Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 23. lokakuuta 2025
Se sinut runoilijan maaliin johtaa! On runoilija täällä joka miesi koulussa, käräjillä, kirkossa, mi työssään ihanteen vain nähdä tiesi ylhäällä lie hän taikka alhaalla. Ma *ylös* käyn; on satuloitu hepo; on työni aateloitu, väistyy lepo! Hyvästi! Hyvästi! syleilee häntä. Suo suuta! Kerran! Irtautuu. Nyt ilolla sun heitän huomaan Herran!
Kuinka kansa, pieni ja köyhäkin, Edistyksellen uhria toi, Ihanteen, jalon aatteen alttariin Rovon viimeisen kantaa voi Kuinka uskaltaa sekä toivoa Tämä kansa on tohtinut, Vaikka vallitsi nälkä, kuolema, Valo maast' oli sammunut. Tohti toivoa sekä voittaakin, Valon temmata soihdukseen; Omat laulunsa nostaa kuultaviin, Ihanimmaksi oppaakseen.
Se, mikä alussa tuntuu epäävän tämän ihanteen, kehottaakin siihen palaamaan, Luonto ei saattane antaa huonoja neuvoja ihmishengelle, josta ei mikään totuus, joka ei ole vähintäin yhtä korkea kuin hänen oman kaihonsa totuus, näytä kyllin korkealta ollakseen ratkaiseva sekä sen suuren suunnitelman arvoinen, jota hän kaikin voimin pyrkii käsittämään.
Näin heidän eläimellisten kasvojensa edessä häälyvät, läpinäkyvät henkiset kasvot, ihanteen, mahdollisen ulkomuodon, jonka näköisiksi he olisivat voineet tulla, jos henki olisi elänyt, jos sielu ei olisi sortunut taakan painosta.
Poistu, paha henki! ärjäsi hän sille mielessään. Onni on rakkautta. Onni on lämpöä, ystävyyttä ja ymmärtämystä. Ja onni on ennen kaikkea työtä! Työtä aatteen, työtä ihanteen ja tulevien sukupolvien hyväksi. Johannes istui päättävästi kirjoituspöytänsä ääreen. Mutta heti Trudchenin mentyä tuli Topi Huotari. Johannes tunsi heti hänen korkean, kantavan bassoäänensä eteisestä.
Kodin ympäri viljavat vainiot kalarantoja kaunistais, jalon kansan kuntoa laulelmat yli aaltojen kuljettais. Saisi kuulla maailma kummakseen, miten täälläkin taistellaan; pyhän, kauniin, oikean voitellen ilojuhlina riemuitaan. Kuinka kansa, pieni ja köyhäkin edistykselle uhria toi, ihanteen, jalon aatteen alttariin rovon viimeisen kantaa voi.
Ei se tapahdu aineen himosta: Se on taistelua ihanteen puolesta, sillä Lemminkäinen on ihmeitä kuullut ja ihmeitä aavistaa: Lemminkäinen on kuullut viisaitten väittävän ja hänen oma olemuksensa hänelle kuiskaa, että rakkauden kaiho on pohjaltaan Itsen etsimistä: »niin kauankuin et ymmärrä etsiä Itseä itsestäsi, etsit sitä toisista, ja pettymyksien kautta kulkee tiesi.
Rakkaus ei hänestä ollut mikään leikki, ei mikään miellyttävä ajanviete; syvä kunnioitus, jota hän lapsuudestaan saakka oli tuntenut naista kohtaan ja joka hänen itsensä kieltävän ja ankarasti siveellisen nuoruutensa kuluessa vähitellen oli muuttanut sen naisihanteen melkein liioitelluksi kunnioittamiseksi, jonka hänen mielikuvituksensa oli luonut, mutta jota hän ei vielä milloinkaan ollut todellisuudessa kohdannut, teki hänet nyt, tämän ihanteen ensi kerran ilmaantuessa aistillisessa muodossa, liikutetuksi ja hämmästyneeksi ikäänkuin hän olisi seisonut elämän käännekohdan edessä.
Jos katselemme nuoria ihmisiä, huomaamme, että he ainakin joskus ellemme voisi sanoa usein tuntevat sisässään: niin ja niin he tahtoisivat elää elämässä. He näkevät ihanteen edessään, ihanne häämöttää heille ja he ajattelevat: tuollaista tietä pitkin he tahtoisivat kulkea eteenpäin, noin he tahtoisivat elää elämänsä, tuollaiseksi he tahtoisivat elämänsä rakentaa.
Mut vaha niiden, kuin sen muovaajakaan, ei ole samanlainen; siks voi muoto ihanteen peittää vähän taikka paljon. Ja siksi sama puu voi heelmän kantaa, lajinsa mukaan, hyvän taikka huonon; näin synnytte te myöskin eri kyvyin. Jos vaha valmistettu täysin oisi ja Taivas korkeimmassa voimassansa, esiintyis leimamerkin täysi loisto.
Päivän Sana
Muut Etsivät