United States or Ireland ? Vote for the TOP Country of the Week !
Hilja katseli kummastellen Annaa; hän ei ymmärtänyt, miksi ei Anna heti tullut häntä tervehtimään, ja kysyi viattomasti: »Eikö Anna minua tunne?» »Tunnen», vastasi Anna, ja hänen huulensa vetäytyivät pilkalliseen hymyyn, »olethan sinä piparkakunmyyjä Naantalista.
Lauri ukko ei oikein tiennyt, mitä hän olisi ajatellut; mutta sitten kun hän oli kovalla äänellä lausunut: "Jesuksen, minun vapahtajani pyhään nimeen," jolloin tuo eriskummainen mies veti suunsa hymyyn, mutta ei kadonnut, tarttui ukko airoihinsa ja souti voimakkaasti järven yli. He pääsivät pian rantaan ja tuo vieras mies astui veneestä maalle ja meni tupaan.
Näettekö, minähän olen frakissa. Vai luuletteko, että teitä varten pukeusin näin? Mitä? Hän nauroi niin iloista raikasta naurua, että äidin täytyi siihen yhtyä ja väkisin meni Kirstinkin suu vähän hymyyn. Niin, enhän minä toki mutta antakaapa kun kerron. Minä olen, tiedättekö, käynyt ylhäisten herrojen luona, senaattorien ja sen moisten. Rahaa tarvitaan, rahaa, rahaa, ja aina vaan rahaa.
D'Artagnan oli riemastuksissaan; hän oli nyt suorittanut sen ennakolta suunnittelemansa tuuman, tuon, joka oli vetänyt hänen huulensa hymyyn, niinkuin äsken mainitsimme.
»Kuinka hyvänsä,» puhui hän yksikseen, »mutta ei pääse Nymark syyttämään minua luulevaisuudesta. Sillä se olisi häpeäksi sekä Almalle että minulle.» Muutamia päiviä oli Alma nyreällä mielellä. Hän ei puhunut mitään eikä vetänyt huuliaan pienimpäänkään hymyyn, kun John koetti laskea leikkiä.
Mutta sen minä sanon ... minä tiedän, tai en minä tiedä, mutta minä luulen, että ne herrat norjalaiset ja muut Strindbergit, että ne polttavat yhtä kaikki ja yhtä paljon kuin me täällä Suomessa ... heh! heh! Maisteri oli ihan tosissaan, ja hänen suunsa oli vääntynyt happamen katkeraan hymyyn.
Maria oli tuossa kuolemaisillaan, vaaleudessaan vielä kauniimpi kuin terveenä, nauravana. Hänen otsallansa lepäsi ylevyys; hänen huulensa olivat jääneet hymyyn, kun hän oli tainnuksiin mennyt. Kuolema tässä ei näyttänyt ensinkään kauhistavalle.
Ja hän oli vielä viime vuonna pitänyt itseään vanhana ja väsyneenä. Hänen huulensa vetäytyivät hymyyn. Kymmenen vuotta hän oli nukkunut ja nähnyt pahaa unta nähnyt unta, että nuoruus oli mennyt ja äärettömän pitkä, harmaa, väritön vanhuus oli alkanut. Mutta vihdoinkin hän oli herännyt ymmärtämään että hän oli nuori, nuori ja voimakas. Hän seisahtui ja katsoi ympärilleen aivan kuin tutkien.
Metsää sen ympärillä vain risteili ja joka tien kohdalla tähysteli. Ja tuota oli hän tehnyt useita kertoja samana päivänä. Kotvasen noin samoiltuaan huomasi hän tien polvekkeessa miehen, jonka hänen tarkka silmänsä heti tunsi Tuomas Sormuiseksi. Majurin silmät välähtivät. Hänen ohuet huulensa vetäysivät ilkeään hymyyn.
Mutta», lisäsi hän vielä, ja suunsa vääntyi pahaan hymyyn, »sinua neitoseni ei kukaan saa niin kauan, kuin tämä käsi on vapaana.» Sen sanottuansa hän aikoi lähteä pois, mutta käsi laskeutui hänen olallensa; se oli Junnon. Hän oli tullut ulos ja kuullut Näpsän puheen.