Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 22. kesäkuuta 2025
MIKA. Mua kuule hetki, sitten itse päätä! Jumala suuri, kaikkivaltias, Min haastaessa meri pakenee, Ja tärisevät perustukset taivaan, Min viittauksesta vaipuu kukkulat, Ja laaksot kiipeävät korkeuteen, Min peittäessä pyhät kasvonsa Kaikk' kansat vapisevat maailman, Ja ottaessa poies henkensä Maa hukkuu, vallat tomuks muuttuvat Hän Israelin kansaksensa otti Ja ihanaksi viinitarhakseen.
Tarkk' on jouseni, Gall, kuin sun. Mene, Morvenin kankahilla Yksin kulkea halajan vaan. Metsän impi se lempii Jousta, nuolia, koiriaan." Pois läks' Gall, oli otsans' synkkä. Rurmar, laulaja, läheni nyt. Kauan ääneti ollen, Hän Oihonnaa silmäili. "Neito", lausuvi nyt hän viimein. "Sua kun katselen, sieluni muu Katsantohosi hukkuu Niinkuin päivähän usman yö.
Vain joskus aikaan kesäkuun, kun maat ja metsät nukkuu ja suviyöhön lumottuun kun käen kaihot hukkuu, voi olla että poikasen tie metsän peittoon johtaa, hän miettivä on, murheinen, hän katseheni kohtaa! Mun löytää nuori rakkaus, kun muiden silmät nukkuu, kun suvi on ja juhannus ja käen kaihot kukkuu.
Kenelle olen minä täällä orjannut ja korjannut; kenelle koonnut ja kenen edestä vaivaa nähnyt: Koulumestarin Annalleko? Tuolleko kirkonhiirelle, jota ei enää liene köyhempää toista koko Männikön kylässä? Minä olisin jo hullua hullumpi, jos sitä sallisin! Ei, ei ja tuhat kertaa ei! Ennen maailmakin hukkuu!
Soittonsa ihmevoimalla Väinämöinen nukuttaa koko Pohjolan kansan; Kalevalan uroot saavat Sammon kivimäestä, johon se on kätketty, ja lähtevät saaliineen kotomatkalle; mutta herättyänsä Louhi, Pohjolan emäntä, lähettää myrskyn heitä tuhoamaan, jolloin Väinämöisen kantele hukkuu aaltoihin.
Ei upota aaltoon Siis laiva voi tää! Se sadasti ollut Jo myrskyissä on. Se tottunut tuulten On taistelohon. Jo sadasti hyrskyt Siit' aarteita vei. Sit' uhkasi tyrskyt, Se uponnut ei! On aikoja ollut, Kun laivan jo tään On särkyvän luultu All' uhkaavan sään. On aikoja ollut, Kun maailma ties: Nyt hukkuu se laiva Ja sen joka mies.
Olkoon se vaan vielä olemassa; se on yhtäkaikki missä se on, ei sentähden tule paremmaksi, vaan se hukkuu likaan. Se on aivan kuin sitä ei olisikaan olemassa, kunnes se jälleen löytyy. Lapsi on hukassa jouduttuansa pois äitinsä huostasta. Koska se enään ei ole hänen huostassaan, on se onneton; se näkee nälkää ja janoa, se joutuu turmiolle, aivan kuin se olisi kuollut, vaikka se elää.
Sillä yht'äkkiä kyyristyi hän kokoon, peräytyi askeleen ja karkasi mereen kädet laivaa kohden ojoina. Hänen rakkaansa, joka oli seurannut häntä kintereillä, parkaisi surkeasti hänen jälkeensä, muut naiset alkoivat huutaa venhettä, ja laivassa hyökkäsivät kaikki matkustajat samalle puolelle kantta. Apua! Apua! Se hukkuu! Se hukkuu! Mutta Kariniemi ei ollut hypännyt hukkuakseen.
Ainoastaan silmänräpäys sitten oli tuo jähmettynyt ruumis ruhtinas, minun sortajani. Näinkö voimme päästä vapaaksi heistä, kuinka? Jos ruhtinas hukkuu, miks'ei myöskin kansa? Kuollut, aivan kuollut, ja minä olen hänen surmaajansa. Haa! vihdoin minä olen mies. Tämä, tämä on todella elämää. Jospa saisin aina elää surman töissä!" "Voi! voi! meidän huonekuntamme on kukistunut!
Nyt varis haukutaan. Ja raivokkaat soi manaukset korvissani mun. Pien perhedraama hukkuu meluhun. Jo tuuli herää. Purjeet pullistuu ja pursi nytkähtää ja ulkoutuu. Taa jääpi niemi kuusimetsineen ja käki toraisine rouvineen. Viekkahin vekkuli olla voipi kesä, vaikk' olis sateinenkin. Näin käy. Sataa ja ikkunat soipi. Nukkujat täyttää jok'ainoan penkin. Silloin heräät.
Päivän Sana
Muut Etsivät