United States or Qatar ? Vote for the TOP Country of the Week !
Hän ajatteli omaa surullista kohtaloaan; etäällä isänmaastaan, kaukana niistä äidillisistä hyväilyistä, jotka lievittävät lapsuusajan ensimäisiä kevätsuruja päivänvalokin häneltä oli riistetty, vieraat hänen askeliaan johtivat, hän oli onneton siinäkin ainoassa hellässä tunteessa, mikä hänen sydämessään eli, hän rakasti, mutta toivottomasti vain se hämärä ja häälyvä toivo hänellä oli, minkä hänen tessalialainen taikauskoinen mielikuvituksensa hänelle loi lemmenjuomien ja taikakeinojen voimasta.
Niinkuin asian laita nyt oli, tuli väli-aika, ennenkuin täydellisesti tiesin oman tuskani; väli-aika, jolloin pidin sitäkin luuloa, että sen tuikeimmat kivut olivat ohitse, ja jona sydämeni sai lohdutusta muistellessaan kaikkia, mitä oli viattominta ja ihaninta siinä hellässä sadussa, joka nyt oli ijäksi päättynyt.
Isällinen tunto sitä vastaan nyt, se oli puhdas ja tuossa nyt aamu-auringon rusotessa, kun kapteeni mainitsi Amandan nimeä ja neitiä syliinsä sulki, kuka olisi tässä hellässä isässä voinut tuntea miehen, jolla ei pyhää ollut maailmassa, muu kuin se, jota hän nyt syleili. Hetkisen tunteisin katosivat muistot kaikesta siitä, mitä kapteenilla nyt oli huolenaan.
Mutta hänen kanssaan he säännöllisesti aamiaisten jälkeen kävelivät jonkun matkaa. Aarnold ei antanut minkään työn itseään siitä estää eikä hän liioin kuunnellut Selman verukkeita, kun hänelle ei useinkaan tahtonut juuri sillä minutilla sopia. Milloin oli Miina mennyt vedelle ja hellassa paloi tuli, ettei käynyt kotia jättäminen yksin.
Kun muut metsänkävijät löysivät puun juurelta tuon päättömän ruumiin, kiiruhtivat he tuota pikaa kauhuissaan pakoon, ikäänkuin itse kuolema Tristanin hahmossa olisi jo ajanut heitä takaa. Mutta laakson liepeellä kukkaisessa kartanossaan Tristan ja kuningatar nukkuivat yhä hellässä syleilyssä. Gorvenal saapui heidän luokseen, hiljaa hiipien, surmatun pää kädessään.
Rengas narahti, mutta kukaan ei herännyt. Isolde ilmestyi kynnykselle ja laulaja vaikeni. Puiden varjossa, sanaakaan sanomatta, sulki Tristan hänet syliinsä; heidän käsivartensa kiertyivät toistensa kaulaan, ja aamunkoittoon asti he täten pysyivät hellässä syleilyssä. Kuninkaan ja vaanijoiden uhallakin he nauttivat rakkaudestaan.
*Rosmer*. Tulitko sinä tänne sala-tarkoituksessa ! *Rebekka*. Minä tahdoin, että me kaksi yhdessä menisimme eteenpäin vapaudessa. Aina yhä eteenpäin. Mutta sinun ja täydellisen vapautumisen välillä oli synkkä, ylipääsemätöin muuri. *Rosmer*. Mitä muuria tarkoitat? *Rebekka*. Tarkoitan sitä, Rosmer, että sinä et voinut kehkeytyä vapaaksi muualla, kuin hellässä päivän-paisteessa.
Tule, tule. Mennään yhdessä. Toini tarttui pojan käteen ja avasi portin. Oli jo ilta. Keittiössä, johon Toini ja Viljo ensimmäiseksi astuivat, oli hämärä. Hellassa paloi tuli. Heikki, vanhempi pojista, seisoi tulelle asetetun vesikattilan vieressä, tuijottaen kiihkeästi veteen kuin siten sen kiehumista jouduttaakseen. Hän oli itkenyt. Toini näki sen tervehtiessään. Mitä täällä on tapahtunut?
Koko taivas kellahtaa ja vähitellen käy se punaiseksi ja ennen pitkää kaikki loistaa hellässä purppuraloisteessa. Se on se valkeuden mailma, se kirkkaan olon mailma, joka sinulle vielä kerran näyttäikse, ennen kun siitä iäksi eroot. Lents pisti kirjeen taskuunsa, meni ulos ja käveli huoneittensa ympäri; hän vaipui polviin saakka lumeen. Hän palasi takasin tupaan.
Mutta eipä äitikään käsitä tätä surun syytä sen paremmin. Hän luulee Ainon ainoasti hetkisestä, pian haihtuvasta mielipahasta menettäneen koristeensa. Hän katsoo mahdolliseksi poistaa surun toisten korujen hankkimisella. Hän käskee sentähden tyttärensä mennä aittaan ja ottaa sieltä ne vielä kauniimmat, Kuuttaren kutomat, Päivättären kehräämät koristeet, jotka äiti itse eräänä onnen hetkenä oli saanut Lemmen lahden liepehellä. Tämä äidin erhetys on tragillisesti hyvin kaunis kohta. Se ei tule rikoksellisesta mielestä; päinvastoin äidillinen hyvyys ja lempeys siinä täydesti osoittaikse, vaan samassa myös tämän maailman asukkaalle usein omituinen sokea lyhytmielisyys. Lieneekö missään muussa runossa äidin rakkauden erhetys kuvattu yhtä hellässä, yhtä hienossa, yhtä liikuttavassa, yhtä sattuvassa muodossa?