesta, sota soipa, myrsky käypä, mielen ainainen ikävä.» Olet jo omamme, Väinö, päivän laulaja päreä, nouset maasta nostamatta, yönp' on urhona ylenet. Nyt sanon sanat ikuiset, kirot painan paasikirjat.
Milloinka salama sen leimahtaa? Hän vuorilla viipyy, allansa kansa pauhaten juhlivi maalia vailla kuin korvessa Siinain Israel muinen. Hän vuorilla viipyy, kasvoista kasvoin katsovi Elämän ankaraa Herraa, min ikuiset käskyt piirtävi pintahan kylmän ja karmaan kalliopaaden. Hän vuorilla viipyy, allansa joukko juhlivi huoleton, tanssivi eessä kuvien kultaisten, kangastuskaarten, jumalien outoin.
Toiset lapsensa saisivat vanhemmat nähdä, mutta tämä jättäisi ikuiset jäähyväiset. Heidän suostumuksensa olisi siis katkera uhraus, se vero, jonka elämä heiltä vaati. Elämän voitto vaati tätä palasta heidän lihastaan, tämän liian lukuisan perheen ylijäämän, perheen, joka kuohui reunojensa ylitse, leveni, asutti maailman. Ja mitä he nyt vastaisivat, kuinka voisivat he kieltää?
"Ikuiset jäähyväiset. "Huomenna on verinen taistelu. "Sinun Kuningas on sallinut minun vielä kerran nähdä neito "Neito, jota en olisi suonut kenellekään toiselle kuin hänelle. "Tai", lisäsi hän katsellen intohimoisesti hänen vartaloaan ja hiljaa kättään kohottaen, "joka minun täytyy suoda enkä kuitenkaan voi".
Päivän Sana
Muut Etsivät