United States or Colombia ? Vote for the TOP Country of the Week !
Laurikin, joka tavallisesti ei viitsinyt vaivata itseänsä soutamalla, tahtoi nyt oikein näyttää voimiaan ja souteli Antin kanssa kilpaa. Hän oli voimakas, ja keveä vene pääsi pian toisen ohitse. Tytöt olivat täynnä ihailua, ja kun Lauri nyt alkoi näyttää heille seudun kaikki kauniit paikat sekä kertoa heille kaikenlaisia kansantarinoita, kuuntelivat he syvimmällä hartaudella.
Jeannen käytös, hänen sattuvat ja viisaat vastauksensa herättivät kaikkien ihailua. Monet hänen kiivaimmista vastustajistaankin ovat lausuneet ihmettelynsä siitä. Vaikka hän oli yksin, ilman puolustajia kaikkien noiden oppineiden, viekkaiden pappismiesten keskellä, ei häntä oltu voitu tuomita.
Toverit tulivat häntä onnittelemaan ja osoittivat jo tervehtiessään niin suurta nöyryyttä ja kainoa ihailua, että Selmaa ensin kummastutti. Mutta hän huomasi samassa, mikä siihen oli syynä. Olihan hän lehtori Hellmanin morsian ja semmoisena siis osallinen siihen kunnioitukseen, jota häntä kohtaan tunnettiin.
Lukiessaan sitte tämän isänmaan taisteluista, sen kärsimyksistä ja vaivoista, sykki hänen sydämensä täynnä ihailua tätä kansaa kohti, joka oli saanut niin paljon kärsiä ja vaivaa nähdä. Ja hän olisi mielellään tahtonut uhrata elämänsä tämän maan ja tämän kansan hyväksi. Koulussa oli hän kerran muutamassa juhlassa pitänyt puheen isänmaalle.
Miellyttävät ne olivat, se täytyi minun taas väkisenkin myöntää itselleni, eikä miellyttävät ainoastaan, mutta niin huikaisevan kauniit, että sydäntäni vihloi, sillä olihan päivän selvää, ettei noita kasvoja voinut kylmällä, tyyneellä mielellä katsella, eikä liioin katselemattakaan olla. Antin silmät olivat kuin nidotut niihin. Ja ne ilmaisivat ihailua semmoista, jota
Mutta sellaisena kuin hän nyt oli, kiihkeänä, kasvoissa kipu ja tuska, otsa kalpeana, silmissä rukous, haavoittuneena ja rakkauden lamauttamana, sydän täynnä alttiutta, ihailua ja nöyryyttä juuri sellaisena hän silloin olisi tahtonut hänet omistaa, juuri sellaisena hän olisi voinut häntä rakastaa koko sielustaan ja juuri sellaisena hän oli hänelle kalliimpi kuin koskaan ennen.
Kaikkea sitä, mikä on omiansa valmistamaan onnellista ja menestyksestä rikasta elämää harvinaista nerokkuutta, kauneutta, miellyttävää esiintymistapaa, naisten rakkautta ja ihailua kaikkea sitä oli luonto runsaalla mitalla lahjoittanut tuolle nykyään noin pahasti murjotulle, sortuneelle olennolle, jolla nähtävästi ei olisi enää kauvemman taistelun aikaa jälellä.
Hän katui, että oli ollenkaan puhunut näistä, ja hänelle tuli yhä suurempi tarve päästä sinne, jossa häntä ymmärretään, jossa hän on jotain ja jossa hänen aatteensa saavat kannatusta ja ihailua. No, mutta eihän sinulla nyt niin kiirettä ole, ettet voi vielä muutamia päiviä viipyä. Tietysti hän viipyy vielä muutamia päiviä! Ja tietysti hän tulee takaisinkin.
He olivat, näet, yhdessä sen suuren, suuren onnen saavuttaneet. Syksyllä, täältä lähteissään hän ei vielä Ossia tuntenutkaan. Joulun aikaan heidät vasta tilaisuudessa esitettiin toisilleen. Kuinka hyvin hän muisti sen illan! Näki edessään Ossin semmoisena, kuin hän siinä seisoi ja loi häneen katseen, jossa selvästi huomasi suurta ihailua. Sitten kumarsi keveästi ja pyysi tanssiin.
NATHAN. Kuinka ylevää! Ylevän julmaa! Mutta aatoksiin tuo käänne käskee. Kaino ylevyys taa julmuuden voi piillä, ihailua niin välttääkseen. Vaan lahjaa ihailun jos niin se halveksii, niin mitä lahjaa se sietää vois? Jos täällä, ritari, te ette vieras, vanki ois, en teiltä näin päätäpahkaa kysyis. Käskekää: min palveluksen teille tehdä voi? RISTIRITARI. Te? Ette mitään. NATHAN. Olen rikas mies.