Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 2. kesäkuuta 2025
Ja tytöt Sarkkisen kartanolla juoksivat leikkimajasta ja kaikki hyppelivät hänen ympärillään iloisina ja syleilivät häntä... Sormet taputtivat käsiään, mutta varpaat karjuivat niinkuin pojat sormille: Olkaa tytöt hiljaa, että Nanna saa nukkua! Nannasta tuntui hyvälle, kun sai nukkua.
Aaltojen vaahtoisaan helmaan heittäysi nyt Ahti, pitäen Heikkiä vankalla käsivarrellaan ja vesipisareet hyppelivät heidän ympärillään ikäänkuin kirkkaat kristalli-helmet. Maat ja manteret katosivat tuota pikaa heidän näkyvistään. Ylähällä siinti tähtinen taivas ja ympärillä, niin pitkälle kuin silmä kannatti, välkkyi vaan veden pinta.
Oli tyven ilta harjukset ja lohenpoikaset hyppelivät suvannossa... Ennenkuin minä muuhun ryhdyn, täytyy minun ehkä sentään ensiksi kääntyä hänen puoleensa viimeisellä vakavalla varoituksella. Mielissään siitä, että sai ikävän asian lykätyksi, huusi hän puutarhaan, jossa pikkupojat olivat hippasilla: Tulkaa ongelle, pojat!
He söivät petäjäleipää molemmat, he hyppelivät yksissä; he rakastivat toisiansa. Nyt oli poika leikkikumppanitta. Se oli ensimäinen seuraus. Joulun edellä kuoli anoppi. Sekin oli hallan seuraus. Petäjä ei häntä enää elättänyt. Hän kuivui kuin kaadettu puu; väsyi väsymistään, kunnes hänen ruumiinsa voimat loppuivat. Jaakko, Eeva, pikku Jaakko ja Kaisa olivat vaalean keltaiset.
Täällä meidän oksaimme alla saat siimestä ja varjoa; täällä on kukkanen kaunis, ja tuoksuva on pehmeä ruoho; tule kuuntelemaan lintujen laulua; tule laulamaan niiden kanssa!« Vaan veneen soutaja ei huomannut tätä sanatonta kutsua. Hän ei nyt saaresta välittänyt; hän katseli naista, joka veneen perässä istui. Kalat hyppelivät iloisina vedessä: «Katso tänne! Täällä on iloa ja riemua.
Elsan poissa ollessa oli Kalle hoitanut vähäistä lintujen ravintolaa, niin, että huoneen oven ympärillä lenteli lintuja parvissa ja hyppelivät ulos ja sisälle auki olevasta häkin ovesta. Heillä oli koto siellä, mutta koto, joka ei poistanut heiltä vapautta. Vuosi kului. Elsa kukoistui ja metsän kaiku saneli hänen laulujansa. Hän oli palannut vanhoin tapoihinsa ja töihinsä.
Pimeään cubiculumiin lankesi verhojen raosta kimppu kirkkaita säteitä, joissa tomuhituset hyppelivät. Säteiden valossa näki Acte hänen suloiset kasvonsa, painuneina paljasta käsivartta vastaan, suljetut silmät ja puoleksi avautuneet huulet. Hänen hengityksensä oli nukkuvan tasaista huokumista. "Hän nukkuu, hän saattaa nukkua!" mietti Acte. "Hän on vielä lapsi."
Kun kaupungin varsinaiset asukkaat, joiden koko omaisuus oli joutunut liekkien uhriksi, epätoivoissaan nostivat kätensä korkeutta kohti ja huusivat jumalia avukseen, hyppelivät nämä riemusta kirkuen heidän joukossaan, riistivät vaatteita heidän yltään ja kiskoivat mukaansa nuorempia naisia.
"Jumalan kiitos!" huudahti hän, huomatessaan sen olevan lämpöisen. Sitten taas eteenpäin. Pian hän jo näki kotansa ja porolaumansa, joka lepäsi niiden ympärillä. Elukat hypähtivät ylös nähdessään hänen tulevan semmoista kyytiä, ja koirat juoksivat haukkuen kodista, vaan pian tunsivat he isäntänsä jälleen ja hyppelivät häntäänsä huilutellen hänen ympärillään, ikäänkuin anteeksi anoen erhetystään.
"Minä näin, miten harakat hetkinen sitten hyppelivät oven edessä ja nauroivat niin erinomaisen hyvänlaatuisesti; vieraita tulee, sen saa isä nähdä." "Oh, kehrää sinä vaan äläkä siinä istu ja ennusta!" virkahti äiti vähän vihaisesti; "kyllä minä tiedän, ketä sinä tarkoitat, mutta sinä et saa Yrjöä, rikkaan Nordhallin Kjellin poikaa, sinä saatat kyllä semmoista luulotella." "Kukapa tiesi, äiti?
Päivän Sana
Muut Etsivät