United States or Iceland ? Vote for the TOP Country of the Week !
Ehkä en palkita paremmin Maha tässä maailmassa, Toivotan toki hänellen Toiste tuolla Tuonelassa, Herran Taavetin taloissa, Luojan suuren laitumella: Juoskohon joki metinen, Paratiisi pauhatkohon Tällen toimen tohtorillen, Lönnrotillen rumasti, Siitä siististä elosta, Kuulun herran kunniasta, Koska hän alensi aina Ihmisillen itseänsä.
Mut kaatui, eikä nähnytkään, Mi seuraus ol' iskun tään, Mi he'elmä työnsä parhaan. Soi toisin onni hänellen, Jolleka Suomi riemuiten Nyt kantaa kiitoksensa. Työns' hedelmän hän näkee jo: Työn suuren suuri palkkio Näin tuli osaksensa. Kun jouten toiset haaveksi, Niin taistoon silloin uskalsi Hän maansa eestä armaan. Ei nähty hänen taantuvan, Vaikk' usein työtäns uhkaavan Hän näki hallan harmaan.
Arvossa kuninkaat hän voittaa, Miljoonat häntä kunnioittaa Ja suitsuttavat hänellen. Hän hyökäiseepi maailmahan, Vangitsee sielut matkallahan Ja ruhjoo kaikki kuolohon. Jumalan kunnia hälle suodaan Ja monet kalliit uhrit tuodaan: Hän häijyin epäjumal' on. Lait yksinään hän maille laatii, Vallatkin niiden alle vaatii. Ei häneen pysty miekkakaan.
Ja hän oli Juhanallenkin opettanut sitä konstia, niin myös muutamillen kylän pojille, jolla oli terävä ja tarkka pää sitä ymmärtämään. Ja koska nyt yhteiset metsät olivat varsin tarkkaan mitatut, tuli hänellen mieleen, vähitellen väliaikoina mitata kaikki kyläkunnan tilukset, tiet ja polut ja siitä tehdä suuri kartta.
Kukin taisi helposti laskea, että hänellen laidunosansa antimista piti oleman ei ainoastansa arrennin maksoksi, mutta vielä runsaasti päälliseksi. Rikkaatkin, tultuansa kerran ymmärtämään, joka kyllä oli heilien vaikia asia, tunnustivat viimen heillen siitä karttuvan hyvän edun. Sillä heillen oli voittoa ei ainoastansa karjan rehun, maidon ja lannan vuoksi, mutta myös rahassakin.
Nämä möi hänellen myllyn, Vielä heittivät velaksi Kokille joka kopeikan, Jossa Kokki joukkoansa Elättääpi ilman työtä. Kyllä nyt näki kyläjäs Minkä saivat mylläristä, Kun nyt maksavat Kokille Kamahlon joka kapasta, Vaan ei Kokki kuunapäänä Maksa myllystä rahoja.
Kunpa ois se kunnon herra, Joka tukkaani tuleepi, Niiaisinpa niskoillani, Pokkaisinpa polvillani, Että muistutti minua Virastani viisahasti, Mut kun kelvotoin ketale Tukkoani tuiskuttaapi: Se on häpiä hänellen Viimeisillä virstoillansa.
Joka kerta kun hän kumartui valoon, joka uunin suusta lankesi, valaistiin hänen henkevät kasvonsa, sillävälin kuin minä, koettaessani pysyä totuudessa, mahdollisesti kuitenkin liian kirkkailla väreillä kerroin hänellen kaikki mielentilastani ja mitä tohtori K. siitä oli sanonut.
Kunkin holhojan piti tuo tuossakin Herra Kappalaisellen tehdä tilin hänellen uskotun perheen käytännöstä ja olosta. Sillä Herra Kappalainen oli kaikkein holhojain oikia päämies; hän oli kaikkein vaivaisten hoitaja, ja hänellä oli kirja, kuhun kaikki olivat kirjoitetut.
Pian syntyi oikia kilvoitus holhojain välille, että kukin katsoi kunniaksensa, taitaa hänellen uskottuita ihmisiä neuvoilla, opetuksilla ja muulla avulla hyödyttää ja auttaa. Näin oli aivan yhtäkkiä jokainen muutoin hyljätyksi jäänyt köyhä ihmis raukka löytänyt ystävän, isän ja hoitajan, jollen hänen oli syy koko elinkautensa olla kiitollinen.