Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 14. marraskuuta 2025
"Kaliforniaan ei hän suinkaan missään tapauksessa palaa?" Tyttö pudisti päätään. "Ennen murtaa hän kiviä Thüringin kivivuorista, niin sanoi hän itse minulle, kun ensi kerran näimme toisemme". Syvä huokaus kohotti hänen rintaansa. "Te itse tiedätte kaikkein parahin maailmassa, missä tilassa maatilan vanhan ukon 'rikas poika' on palannut kotiin.
LIINA. Ota helmahas, ota helmahas, oi aamun taivas, tämä lempeni huokaus, jonka viimeisen kerran henkään hänen tähtensä rinnastani ulos! Useinpa hän äidin liepeällä kädellä viskasi kirkkahalta lapsiotsaltasi himmentävän hiuksen pois, ja asetteli, ojenteli olkapäilläsi tuota valkeaa kaulustasi! Hmm, miksi muistelen noita, minä itse lapsekas tyttö? Mutta mitä huolin?
Hänen silmänsä kiilsiwät niin kummasti, ikäänkuin ne olisiwat olleet lasittuneet; hän katsoa tuijotti lakkaamatta yhteen paikkaan lattiaa, ja silloin tällöin puhkesi hänen rinnastaan sywä, kumisewa huokaus, joka tuntui siltä kuin se olisi haudasta tullut. Isännän tila tuommoisena näytti mielestäni hywin arweluttawalta ja wieläpä kauhistawan kammottawaltakin.
Kuule, sanoi hän hetkisen vaitiolon jälkeen ja kumarsihe eteenpäin, niinkuin olisi hän kuulostanut jotakin; etkö kuule hevosjalkain töminää? Elli kuulosti, vaan ei voinut erottaa muuta kuin tuulen kuiskaavaa, surullista huminaa metsässä. En kuule mitään, sanoi hän, ja huokaus kohosi hänen rinnastaan. Inkeri kuulosti uudelleen. Hänen kasvonsa, koko hänen olentonsa kuvasti jännitettyä odotusta.
Mikä on nyt »tuo sotka, sorea lintu», joka saattaa luojan unohtamaan tuskansa? Se on ajatus, järki, tarkemmin määriteltynä: muotoja keksivä äly. Helpotuksen huokaus pääsee inhimillisenkin työntekijän rinnasta, kun hän ajatuksellaan askarrellen keksii, millä tavalla on meneteltävä, jotta idea toteutuisi. Ja ensimäinen realisoiva ajatus tulee kuin lintu lentäen avaruuden pimeydestä.
Puut olivat jo palaneet hiillokselle, jonka harjalla kauniit sinertävät liekit leikkivät, leikkivät pian sammuakseen. Ikävä nähdä! Oli niin hiljaista tuvassa, että kuului aivan selvään kun hiilet poksahtelivat. Tuntui kuin olisi aina silloin kuullut kuolon kamppausta taistelevan viimeinen huokaus. Hiki nousi Nikkilän kasvoille. Hän siirtyi ulommaksi uunista.
Kuultuaan Gudulan ja Mayer Anshelmin ovesta menevän, juoksi hän ovelle, mutta jäi siihen seisomaan ja piti ovenpielestä kiini, ikäänkuin pakoittaaksensa itseänsä tähän pysähtymään. Syvä huokaus tunki hänen rinnastansa, ja hänen silmistänsä valui kyyneleitä, vihan, häväistyksen ja loukatun itserakkauden kyyneleitä. Käsitysten riensivät Mayer Anshelm ja Gudula puutarhan läpi.
Mikä siinä oli kirjansa ääressä ollut nuokkuvinaan, mikä mitäkin puuhaavinaan, mutta siihen puuhan sekaan oli aina huokaus puhjennut, ja nenäliinaa oli tiheään ollut tarvis. Se oli ollut semmoista yleistä, hiljaista ja salaista, mutta syvää mielenhaikeutta koko päivän.
Piispa lupasi myös neidoille kaiken sen suojan, minkä hän suinkin saattoi heille antaa; mutta tätä vakuutusta seuraava huokaus näytti ilmaisevan, että hänen voimansa oli heikompi kuin mitä hän sanoillaan olisi tahtonut myöntää.
Se oli rouvan paras helpoituksen huokaus. Ja se aika ei ollut vielä tullut, jolloin äitien kesken syntyi kysymys siitä, eikö myöskin olisi velvollisuuksia oman persoonallisen elämänsä suhteen. Vaan lapsilla oli lupapäivä, ja heti aamiaisen jälkeen syöksivät he edustupaan.
Päivän Sana
Muut Etsivät