United States or Bulgaria ? Vote for the TOP Country of the Week !
Ylpeästi kuopi Hokkalan ruunikko iljanneista tannerta, vaikka oli jokseenkin huonossa asussa ja valjastettu tavallisen reslareen eteen. Hyvin hoidetulta ja virkeältä se kuitenkin näytti. Kaikki herrat olivat kerääntyneet sen ympärille ja pappilan Yngve tuumaili silittäessään hevosen kuonoa, "hienoa ja pehmeää, kuin silkkisametti tahi niinkuin naisen käsi."
"Silloin minä otan pois viis'markkaiseni", huusi Hokkalan Matti. "Eihän se ole tarkoitettu kuin viimeiselle eli viidennelle juoksijalle", selitti nimismies. "Vai niin. Olkoon sitte; se on Sykyn Pietin kiplo", sanoi Matti. Wanulammilla oli väkeä ihan pilvenään.
Toinen joutui Hokkalan Paarmalle, jonka omistaja lahjoitti siitä puolet pitäjään vaivaisille. Nimismies luopui jalomielisesti kolmannesta palkinnosta, joten se joutui Kankkulaiselle. Neljäs palkinto annettiin Sykyn Pietin Kiplolle, jolle se olisi ollut hyvään tarpeesen, mutta Pieti myi sen kuitenkin markasta Yngve-herralle.
Rovasti, joka seisoi taampana portailla eikä oikein kuullut mitä tahdottiin, mutisi: "eikö niiltä saa rauhaa täälläkään." Kippa-Leena oli tuonut tutkittavaksi Hokkalan Matin ruunikon ja kysäsi palvelustytöltä: "mikä tauti siinä on?" "Rintaruusuhan se oli, mutta nyt se on jo noussut päähän, kun sattui vilustumaan muutettaessa", selitti tyttö ja meni menojaan.
Matti tunkeutui väkijoukosta portaiden viereen ja lakki kourassa nöyrästi kumarteli tohtoria. "Ei ruunia oteta", ärähti tohtori, "ne eivät jalostuta rotua." "Eihän minulla ruunaa orihan se meidän ruunikko onkin, mutta enhän minä koko ajatellut sitä " "Ori? Jassoo, se on yksi toinen asia. Hoi! Ajakaa, tomppelit, esiin se Hokkalan Matin ruunikko ori", karjui tohtori.
Metsäpirtin kirk'herran erityisestä pyynnöstä tuotiin kumminkin mittapuu ja se näytti ruunikon olevan kenkäin verran päälle 10 korttelia. Enemmän kohteliaisuudesta vierasta kirkkoherraa kohtaan kuin muuten, hyväksyttiin viimeinkin Hokkalan ruunikko numero kolmanneksitoista ja lukkari ripusti numerot päitsiin. "Miten se on vanha?" tiedusti tohtori vielä.
Toisia niistä hyväksyttiin, toisia hyljättiin joko litteiden kavioiden tai leveiden vuohiaisten vuoksi, ja lukkari asetti viimeisen hyväksytyn hevosen korvan juureen numerot 1 ja 2 ja huusi: "täysi tusina!" "Olisi täällä vielä Hokkalan Matilla ruunikko", selitti Kankkulainen tohtorille. Tohtori nosteli kärsimättömästi olkapäitään ja huusi tuimasti: "Hokkalan Matti-tomppeli, suoriudu tänne!"
"Taas pieksää Kankkulan rusthollari hevostaan tuolla radallaan", mutisi Hokkalan Karliina Kippa-Leenalle, nostaessaan vieressään olevasta pesukorvosta ison tukun miesten riihiryysyjä edessään olevalle rahille ja alkoi pesinkartulla antaa niille "aika kyytiä." "Niinpähän näkyy", vastasi Leena katsoa tuijottaen avantoon, jossa parhaillaan huuhteli joitakin poukkuja.
Semmoista jotain minäkin jo lapsena kaipasin, usein sain Hokkalan Tiinan kortit katsellakseni; asettelin kuninkaat, rouvat ja sotamiehet kattoon joulupäreiden väliin. Siinä ne hohtivat niin somassa järjestyksessä; en tiennyt mitä se oikeen oli; mutta usein istuin jakkaralle ja hyräilin jotain ja mieleeni tuli kaikellaista ihanaa, jonka sittemmin olen unhottanut.
Seuraavina viikkoina oli melua ja touhua Wanulammin jäällä. Siellä kävi nimismies rataa mittaamassa ja päiväkaudet siellä Wanulan kylän isäntämiehet hevosilleen äystäsivät. Rovastikin nähtiin siellä renkinensä joka ainoa päivä, eikä ruoskan läiske koskaan kuulumasta lakannut. Hokkalan Mattia ei vaan ruunikoineen jäälle saatu, vaikka kyllä houkuteltiin.